tiistai 28. heinäkuuta 2015

Video: Pilalle menneet kohtaukset

Moikka! Viime postauksen videosta tykättiin ja ajattelin nyt julkaista teille meidän kuvailuista aiheutuneet pilalle menneet kohtaukset. Tuntui, että itse osasin rentoutua taas ihan eri asteella kameran edessä, kun oli kaveri vähän avustamassa ja naurattamassa. Kiitos siis kuvausavusta vielä Iirikselle. Tämä video sisältää siis vain kaikenlaisia hauskoja tilanteita ja muutenkin sellaista behind the scenes- materiaalia. Kertokaa toki mielipiteenne :D

linkki videoon

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Video: Koostetta kaudesta

Päätettiin kuvata kaverini Iiriksen kanssa tälläinen vähän pidempi video, jossa puhun menneestä kaudesta. Muistellaan niin kisoja kuin myös erilaisia tunteja ja tapahtumia. Video venähti ihan sinne kahdeksan minuutin suuntaan, mutta toivottavasti jaksatte katsoa. Kertokaa mitä piditte tästä ja oliko vähän pidempi pölötysvideo kiva?

linkki videoon





keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Lisää nappuloita hallussa

Heinäkuun ekalla viikolla pääsin taas ratsastamaan Jaskalla. Poni onkin ollut melko vähäisellä liikutuksella, joten jalustimet olivat minun jäljiltäni jo valmiiksi säädetyt. Niinpä ei tarvinnut muuta kuin hypätä selkään tallin pihassa. Seurassani oli eräs toinen ratsastaja ja menimme yhdessä pienen maastolenkin alkukäynneiksi ennen kentälle siirtymistä. Nyt kun tunsin Jaskaa jo vähän enemmän, olin keksinyt meille harjoituksia sekä uskalsin ratsastaa jo ponia vähän enemmän.

Kentällä ei ollut meidän kahden lisäksi ketään muita, joten otin heti haltuun valkoisten aitojen sisäpuolen, joka oli noin puolet tuosta suuresta kentästä. Aloitin pitkällä käyntityöskentelyllä tehden pysähdyksiä. Pysähdyksestä Jaska meinasi siirtyä raviin, mutta rauhoittelin sitä ja lopulta se malttoi kuunnella enemmän apujani. Pysähdykset olivatkin varmasti tuon ponin kanssa tehokas tapa saada se odottamaan ratsastajan apuja. Kun olin tehnyt muutaman pysähdyksen, siirryin sitten raviin.



Ravissa unohtuivat harjoitukset hetkeksi mielestä ja ratsastelin pääosin pääty-ympyröitä tunnustellen taas Jaskaa. Kun se vaikutti hyvältä, tein muutamia loivia kiemurauria. Tein myös muutaman käyntisiirtymisen, jotka olivatkin meille jo vaikeita. Kun Jaska on kerran ravissa, se ei malttaisi pysyä enää käynnissä, niinpä välillä sain ottaa raviin karkaavan ponin kiinni uudestaan. Kun vauhti alkoi kumminkin olla hallussa, tein muutamia suunnanmuutoksia lisäten vähän tempoa. Yhden kerran taisi poni siirtyä laukkaan mutta siitä sitten rauhallisesti takaisin raviin. Muuten varovaiset temmonlisäykset sujuivat hyvin.



Siirryin pääty-ympyrälle tekemään pientä harjoitusta, jossa väistätin takapäätä ulospäin. Jaska ei ollut mikään helppo, vauhti kasvoi väistättävän pohkeen myötä ja poni lähti helposti luisumaan ulospäin. Muutama askel kumminkin onnistui ihan hyvin. Kun istuin Jaskan harjoitusravissa, oli siinä yllättävän haastavaa istua. Jaskalla on pienen ponin pomputtava ja nopeatempoinen ravi, joten välillä tuntui, että hölskyin siellä kuin perunasäkki.

Pian oli aika ottaa laukkaa. Nostin laukan pääty-ympyrällä jonka jälkeen laukkasin siinä hetken. Kun jatkoin suoraa uraa, kompastui Jaska yhtäkkiä yhdessä kulmassa niin, että oma niska päästi hirveän rusahduksen. Kumpaakaan ei kumminkaan sattunut ja säästyttiin ilman minkäänlaiselta vammalta. Otin hetkeksi käyntiin jonka jälkeen jatkoin laukkaamista. Otin laukat molempiin suuntiin ja kun olin saanut sen pääty-ympyrän avulla sopivaan tempoon, aloitin pienimuotoisen harjoituksen.




voi ei, mikä vieteripupu :D

Eli laitoin pitkillä sivuilla ponia hiukan eteen, ja sitten pääty-ympyrällä taas hidastin laukkaa. Jäin pääty-ympyrälle noin kahdeksi kierrokseksi jonka jälkeen jatkoin eteenpäin. Jaskalla on kyllä tosi kiva laukka istua, ja juuri sellainen esteponin eteenpäinvievä ja reipas laukka. Laukkasin aika pitkän pätkän tunnin loppuosasta jonka jälkeen olikin sitten hyvä ravata loppuravit rennosti. Tein vielä vähän kolmikaarista kiemurauraa, joka vaikutti aika hyvältä harjoitukselta, kun ponia vähän pääsi taivuttelemaan kaarteissa.

Sitten vain loppukäynnit ja talliin. Pesin hikisen Jaskan, jonka jälkeen vein sen karsinaan. Tästä tunnista jäi paremmat fiilikset kuin ekasta kerrasta. Aloin jo löytää enemmän oikeita nappuloita Jaskan kanssa ja uskalsin enemmän jo ratsastaa, vaikka vieläkin olin vähän varovainen. Jaska on nyt
loppukesän ylläpidossa ja itsekin mökkeilen sun muuta, joten katsotaan jos syksyllä sitten jatkan ponin kanssa. Ainakin nämä kaksi kertaa olivat oikein kivat :)

Linkki videoon!






sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Minun huoneeni

Moikka, sain aikaiseksi kuvailla teille huoneenesittelyvideota vaihtelun vuoksi. Nyt onkin tullut niin paljon ratsastuspostauksia, että ajattelin tämän erikoispostauksen piristävän. En selitä jokaista tavaraaa ihan yksityiskohtaisesti, mutta käydään läpi suurinpirtein huoneen joka nurkka. Joten nauttikaa videosta!

linkki videoon

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Jaskan ensiratsastus

Moikka! Minulla onkin nyt uutisia luvassa. Olen nimittäin heinäkuun alussa käynyt ratsastamassa Jaska- nimistä ponia, joka löytyi sattumalta tuttavieni kautta. Minulla kävi tuuri, sillä Jaska etsi liikuttajaa nyt heinäkuulle ja sattumalta minulle tarjoutui tilaisuus lähteä kokeilemaan tuota new forest- ponia. Niinpä matkasin tuttavieni kyydissä tallille, jossa näin ensikertaa tuon ponin. Kuulin, että Jaska on melko vauhdikas poni, mutta ei lähde tahallaan kaahottamaan. Nopeutensa vuoksi se onkin voittanut paljon palkintoja ja kisannut 120cm tasolla. Jaska on ennenkaikkea esteponi, mutta kyllä se kouluakin menee. Tulevaisuudessa se voisi olla vielä hyvä opetusmestari ja ponilla ehkä pääsisi myös valmentautumaan. Jaska kuulosti kaikinpuolin tosi kivalta.

Harjasimme ponin käytävällä, jonka jälkeen varustettiin Jaska ja noustiin tallin pihalla kyytiin. Jaska ei olisi malttanut pysyä paikallaan alussa ja lähtikin reippaaseen käyntiin liikkeelle. Oli todella kuuma hellepäivä ja kävelimmekin ihanalle kentälle. Kentällä oli muutama ratsukko, mutta tilaa riitti todella hyvin. Kävelin Jaskan kanssa melko pitkään pitkin ohjin, jonka jälkeen sitten aloitin tutustumisen tuohon pikku pystyharjaan.

Kuvista kiitos Matildalle :)


Olin aluksi aivan yybervarovainen. Poni oli todella reipas ja paljoa pohjetta ei tarvinnut käyttää. Tutustuin Jaskaan ratsastellen suuria ympyröitä sinne tänne ja tunnustelin ponia. Poni tuntui todella erilaiselta kuin normaalit ratsastuskouluponit. Siinä oli jotain samaa kuin Fireboyssa. Jaska kiihdytteli välillä ja sitä sai hillitä. Välillä vähän tuntui etten osannut ratsastaa tuota ponia, mutta kuulemma meillä meni tosi hyvin ekaksi kerraksi. Ravi oli rauhallista kun vain itse ei jäänyt vetämään, Jaska nimittäin oli todella herkkä ohjien kanssa. Sillä kyllä sai ottaa tuntuman, mutta poni reagoi todella pienestä eteen.

Jäin yhdessä vaiheessa suurelle keskiympyrälle ravailemaan ja istuin harjoitusraviin. Koko tunti oli aika paljon sitä oikeiden nappuloiden etsimistä ja ponin tunnustelemista. Olin myös todella varovainen ja ratsastin välillä puolipitkillä ohjilla. Mutta oli ihan hyvä, että tutustuin rauhassa enkä lähtenyt heti työstämään Jaskaa. Pian otin laukkaa, joka oli kivan tasaista ja eteenpäinpyrkivää. Välillä vauhti vähän kiihtyi, mutta sitten piti vain rauhassa ottaa poni kiinni.



Jaska alkoi tunnin edetessä rentoutumaan ja annoin sille aika paljon tilaa hakeutua eteen- alas. On kuulemma tosi hyvä, että Jaskan saa rennoksi. Tein vielä lopputunnista hieman pohkeenväistöä. Se oli melko loivaa ja reipasta luisumista, mutta en alkanut hienosäätämään. Pääasia oli, että Jaska liikkui sitä vauhtia mitä halusin ja se myös pystyi rentoutumaan kanssani.

Tunnin fiilikset olivat vähän epävarmat. Jaska oli kiva ja ei ollut. Tuntui, etten vielä oikein oppinut tuntemaan sitä ja Jaskan omistaja sanoikin, että se vaatisi muutaman kokeilukerran ennen kuin oppisi muodostamaan kunnon mielipidettä. Mutta kunhan oppisin vain tuntemaan sen, se voisi olla aika kiva poni minulle. Jaska on myös juuri sopivan kokoinen. Sellainen poni on nyt löytynyt ja kaikki mahdollisuudet ovat nyt auki :).




sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Kesäleirin perjantai

Niin nopsaan se vain sitten koitti, perjantai eli leirin viimeinen päivä. Meillä oli perjantaina hieman erilaista ohjelmaa, tosin aamun koulutunti oli ihan normaali. Iltapäivällä kumminkin pidettiin ne leirikisat ja sen jälkeen minä ja kaverini ratsastimme ilman satulaa Hemmon ja Leevin hieman kaukaisemmalle laitumelle, jonne meni pieni maastolenkki. Virityksemme oli hauska, riimu suitsien alla ja riimunnarut vyötärölle köytettynä.

Aamulla oli tosiaan koulutunti ja sain vähän eri hepan kuin olin toivonut. Olin toivonut Huimaa, jolla en olekaan vielä ikinä mennyt. Sainkin kumminkin Maucca- nimisen suokin. Viime vuonna Maucca oli juuri koulutuksensa loppuvaiheessa ja tuli leirillemmekin satunnaisesti tunneille. En ollutkaan tänä vuonna sitten mennyt vielä sillä,  mutta nyt sain sen. Haimme Maucan laitsalta ja sitten harjailun jälkeen varustettiin ratsu tunnille, joka pidettiinkin kentällä, jonne viimein pääsi!




Jo alkuraveissa huomasin että Maucca oli muuttunut. Se oli todella haastava eikä lainkaan niin herkkä kuin viime vuonna. Hevonen otti selvästi omia vapauksiaan ja oli raskas ratsastaa. Se punki sisäänpäin ja kallistui pohjetta vasten, puri kuolaimeen ja jyräsi. Suoraan sanottuna melko järkyttävä hevonen, jolta ei vielä paljoa kokemustakaan löydy. Tunnilla jakauduimme kahdelle pääty-ympyrälle ja väistätettiin takaosaa ulospäin, jolloin saatiin ne kuuntelemaan sisäpohjetta. Otettiin pääty-ympyröillä melkein heti jalustimet kaulalle ja työskenneltiin ilman jalustimia koko lopputunti.

Tuntui, että tuo hevonen olisi jo liiankin haastava minulle, niin "luistan hommista"- moodiin se oli kerennyt karata tämän vuoden aikana. Takaosan väistättäminen kumminkin auttoi ja Maucca kuunteli paremmin jo sisäpohjetta. Tehtiin tunnilla vielä avotaivutusta, joka sujui tosi kivasti. Välillä piti olla tarkkana, ettei poikitettu liikaa. Otimme pääty-ympyröillä ilman jalustimia laukat ja Maucca kuulemma on siinä todella vahvana jyräämässä. Se todella painoi kädelle mutta sain kumminkin laukan ihan hyvään hallintaan. Mutta kyllä se lihaksista otti koville. Maucca oli selkeästi parempi oikeaan kierrokseen laukassa ja pehmeämpi myös edestä.




linkki videoon

Sellainen Maucca oli, tosiaan opettajakin sanoi yhdessä vaiheessa näin: "Se on vähän juniori se Maucca, että se ei ole yhtä kokenut kuin nämä toiset. Sitä pitää vähän kouluttaa samalla." Siinä olikin sitten leirin vika koulutunti ja sitten vain kohti leirikisoja! Leirikisat pidettiin maneesissa kumminkin, kentälläkään meillä ei ollut koko tilaa käytössä koska se oli vielä paikoitellen huonona. Olin toisella "tunnilla" joten nähtiin ensin muiden kisasuorituksia ja rakennettiin rataa samalla kun he kävelivät ja aloittelivat verkkaa. Radalla oli yhteensä 6 estettä ja se oli vähänkuin peilikuva. Molemmilla pitkillä sivuilla oli suhteutettu linja ja lävistäjien suuntaisesti oli kaksi estettä kummallakin lävistäjällä. Radalla oli kaksi okseria ja loput normipystyjä.

Osallistuin 70cm korkeudella, joka oli viimeisenä. Emme olleet leirin aikana kauheasti hypänneet korkeampaa, joten se oli sitten ihan hyvä korkeus vielä. Kisaratsuna toimi Kantri, jolla ei mennyt kukaan muu kuin minä. Kun oma verkka alkoi, tein viime tunnilta tuttua laukka - pysähdys - laukka tehtävää. Muuten keskityin ravailemaan reippaasti, ainakin Kantri oli jo verrytellyt lainaratsuna edellisellä tunnilla. Piakkoin lähdimme hyppäämään verkkaesteitä, joista aloitettiin ristikolla ja sen jälkeen se nostettiin pystyksi. Verkkahypyt sujuivat kaikenkaikkiaan todella sujuvasti eikä ollut kauheasti korjattavaa. Vauhtia piti tietenkin aina hakea vähän lisää, mutta lähestyttiin esteitä ihan hyvässä temmossa.



Kaikki verkkahypyt ja rata tuli videolle, joten kuvia ei ole tuon enempää. Toisaalta maneesilaatu olisi ollut jokatapauksessa vähän pimeä, joten mielummin videota halusinkin. Hypyt sujuivat siis hyvin ja tultiin myös verkkaesteenä linjan kakkoseste, joka oli okseri. Meillä leirikisoissa luokat menivät niin, että jokainen hyppäsi oman korkeutensa, mutta teimme kaksi ns. luokkaa. 50-60cm ja 60-70cm, joista sai valita jommankumman korkeuden. Kun verkkahypyt olivat suoritettu, aloitettiin sitten kisat.

Olin lähtövuorossa kolmantena ja laukkasin ennen vuoroani yli kierroksen ensin maneesin ympäri, jotta saisin Kantrin hereille. Kun laukka pyöri ja pilli soi, aloitettiin rata. Lähestyessäni ykköstä huomasin, että Kantri punki todella paljon sisäänpäin ja tuli sen takia todella vinosti estettä kohti. En ehtinyt suoristaa ja yllätyksenä tulikin siitä kielto. Kantri ei ollut kieltänyt minulla vielä kertaakaan mutta harmillisesti sitten ekalle esteelle. Lähdettiin melko suoraan ympyrän kautta uuteen lähestymiseen ja siinä tultiin ihan suoraan sisään. Siinä kumminkin minun olisi pitänyt olla tarkkaavaisempi, nimittäin Kantri kyllä pääsi tokan kerran possuilemaan ja kieltämään, vaikka askelkin olisi sopinut. Siitä pari huomautusta raipalla ja hetken seisoskelun jälkeen kolmanteen yritykseen. Nyt mentiin yli ja loppurata sujui niin mahtavasti! Ensimmäisen esteen ylitettyäni minuun iski päättäväisyys: "Nyt näytetään kaikille, että kyllä meillä sujuu kun vain tuon kiellon jälkeen päästiin liikenteeseen." Loppurata tuntuikin tosi hyvältä ja maalissa oltiin.

linkki videoon

Noniin, sitten leirikisojen analysointi. Tulimme viimeiseksi saaden siis keltaisen ruusukkeen (leirikisoissa palkitaan kaikki tietenkin). Mutta vaikka tämä on pitkästä aikaa huonompi sijoitus, en poistunut paikalta itku kurkussa. Ensimmäinen kielto oli minun vikani ja toisessa hevonen kekkasi, ettei enää sille tarvitsekkaan mennä kun ratsastaja ei ole tarpeeksi tiukkana menossa. Sitäpaitsi nyt tulee kasa positiivisia asioita: keltainen ruusuke sopi tosi hienosti Kantrille, sain ekaa kertaa ikinä videolle kun hevonen kieltää minulla :D ja loppurata oli niin mieletön, hypytkin oli mageita ja laukat vaihtuivat! Yhtä kokemusta rikkaampi ja onneksi mulla on tsemppaavat kaverit siinä mukana heti kisojen jälkeen. Näin saatiin leiri päätökseen ja sitten kotia kohti. Leirivideon muokkailen kun kerkeän ja laitan tännekkin näytille. Sitten vain odotellen ensi kesän leiriä ;).

"ihan tyhmää, mä oisin voittanut koko pippalot ellei toi hyypiö ois ollu mun seläs.." 



keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Kesäleirin torstai

Päätin tällä kertaa kirjoittaa torstaista ja perjantaista erikseen, sillä perjantaina olikin sitten leirikilpailut, joista onkin enemmän kerrottavaa. Mutta, nyt olisi siis leirin toiseksi viimeisen päivän postausta luvassa. Leirin lähestyessä loppuaan tuli vain koko ajan suurempi tunne "ei tää vielä saa loppua". Niin se aika vaan kumminkin kului eteenpäin nopeasti, kun oli hauskaa. Ratsastimme torstain molemmat tunnit maneesissa, koska sateinen sää jatkui.

Torstaina olikin luvassa hieman erilainen ensimmäinen tunti. Menimme ilman satulaa, mutta kaikki muut halusivat leikkitunnin paitsi minä ja kaverini. Päädyttiin sellaiseen ratkaisuun, että menimme ilman satulaa itsenäistä koulua leikkitunnin seassa. Kun muut leikkivät, ratsastelimme siis kaikenlaisia harjoituksia itsenäisesti toisessa päädyssä ja siellä missä oli tilaa. Itsenäinen koulutuuppaus ilman satulaa olisi ollut niin ihanaa jonkun osaavan kivan ratsun kanssa, mutta harmikseni sain tunnille Hemmon. Hemmo on melko raskasrakenteinen suomenhevonen ja muutenkin sellainen puksuttelija työhevonen. Sen kanssa ei kyllä kouluratsastus kauheasti maistunut ja kaikenlisäksi hevonen on myös todella laiska liikkumaan. Näistä asioista huolimatta yritin kumminkin tsempata.

kauheasti kuvamateriaalia ei tunnista ole, mutta tuossa laatukuva Hemmosta :D


Eli sellaista, tunnin aikana minulle kyllä tuli hiki pintaan sillä en yhtään kestänyt ajatusta, että Hemmo maleksisi vain ympäri maneesia vailla ajatustakaan työnteosta. Niinpä laitoin sen oikeasti liikkumaan, vaikka hevonen ei edestä pehmennytkään. Tein paljon siirtymisiä, nopeita liikkeellelähtöjä ja muuta, millä saisin hevosen hereille. Tehtiin käynnistä laukannostoja, joissa yllätyin pariin kertaan, kuinka hyvin olin saanut ratsastettua pohkeen läpi. Hemmo jopa tarjosi laukkaa yhdessä vaiheessa mikä oli ihme!

Vaikka ärsytti, etten tunnille saanut kivempaa ratsua, koitin löytää positiivisia asioita. Hemmolla oli ainakin todella miellyttävä selkä, onhan se sellainen suuri pallero. Lisäksi lopputunnista tein avotaivutusta, joka pienen taistelun jälkeen onnistui myös ihan hyvin. Ja tärkein kaikesta, hevonen oli ryhdikäs ja otti takajalat alleen! Kun lopputunnista oltiin hetki pääty-ympyrällä opettajan silmän alla, sainkin kehuja, kuinka hyvin Hemmo liikkui. Eli kyllä sieltä tunnista löytyi positiivisiakin asioita. Lisäksi osallistuin ylimääräisenä vielä kananmunan kuljettamiseen lusikassa ja se pysyi jopa pitkänsivun pituisen ravipätkän ajan menossa mukana :D.


Päivän toinen tunti oli tietenkin estetunti sitten. Estetunnille sain tällä leirillä oikeaksi vakkariksi nousseen Kantrin. Itseasiassa toivoin tuota hevosta taas kerran tunnille, koska olihan tämä viimeinen harjoitustunti ennen leirikisoja, joihin yllätysyllätys toivoin myös Kantria! Estetunnilla meillä oli pienenä aiheena pääty-ympyrällä oleva este, jolloin tuli todella kaareva tie. Voin jo suoraan sanoa, että ne eivät olleet meidän juttu. Mutta siis, aloitimme ensin kaikissa askellajeissa tulemalla puomit. Sitä ennen itsenäisessä verkassa sain ohjeeksi tehdä Kantrin kanssa kontrolliharjoitusta niin, että suoraan laukasta pysäytin hevosen. Siinä todella koeteltiin habaa, mutta kädet piti pitää lähellä satulaa ja tarvittaessa ottaa etukaaresta kiinni. Pysähdyksestä nostin sitten aina suoraan laukan. Kantri saatiin tämän harjoituksen avulla herkemmäksi pohkeelle, vaikka olihan se melkoinen laiskamato siltikin.

Eli ympyrällä tulimme puomeja jonka jälkeen aloitettiin vuorotellen tulemalla pieni pysty suunnilleen kolme kertaa pääty-ympyrällä. Vasempaan kierrokseen ei ollut kauheasti ongelmia ja saatiin hyvät hypyt pääty-ympyrällä. Kun kaikki olivat tulleet pystyn pääty-ympyrällä, siirryttiin harjoituksen pariin. Tultiin oikeasta kierroksesta pääty-ympyrällä oleva pysty, jonka jälkeen jatkettiin lävistäjällä olevalle okserille. Okserin päällä oli tarkoituksena saada laukka vaihtumaan.

toisen päivän kuvasaldoa, koska tästä päivästä oli vain videota


Ensimmäisellä kerralla tultiin pääty-ympyrälle ihan ok:sti, tosin laukka pysyi juuri ja juuri yllä ja Kantri tuntui vahvalta puskemaan sisäänpäin ympyrällä. Okserille tuli hyvä hyppy, mutta laukka ei vaihtunut. Syynä oli se, että hevonen ei ollut aivan suorana lähestymässä okserille ja en valmistellut vaihtoa esteen päälle. Toisen ja viimeisen kerran tehtävää tullessani lähdinkin korjaamaan sitten edellistä virhettä.

Eli hevonen suoraksi ennen estettä, ja sain jopa hiukan ajatella pientä väistätystä esteen oikeaan kulmaan. Pääty-ympyrällä kumminkin vauhti hiipui ärsyttävästi ja rikkoutui juuri ennen estettä raviksi. En ehtinyt reagoida tarpeeksi nopeasti eteen, mutta yli möngerrettiin. Pääty-ympyrä oli tehtävänä haastava tuollaisen sisällepunkijan ja laiskan hevosen kanssa. Tällä kertaa okserille kumminkin sain suoristettua Kantrin hyvin ja laukkakin vaihtui sujuvasti. Okserin jälkeen vielä jatkettiin toisen lävistäjän suuntaiselle pystylle joka ylittyi ihan hyvin.



Torstaina meillä oli myös leirikaste, jossa tuli kyllä likaiseksi vaatteet (kiitos lantaa heittelevälle toiselle leiriläiselle..:D). Torstain ratsastukset eivät jättäneet mitään supermukavaa fiilistä. Toinen ilman satulaa- tunti oli mennyt vähän turhautuen hölkyttelijä- Hemmon selässä ja Kantrin kanssakin on mennyt paremmin muilla kerroilla. Vaikka virheet olivat pieniä, jäivät ne silti kaivelemaan minua. Mutta sellainen päivä sitten ja perjantai häämötti jo edessäpäin.

linkki videoon


sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kesäleirin tiistai ja keskiviikko

Tiistaina ohjelmassa oli aamulla heti aluksi estetunti, jonka jälkeen sitten iltapäivällä maasto. Vaikka edellisenä päivänä oli satanutkin, kenttä ehti kuivua tarpeeksi, jotta pääsimme ulos ratsastamaan koko päivän ajan, mahtavaa! Nyt viimein pääsisi sitten hyvään valoon hyppäämään kentälle ja päätin myös kokeilla tilaamaani seuran pikeepaitaa. Näytti muutes älyttömän kivalta kuvissa ja muutenkin saatiin niin onnistuneita kuvia että huhhuh. Estetunti siis oli heti aamusta ja ylös noustuamme sain tietää ratsuni. Listasta löytyi Dandy ja olin innoissani kokeilemassa sitä esteillä. Viime vuonna tosiaan osallistuin Dandylla leirikisoihin, joten poni oli kyllä tuttu.

Aamun tunti aloitettiin ensin alkuverkalla ja edellisellä tunnilla ollut Dandy olikin jo valmiiksi kivasti lämmennyt. Laukattiin hetken aikaa kevyessä istunnassa, ja pari kertaa Dandy pääsi hieman karkaamaan ohjastuntumalta. Piti siis muistaa tehdä reippaan ponin kanssa niitä puolipidätteitäkin samalla. Alkuverkassa oltiin kahdella pääty-ympyrällä vielä ja tehtiin siirtymisiä. Nostettiin käynnistä laukka ja laukassa raviin siirtymistä piti todella muistaa valmistella. Lyhensimme laukkaa aina ennen siirtymisiä ja niistä tuli ihan hyviä.



Kun olimme hyvän aikaa verkanneet ihan sileällä, aloitimme hyppäämisen. Ensin tultiin linjan kakkoseste ristikkona. Pidin huolen, että tulisimme reippaassa temmossa, ja ehkä vähän liiankin kärkkäästi olin ajamassa eteen. Minun olisi pitänyt odottaa rauhassa, ja tajusinkin sen sitten tunnin edetessä. Ristikko nostettiin pikkupystyksi ja tultiin vielä kertaalleen. Käytiin radan osat läpi yksitellen ja seuraavaksi otettiin linjan ensimmäinen este mukaan ja tultiin siis kahden esteen linja vuorotellen. Ensimmäisellä kerralla en katsonut yhtään paikkaa ja poni joutui lähtemään melko kaukaa. Ilmassa se vielä tuumi, jos olisi ottanut yhden pikkuaskeleen ja hypystä tuli vähän hassu.

Miten onnistuinkin tulemaan liian reippaassa temmossa ihan rätit silmällä sisään. Moitin itseäni ja päätin ratsastaa tarkemmin. Uudestaan tullessani maltoin odottaa ja sitten ei ollutkaan enää mitään ongelmaa ja saatiin se viisi laukkaakin hyvin väliin. Seuraavaksi tutustuttiin vesimattoon, joka ei ainakaan Dandyn mielestä ollut mitenkään erikoinen. Meillä oli myös radalla portti, joka sujui myös ihan hyvin. Kun esteet oli käyty läpi, aloitettiin rata. Rata sujui tosi kivasti sen jälkeen, kun maltoin odottaa ja katsoa paikan rauhassa. Hypättiin Dandyn kanssa viimeisenä 60-70cm korkeudella. Viimeisenä esteenä oli vesimatto ja sähläsin jotain, sen seurauksena jalustin oli irronnut ja en ehtinyt saada sitä jalkaan ennen estettä. Noh, otin sitten uuden lähestymisen ja yli mentiin.





linkki videoon

Tiistain toinen ratsastus oli maasto ja me lähdimme ekaan maastoon. Minulle oli ensin laitettu ratsuksi Huima, mutta se vaihtuikin sittenkin Dandyyn. Dandy on nimittäin melko säpsy poni, joka pelkää maneesissa yhtä kulmaa. Siitä tietenkin ihmiset saivat ennakkoluuloja, millainen poni olisi maastossa? Niinpä minulle se sitten annettiin ja aluksi olin hieman epävarma miten se sujuisi. Ennakkoluulot kumminkin olivat aivan tyhmiä, koska Dandy oli todella fiksusti ja lähti vain kerran vähän reippaammin laukkaamaan. Olihan minulla mukana myös sivuohjat, en ollutkaan ennen ratsastanut niillä.

Keskiviikko- aamu valkeni ja itse ainakin odotin innolla kunnon koulutuntia. Keskiviikkona nimittäin sai päättää, menisikö aamulla maastoon vai koulutunnille. Koulutuuppaajana jäin tietenkin maneesiin tuuppaamaan kivalla uudella tuttavuudella, kun sade ropisi kattoon. Se kumminkin lakkasi juuri sopivasti maastoryhmälle, mutta olin tyytyväinen että otin koulutunnin. Pääsin nimittäin kokeilemaan nuorta ponitammaa, Fiiaa. Fiia ei ollutkaan käynyt vielä tunneilla kauheasti ja oli tosi kiva tutustua tuohon poniin. Se nimittäin oli superkouluhevonen! Fiian kanssa tuntui, että meillä sujui alusta alkaen melko hyvin. Mutta ei poni mikään helppo ollut ja siksi juuri siitä tykkäsinkin.

maneesilaatu versus kenttälaatu...:D


Fiia oli todella reipas, mutta sillä meni silti pidätteet läpi. Ponia pystyi kivasti työstämään ja voin kyllä sanoa, että Fiia oli ehdottomasti lempparini. Meidän kemiat kyllä kohtasivat ja se nousi kaikista hevosista yhdeksi lempparikseni! Fiia oli aika-ajoittain melko epätasainen kädelle ja saattoi heittää päätään ylös. Saatiin kumminkin hyviä pätkiä paljon. Harjoituksena tulimme keskihalkaisijalle, pyrimme ratsastamaan mahdollisimman suoraan, niin että poni kulkisi pohkeiden välissä. Varsinkin käynnissä saattoivat ponit alkaa seilaamaan, joten piti olla tarkkana.

Keskihalkaisijalle tultiin myös lopulta laukassa ja käännös levisi hieman innokkaan Fiian kanssa. Saatiin kumminkin ihan hyvä lävistäjä lopulta tehtyä. Kun olimme tulleet lävistäjiä, lähdettiin I kirjaimessa tekemään ensin vain toiselle puolelle voltti. Voltilla tärkeää oli pitää poni hyvässä temmossa ja saada se taipumaan päästämättä kumminkaan ponia valumaan ulospäin. Voltti sujui hyvin, mutta hienosäädöimme paljon. Tehtiin myös harjoitusta kahdeksikkona, että puomien välissä suoristimme ja lähdimme toiseen suuntaan voltille.




Fiia tuntui jotenkin kauhean yksärimäiseltä, todella hieno poni. Se oli herkkä pohkeelle, mutta ei kumminkaan kaahottanut liikaa, vaan ravin tahtia pystyi hyvin säätelemään. Lopputunnista otettiin vielä laukkaa pääty-ympyrällä ja siinä työstettiin. Fiia oli tosi kiva ja pehmeä laukassa. Mahtava poni! Sitten oli vielä iltapäivän estetunti jäljellä, johon sain Kantrin! Olin toivonut hevosta varta vasten, koska se on tosi hyvä hyppääjä, mutta tarjoaa todellakin haastetta. Kantria ei toivonut kauhean moni muu leirin aikana, ehkä hevosen laiska olemus karkotti halukkaat :D.

Estetunti meni kaikenkaikkiaan ihan kivasti. Olimme siis taas maneesissa, joten kuvien laatu ei päätä huimaa. Harmi, että sattui sateinen viikko. Meillä oli kumminkin keskiviikkona harjoituksena kaareva linja, jota tultiin perusteellisesti ensin puomeina kaikissa askellajeissa, jonka jälkeen ristikkoina ja sitten rataa muutettiin. Kantrin kanssa itseasiassa sujui tällä kertaa tosi hyvin. Uudet siniset kannuksetkin pääsivät kokeiluun ja kaarevalla ei ilmennyt ongelmia. Laskettiin myös aika paljon laukkoja esteiden väliin.



Opeteltiin seuraavaksi pieni radanpätkä, johon kuului okseria ja linjaa. Linjalla suurilaukkaisen Kantrin kanssa tavoitteena oli saada viisi laukkaa ja kun oma vuoroni tuli, lähdettiin sitä tavoittelemaan. Rata sujui kaikinpuolin kivasti ja viimeinen linja saatiin viidellä laukalla, vaikka jouduinkin lopussa laittamaan hevosen hyppyyn vähän kauempaa. Olisi pitänyt ratsastaa enemmän eteen, mutta oli hyvä, että ratkaisin tilanteen niin, että saimme ne viisi laukkaa. Keskiviikon viimeinen tunti sitten läheni loppuaan ja ravattiin loppuravit. Kantri oli hyvä hypätä ja tuntui, että se oli minulle ihan hyvä esteheppa tällä leirillä.



linkki videoon

Mitä tykkäsitte, kun oli kaksi päivää samassa postauksessa? Oliko liian pitkä?

torstai 2. heinäkuuta 2015

Kesäleirin maanantai

Nyt on kotiuduttu jokavuotuiselta kesäleiriltä, jolla olin viime viikolla. Tänä vuonna menimme kaverini kanssa esteleirille, viime vuonna olimmekin yleisleirillä. Esteleirille sai tulla jo sunnuntai- iltana, joten ajoimme silloin jo paikanpäälle. Jokainen leiriläinen saapuikin jo sunnuntaina samantien ja ehdimme vallata samat paikat, missä olimme viime vuonnakin olleet. Illalla meillä oli iltapala, jonka jälkeen sitten pikkuhiljaa nukkumaan. Tosin ensimmäinen yö ei sujunut mitenkään maailman rauhallisimmin vaan tulihan sitä valvottua melko pitkään ja herättyä sitten kukonlaulun aikaan.

Siitä sitten starttasikin leirin ensimmäinen päivä! Maanantai alkoi tietenkin ensimmäisten listojen tullessa ja kiiruhtaessa tallille. Minulla kävi todella hyvä tuuri, sillä sain viimevuoden lempparini ja hoitsuni Dandyn ensimmäiselle koulutunnille. Sain tunnilta kivan paljon ratsastusvideota, mutta kuvat eivät kauheasti onnistuneet. Olimme tosiaan maneesissa, koska maanantai oli kokonaisuudessaan todella sateinen. Se ei kumminkaan menoa haitannut. Meillä oli mielestäni tosi kiva harjoitus tunnilla.




Alkuravien jälkeen jakauduttiin kahdelle suurelle pääty-ympyrälle, ja I kirjaimen kohdalla oli puomi, jonka kohdalla aluksi teimme ravista käyntisiirtymisen. Ravissa aika paljon tunnusteltiin omaa ratsua, oliko se hidas pohkeelle vai hyvinkin reipas? Dandy tosiaan on kyllä tosi kiva kouluratsu, se on reipas ja melko herkkä. Poni kumminkin meinaa välillä jopa vajota liiankin alas jolloin ohjat valahtavat helposti liian pitkiksi, sen kanssa saa olla tarkkana siinä asiassa. Käyntisiirtymiset sujuivat melko hyvin, Dandy oli alussa hieman hidas pohkeelle, mutta lopputunnista siitä tuli todella kivan tuntuinen. 

Tehtiin vuorotellen ympyrän pienentämistä avotaivutuksella ja suurentamista sulkutaivutuksen tapaisesti. Dandyn kanssa sai olla tarkkana, ettei se luisuisi lavastaan ulospäin, vaan pysyisi suorana. Sain korjattua ponia melko hyvin, mutta välillä se meinasi karata sisäpohkeesta luisumaan, jolloin piti muistaa ne ulkoavut. Kun vaihdettiin oikeaan kierrokseen pääty-ympyrällä, huomasin ponin
olevan siihen suuntaan aivan erilainen. Se oli todella jäykkä ja jännittynyt, enkä saanut Dandyä yhtä hyväksi kuin vasempaan kierrokseen. Oikealla tein paljon volttia ympyrän sisällä, jotta poni hieman taipuisi.



voikun tämä kuva olisi ollut ihana tarkkana...
Otettiin laukat molempiin suuntiin ja kyllä se vasen oli myös laukassa parempi. Kaikenkaikkiaan ensimmäinen tunti meni todella hyvin ja sitten olikin ruokailu, teoria ja päivän kakkostunti. Eli toisena tuntina oli esteitä ja tunnille sain hevoseksi Kantrin. Kantri on hyvä hyppääjä, kunhan sen saa vain liikkeelle. Hevonen nimittäin on melko tahmainen ja yrittää parhaansa mukaan luistaa hommista jos ratsastaja ei ole päättäväinen. Edellisellä tunnilla Kantri oli päässyt hieman
possuilemaan joten ennen ratsastustani opettaja kävi hevosen selässä. Sain sitten kannukset suoraan tunnille mukaan.

Esteillä hevonen vaikutti tosi kivalta, kunhan sitä ensiksi vähän herätteli. Tulimme aluksi puomeja ravissa ja laukassa jonka jälkeen alettiin hyppäämään kolmen esteen sarjaa. Sarjalla kaikki sujui muuten hyvin, paitsi kerran. Tulimme pystysarjan ja Kantri laski raville juuri ennen ekaa pystyä. Apinanraivolla kumminkin mentiin yli ja loppuosa sujui kivasti. Tehtiin kumminkin tuo sarja vielä uusiksi.




Lävistäjän suuntaisesti olimme rakentaneet okserin, joka tultiin eka pariin kertaan yksittäisenä. Hevonen hyppäsi hyvin yli mutta tiukassa kaarteessa en saanut ylläpidettyä laukkaa vaan vaihdoin sitten ravinkautta laukan nopsaan. Lisättiin okseri tehtävään niin, että ensin tultiin kolmoissarja ja sitten okseri. Lopuksi vielä tultiin okserin jälkeen kolmoissarja toisesta suunnasta ja siinä tärkeää oli, että laukan rytmi pysyi reippaana ja eteenpäinpyrkivänä. Piti jaksaa vielä keskittyä loppuun.

kantrin hypyt olivat melko ylöspäinsuuntautuvia



Ensimmäisen leiripäivän ratsastukset olivat pulkassa. Päällimmäiset fiilikset olivat tosi hyvät. Ensimmäiset tunnit olivat sujuneet melko ongelmitta ja sain hyvän tuntuman ainakin uuteen tuttavuuteen Kantriin. Välillä se jopa hiukan muistuttaa merimakkaraamme Zandroa.. Päivän lopussa sitten vain söimme ja meillä oli pientä iltaohjelmaa luvassa. Siitä sitten starttasi leiri ja tutustuttiin melko alussa jo muuhunkin porukkaan jotka olivat oikein kivoja. Maanantain ratsasteluista on ihan kiva määrä videomateriaalia, joten laitan videon tähän loppuun.

linkki videoon