Aika taitaa olla hyvästien?

Ette arvaakaan, miten jännityksentäyteinen vuosi mulla on ollut. Tänään päätiin klikata itseni jo kauan unohduksissa olleeseen blogiini katsomaan, saisinko ehkä itsestäni viimein niskasta kiinni ja kirjoitettua vähän missä mennään. Tunnen ikään kuin olevani velkaa blogillenikin sen, että se ansaitsee kunnon lopetusosan, eikä se vain jää roikkumaan ilmaan (vaikka sitä se on tehnytkin jo huhtikuusta lähtien, hups). Niinpä tuntuu hyvältä aloittaa tämä postaus niin, etten tule yksityiskohtaisesti kertomaan jokaisesta ratsastuksestani vaan kirjoitan yleisesti ajatuksiani ylös.

Aloitetaanpa vaikka siitä, että ratsastan yhä. Ja kyllä, Tapiolassa. En, en ole siirtynyt kouluratsastajaksi vaan esteet imevät yhä puoleensa. Esteet ovat nousseet, kokemusta on karttunut ja niin edelleen. Vielä huhtikuussa menin näköjään viime postauksesta katsottuna poneilla ja tarkemmin Domilla 80cm luokassa. Kevään aikana aloin kuitenkin menemään vakituisesti Aku- ponilla ja niin myös ulkopuolisissa tuli käytyä tuolla ponilla myös sijoittuen 80cm luokassa. Kesällä käytiin Saksassa ratsastelemassa, leireilemässä yms. Syksyllä uuden kauden alkaessa jäivät ponit taakse ja siirryin torstain kahdeksan iltatunnille, hevosesteryhmään. Tässä ryhmässä olenkin nyt viihtynyt ja tallin hevosilla on jokaisella jo tultu hypättyä. Minulle ei ole muotoutunut vakituista ratsua, mutta olen hakenut tuntumaa moniin erilaisiin ja esimerkiksi Havannan kanssa yhteistyö lähti yllättävän hyvin jo sujumaan.

viimeiset koulukisat Dexterillä pituuden puolesta

Vuokatissa päästiin isojen esteiden makuun

Saksassa hevosilla

Niin, että ratsastus on yhä osa elämää. Ei ehkä niin isona osana, tallilla käyn vain vakituisella tunnillani piipahtamassa ja välillä sunnuntaisin satunnaisissa kisoissa. En vielä tiedä, mikä tämän kauden ja kesän jälkeen tulee olemaan tilanne. Laitanko ratsastuksen tauolle ja keskityn jo nyt aikaavievään kilpailu-uraan koirien kanssa, etsinkö vuokrahevosen vai pystynkö jatkamaan vielä Tapiolassa? Nämä ovat kysymyksiä, joihin itsekään en osaa vielä vastata.

Yksi asia on selvä, ratsastus menee jäihin pääsykoelukemisen ajaksi, siihen aion nimittäin satsata täysillä. Muutoksien edessä on pakko tehdä valintoja ja huomata, ettei myöskään blogin kirjoittaminen mahdu aikatauluun – ei ole mahtunut pitkään aikaan.

Ehkä yksi iso asia myös, miksi innostus on hiipunut blogiin (ja ehkä myös osaltaan ratsastukseen) on ymmärrys siitä, ettei tämänhetkisessä tilanteessani ole selkeän todennäköistä edetä ratsastuksessa sille tasolle, mille haluaisin. Haluaisin nimittäin päästä ulkomaille, kilpailla korkealla ja mennä kansallisia luokkia. Tämä kaikki toteutuu jo toisen lajini parissa, jossa unelmien tavoitteleminen on konkretisoitunut. Ratsastuksen kanssa tilanne on kuitenkin paljon haastavampi. Se tavoitteideni saavuttamisen vaikeus ja kynnys nousta korkeammalle on asetettu nyt niin kovaksi tämän kalliin lajin suhteen, että minun täytyy alkaa realisoimaan asioita. Ehkä joskus minulla on vielä mahdollisuus edetä, mutta sen aika ei ehkä ole nyt. Kaikki eivät voi myöskään olla huippuja, ja se tosiasia täytyy hyväksyä jos polku ei siihen suuntaan näytä aukeavan.

Saksan maastoja

Kesäleirin uittoa

Ulkopuoliset 2017

Vaikka palaisinkin halusta kertoa kaiken, mitä minulle on ratsastuksen osalta tapahtunut, kaikki upeat estetunnit ja kehityksen, ei ole järkeä palata vuoden päästä taas uudestaan. Tai ehkä voinkin tehdä niin? Ehkä jonain kauniina päivänä tupsahdan takaisin blogin puoleen ja kirjoitan kuulumiseni niin, että itsekin pystyn lukemaan hymy suupielissä edellisen vuoden ajatuksiani. Siitähän siinä on loppupeleissä kyse, omien ajatusten purkamisesta ja itselleen kirjoittamisesta. Ja ai että nautinkin tästä kirjoittamisesta. Se tunne, kun sormet näpyttelevät jo tutuksi tulleita liikeratoja tietokoneen näppäimistön yllä ja ajatuksenjuoksu (mitä tämäkin postaus suurelta osin on) nopeuttaa kirjoitustahtia entisestään.

Onnittelenkin sinua, joka et ole menettänyt toivoasi blogini suhteen tai jostain päähänpistoksesta olet eksynyt katsomaan miten henkihieverissä pihisevä blogini jakselee. Veikkaan, ettei tämän postauksen lukijoita ole monia, niin kauan on ollut tämä blogi unohduksissa. Sinä saatat kuitenkin olla siinä ja se on upeaa! Olet ollut osa matkaani lyhyemmän, tai pidemmän aikaa. Toivoisin, että jätät kommentin. Voit heittää kysymyksen tai sanoa vaikka mielipiteen siihen, pitäisikö minun kirjoittaa tänne taas jossain välissä postausta, kun mieli tulee. Vai pitäisikö perustaa heppainstatili?

Näkyillään!
- Josefina 29.1.2018