torstai 19. joulukuuta 2013

Yllätysten päivä!

Huhhuh mikä päivä minulla olikaan keskiviikkona. Olin sinä yönä tullut juuri lentokoneella kotiin ja nukuinkin puoli yhteen asti. Huomasin pian että olisi aika lähteä tallille. En ollutkaan päässyt ratsastamaan kahteen viikkoon joten innolla menin tallille.

 Kun saavuin sinne, sain vastaani paljon uutisia ja huomasin että joulu alkoi ollakkin jo aivan lähellä, kaikenlisäksi tämä oli viimeinen ratsastus ennen joulua. Niin että sainkin kuulla että mennään ilman satulaa. Sainkin yllätysponin jota en osannut ollenkaan odottaa.. Zandron! Olen nyt saanut sellaisia joilla en ole mennyt vähään aikaan. Kuulemma Zandro on pukitteleva merimakkara joka oikuttelee joka lähtöön. Siitä siis selkään vain.

kamerani on muutes vihdoin kunnossa, Heidi ratkaisi sen ongelman! Kaikki kuvat: Nona


Käveltiin hetken aikaa pitkin ohjin ennenkuin lähdettiin ravailemaan. Siinä sitten ravailtiin hetki. Huomasin että Zandro tosiaan oli oikukas ja nihkeä siirtymään raviin. Se kumminkin meni ihan todella hyvin. Mutta heti kun en tehnyt selässä mitään, Zandro huomasi tilaisuutensa tulleen ja päätti testata ratsastajaansa. Se pysähtyi ja lähti sivuaskelia kohti maneesin keskustaa. Estin ainakin sillä kertaa sen aikeet, mutta Zandro alkoi oikomaan ja heittäytyi hieman hankalaksi.

Varsinkin kun otettiin ensimmäinen yhteislaukka Zandroa oli hyvin vaikea saada hallintaan. Se kiukutteli paljon ja siinä oli todella paljon työtä ponin kanssa. Ensimmäinen laukka kumminkin sujui todella hyvin, verraten siihen mitä jälkeenpäin tapahtui...



Meillä oli aika vapaa tunti, vaihdettiin suunta ja ne jotka halusivat, saivat laukata uralla. Kävimme Zandron kanssa kovia tahdon taistoja koko tunnin ajan! Poni oli kivenkovaan päättänyt olla reagoimatta annoinpa sitten hellät pohkeet, kovat pohkeet, raippaa kunnolla tai muuten. Jollakin ilmeellä päästiin kumminkin nostamaan aika ajoittain ihan hyvin laukat ja pukkeja tuli vaikka muille jakaa. Tässä monta tilannekuvaa!


Laukkaa!

Huhhuh, Zandro

Alkaa jo naurattaa Zandron mahdottomuus!

Pukittelua..
Meni sitä hyvinkin!

Taistelua.


Alettiin noin puolessa välissä tuntia leikkimään. Ensin leikittiin talli palaa leikkiä, jossa aina yksi on keskellä ja muut vaihtavat tötteröitä. Zandro ei ollut mikään maailman paras siinä leikissä, sitten toisena leikkinä oli tötsäleikki eli samanlainen idea kuin tuolileikissä. Musiikin loppuessa piti ehtiä tötsälle. Ei oltu ihan ekoja tippujia kumminkaan Zandron kanssa..


Lopputunnista Zandro alkoi hakeutua muotoon ja meni todella hyvin.




T: Josku


maanantai 9. joulukuuta 2013

Unohdetulla ponilla!

Kävipä hassusti nimittäin keskiviikkona kun tulin, näin yllätyksellisesti tallin omistajan tekevän listoja satulahuoneessa. Ihmettelin missä vakituinen opettajamme oli, ja kuulemma tämän viikon oli opettamassa tallilla eräs opettaja joka on vuosi sitten täällä ollut. Olin todella iloisesti yllättynyt, sillä olihan siitä aikaa kun viimeksi hänen opetuksessa olin. Joten tallilla odotinkin jännittyneenä millainen tunti tästä tulisikaan!





Harjasin ponin tietenkin ensiksi ja meillä tulisi olemaan ihan tavallinen tunti. Tuntui kuin aika olisi mennyt aivan liian hitaasti! Kun kello oli puoli viisi, ajattelin että se olisi tuntia enemmän.

 Ratsuni tulisi olemaan Epsu! Olin aivan ihmeissäni, en ollut mennyt piiiitkään aikaan tällä ponilla ja olin aivan kokonaan unohtanut koko ponin. Tietenkin mielestäni oli hauska mennä sillä kun pääsisi vähän kokeilemaan millainen se nykyään olisi. Mutta silti olin lievästi yllättynyt!



Käveltiin alkutunnista aika pitkään ennenkuin alkoi tunti. Opettaja ei hirveästi tiennyt meidän tasoamme, mutta tunti oli hyvin hyödyllinen. Opettaja painotti alussa kunnolla kulmiin menemistä ja tehtiin muutamia suunnanvaihtoja.

Oltiin muutes tallin myyjäisissä ja ostettiin ihana ratsastajapipariteos.


Epsu oli niin erilainen ja siihen todella piti totutella. Se oli jotenkin vain niin omituista mennä pitkästä aikaa ponilla jolla on niin lennokkaat askeleet. Epsu meni aika perustasoisesti ja keskityin siihen, että osaisin ratsastaa ponia oikealla tavalla.

Pian aloitettiin harjoitus jota tehtiin hyvin pitkään. Siinä C päädyssä tehtiin pääty-ympyrä jolla tehtiin temponlisäys. Pitkillä sivuilla mentiin normaalia ravia ja L päädyssä tehtiin voltti jossa hidastettiin tempoa. Tärkeää oli että ravin erot näkyivät selvästi. En vieläkään jotenkin osannut ratsastaa Epsua ja menimme siellä niin arkipäiväisesti vain että huhhuh...

Lopulta aloin vaatimaan enemmän meiltä molemmilta ja lisättiin tempoa oikein kunnolla. Opettaja huomasi eron ja sanoi että minun täytyi antaa sille ohjaa, että poni saisi kunnolla venyttää. Epsu meni oikein kivan pyöreästi, mutta välillä se laski voltilla raviin.

tässä näkyy jotenkin..:D
Pian tehtiin toiseen suuntaan laukkaaminen. Laukattiin kahdella pääty-ympyrällä molempiin suuntiin. Epsulla kuulemma on tapana pukittaa laukannostossa ja se ei nosta laukkaa kauhean hyvin. Itseasiassa nostot menivät mielestäni oikein hyvin mutta kokoajan piti ylläpitää epsun pitkäaskeleista laukkaa. Ylläpitäminen itseasiassa sujui oikein hyvin!

Seuraavaksi sai ottaa jalustimet pois jos halusi. En tiedä mikä mielijohde päähäni pälkähti mutta otin jalustimet pois. Epsulla siis on pahamaineinen hyvin pomppiva ravi ja haastetta löytyy. Kyllähän siinä ravissa meni ihan hyvin, mutta oli paljon enemmän hommaa!


Muut halusivat laukata joten siirryttiin kokouraa pitkin ilman jalustimia laukkaamaan. Nostot osoittautuivat tälläkertaa hankalimmiksi, meillä ei oikein ollut tilaa laukata Epsun kanssa. Kaahotettiin siellä ihanasti siis kiitoravia..Käveltiin laukkaamisen jälkeen hetki keskellä ja laitoin jalustimet takaisin jalkaan. Epsu ei reagoinut pohkeeseen ja kun annoin raippaa poni vähän "villiintyi". Se oli koko tunnin hyvin reipas!

vanhaa kuvaa :)
 Lopullinen tunnelma Epsusta oli hieman omituinen. En jotenkin vain osannut ratsastaa sitä enää, menisikö tauon piikkiin? En tiedä mutta tunti oli hieman omituinen. Oli kumminkin ihanaa saada eri opettaja tällä kertaa vaikka toisella ponilla olisi saattanut sujua paremminkin..;)

t: Josku



Kiirettä pukkaa!

Pari "ilmoitusasiaa". Eli tosiaan lähden nyt viikoksi Teneriffan lämpöön, joten minulta ei ole tulossa paljolti mitään postausta..Ratsastuskin nyt jää väliin, jollen pääse siellä ratsastamaan. Pakko sanoa myös, että innostusta löytyisi ehkä enemmän jos tulisi joitain ideoita mitä postauksia tehdä..? ELi hyvät lukijat, sana on vapaa! Mitä vaan saa ehdottaa ja aika varmasti toteutan.

Eipäs nyt hirveästi muuta taida olla. Uutta banneria on ehkä tulossa tänne! Jännityksellä odotellen ;).

T: Josku

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

H- hetki!

Nyt oli siis kilpailuiden aika sunnuntai aamuna. Osallistuin siis aikuisohjelmaan ja minun luokassani oli todella paljon kisaajia. Onneksi juniorit ja seniorit palkittiin erikseen. Meidän luokkamme oli jaettu kolmeen starttiin ja olin heti ensimmäisessä startissa neljäntenä. Starttini verryttely alkoi puoli yhdeksältä.

Voin jo tässä välissä sanoa, että moni ei jaksanut niin aikaisin aamusta tulla katsomaan ensimmäistä starttia, joten kuvia radaltani ei ole, vähän videota lopusta löytyy, joten ajattelin että ehkä moni haluaa nähdä miten meillä meni :). Laatu ei kumminkaan hirveän hyvä ole.


Meidän oli siis aika mennä varustamaan. Tulin tallilla hiukan myöhässä, joten en ehtinyt tehdä Hugolle mitään ihmeempiä lettejä. Harjasin ponin kumminkin valmiiksi ja piakkoin pitikin vaihtaa kisavaatteet. Menin laittamaan Hugoa ja poni onneksi avasi suunsa oikein kiltisti. Piakkoin lähdettiinkin sitten verkkaamaan ja keskityin kovasti tekemään hyvän verkan. Meillä oli kiva verkka ja saatiin tehtyä mukavasti töitä. Yhdessä vaiheessa Hugo vähän kuumui ja lähti aina yhdessä kulmassa laukkailemaan. Mentiin pariin  otteeseen käynnissä kulman ohi ja pelkäsin että mitäköhän kisaradalla sitten saattaa tapahtua.



Kisaradalla huoli osoittautui turhaksi. Hugo meni itseasiassa hieman jopa laiskasti joissain kohtaa. Oli kumminkin ihan hyvä, että poni pysyi hallittuna. Muistin radan ja meillä tuli monen monta pientä virhettä. Unohdin temponlisäykset kokonaan (tai no toisinsanoen en hirveästi halunnut pistää Hugoa eteenpäin, koska pelkäsin  että se saattaisi innostua vähän liikaa). Siirryttiin yhdessä kohtaa liian aikaisin käyntiin ja tuli yksi kaamea pysähdys jossa poni lähti sellaista hienoa pohkeenväistösivuaskel juttua.




Tulos oli, että me tultiin sijalle 4/8. Olin  ihan tyytyväinen sillä nämä oli mun ekat koulukisat jos perusmerkin suoritusta ei lasketa. Lisäksi Hugo on kumminkin tosi nuori ja saatiin tosi hyvin kritiikkiä kisapaperiin niin tietää sitten mitä pitää parantaa ratsastuksessaan :).

Prosentit (häpeän) tuli siis 49,76 % ja pisteitä 104,5 p. Lopuksi vielä video kisaradastani...


Kisarata video

T: Josku



Viimeinen treeni Hugolla

Hui, alkoi jo jännittää kun matkustin perjantaina tallille. Nimittäin sinä päivänä tulivat listat siitä, kellä kukakin menisi kisoissa. Minulla oli hieman epävarma olo, saisinkohan ollenkaan Hugoa kisoihin. Olin varannut vielä yhden tunnin ennen kisoja ihan sitä varten jos olisi tullut joku yllätysponi. Noh, kun menin tallille sain kuulla että menisin Hugolla. Olin todella helpottunut ja iloinen. Onneksi sain mennä sillä! Ja eihän yksi treeni edes pahitteeksi ole ;)

Kun menin laittamaan Hugoa kuntoon, poni ei millään avannut suutaan. Se oli todella outoa, ja meni viisi minuuttia siihen että saatiin poni avaamaan suunsa (siihen tarvittiin 3 ihmistä). Toivottavasti kisoissa ei tule tätä ongelmaa vastaan.

Kuvia ei nyt ole, mutta laitan muutaman kuvan kun tämä kumminkin on vähän pidempi postaus. Niin, menin siis Hugolla ja olin korvaajana perjantain viidestä kuuteen tunnilla. Tehtiin kaikenlaista harjoitusta ja tehtiin myös pohkeenväistöä. Meitä oli kaksi blondia: Hugo ja Arttu tunnilla ja molemmat menivät niin komeasti. Alussa Hugo otti hyvin pohjeavut vastaan ja meni pohkeenväistöä hyvin. Toistojen jälkeen poni alkoi enemmän kiitää ja meni myös laukassa välillä. Siinä olikin täysi työ pidätellä Hugoa.


Jakauduttiin jossain vaiheessa pääty-ympyrälle ja taivuteltiin poneja. Meillä meni hyvin Hugon kanssa ja loppua kohden se alkoi mennä vieläkin paremmin. Laukattiin myös keski- ympyrällä ja suurennettiin ympyrää aina tarvittaessa. Hugo laukkasi ihan hyvin ja yhdessä vaiheessa sain opettajalta vinkin hieman hidastaa (en tainnut itsekkään huomata kuinka lujaa menimme, nautin vain niin paljon menosta). Hugo hidasti heti kuuliaisesti ja meni paljon paremmin.

Meillä oli kokonaisuudessaan Hugon kanssa mahtava tunti ennen kisoja ja jäi taas ihanat fiilikset. Välillä myös sisäinen blondini astui esiin kun törppöilin (unohdin vaihtaa suuntaan ja kiisimme väärään suuntaan pohkeenväistöä) mutta ei se mitään. Hauska tunti!

T: Josku

ps. Nyt olen avannut Vlogin Youtubeen jonne tulee kaikenlaisia videoita.

Tästä sinne!


Treenit 2 Hugolla

Cinnamonin kuvaamisen jälkeen siis olikin oma ratsastustuntini illemmalla. Menin Hugolla taas, sillä me harjoittelimme kisoihin vielä näin vikalla viikolla. Varmaan puoli vuotta on ollut niin, että olen laittanut Hugon kuntoon. Tälläkertaa ei ollutkaan niin, sillä Hugo oli edellisellä tunnilla. Se oli hyvin outoa olla laittamatta kuntoon tälläkertaa. Olin jo vaistomaisesti menemässä laittamaan kuntoon, mutta ei tarttennutkaan.

Ei ole tästä tunnista nyt kuvia..
Mentiin siis maneesiin ja aloitettiin tunti. Meillä oli ihan perustunti, mutta noin vähän yli puolessa välissä yksi meistä, joka meni kisoihin kysyi opettajalta jos saisimme suorittaa kisaradan. No, se oli menoa sitten. Meitä oli kolme jotka suorittivat kisaradan. Kaksi suoritti ensimmäisenä radan ja sen jälkeen minä. Sain palautetta että meillä meni oikein hyvin ja oltaisiin saatu tulos kyllä. Eipä ihmeempää, tunti loppui siihen ja jäi todella hyvät fiilikset!

T: Josku

perjantai 29. marraskuuta 2013

Cinnamon poseeraa

Tämän viikon keskiviikkona päätin kerrankin kuvata Cinnamonia käytävällä. Ensin putsasin (aina niin siistiä ponia) hieman kuvausta varten. Meillä oli  runsaasti aikaa ja nautin kun sain kaikessa rauhassa harjailla Cinnamonia.

Cinnamon siis ei ollut likainen, mutta innokas katselemaan ympäriinsä.





Lisäksi innostui myös vähän letittämään Cinnamonia (mikä älynväläys! :D)









Cinnamonia ihailtiin ja se sai paljon huomiota. Jatkoin tietenkin harjausta ja poni alkoikin olla jo melko puhdas. Vielä jalat otin ja laitoin sitä varten häntään solmun (Heidin idea). Poni olikin jo pian valmis.




Mitäs piditte tästä vähän erilaisesta postauksesta? Löytyikö lempparikuvaa? Ja millaisen erikoispostauksen haluaisitte? Kommentoikaa vapaasti ;)

T: Josku


Keskiviikon treenaus!

 Näin alkuun, en ole päässyt todella kirjoittamaan piitkään aikaan ja nyt sitten kahta kauheammin blogin kimppuun. Odottelemani kuvat saapuvat varmaan pian, mutta laitan tähän postaukseen nyt kamerani tuotoksia.

Olen harjaillutkin nyt aika paljon Herbellaa ja tässä pari kuvaa siitä. Lisäksi minulla oli kumisaappaat (hyvät tallikengät) mukana, koska oli niin mutaista.



Puhdasta jälkeä :D



Eli tosiaan tällöin keskiviikkona olikin tosiaan toka viikko ennen koulukilpailuita. Tosiaan minun olisi tarkoitus mennä kisoissa Hugolla, sillä päädyin siihen että tämä poni olisi melko hyvä vaihtoehto. Kukaan muu luokastani ei myöskään ollut toivonut sitä, joten ajattelinpa sitten laittaa sen toiveeksi.

Taiteellista...
Hugoa kuntoon laittamassa..


 

Aloitimme tunnin hieman taivutteluilla. Hugo meni kivasti käynnissä, mutta ravissa se alkoi hieman vääntyilemään mihin sattui. Keskityin todella paljon ratsastamaan Hugoa kunnolla kulmiin ja muutenkin säätelin tahtia. Poni meni tosi kivasti. Tehtiin muutama kerta ravissa sitä, että istuttiin kirjaimessa E raviin ja tultiin kaarteesta pituushalkaisijalle ja tehtiin pysähdys kirjaimessa I, niinkuin kouluradassa tulee olemaan. Hugo kanssa meni todella mainiosti ja saimme paljon kehuja siitä, kuinka suoraan tulimmekaan halkaisijalle. Pysähdyksessä välillä pysähdyin liian aikaisin, mutta korjasin heti seuraavalla kerralla uudestaan.


Seuraavaksi jakauduimme kahdelle pääty- ympyrälle ja teimme laukannoston oikealle. Hugo nosti hyvin laukan ja meni hyvin reippaasti, mutta kumminkaan ei kiitänyt siellä päätä pahkaa. Sanoisimpa että juuri sopivaa vauhtia mentiin. Laukkasimme aika pitkään ja pidettiin aika hyvä välimatka yllä. Keskityin pitämään ympyrän koon sopivana.

Seuraavaksi teimme myös pysähdyksiä. Se oli hyvä harjoitus varsinkin Hugon kanssa. Poni pysähtyi ihan hyvin, hieman vääntelihtää paikallaan mutta muuten kyllä oikein hyvin. Vaihdettiin vielä ympyröitä ja laukattiin vasenta laukkaa. Se meni myös ihan hyvin, mutta välillä tuntui kuin Hugo olisi mennyt jotain ihmeellistä laukan ja ravin välimuotoa. Laitoin sitä eteenpäin ja loppujen lopuksi laukka oli ihan kunnon laukkaa.

Tehtiin myös kolmikaarista kiemurauraa, muutama temponlisäys lävistäjällä ja ravailtiin aika paljon. Mielestäni hyvä tunti, jossa saatiin ratsastaa paloittain kouluohjelman kuvioita.

Alkutuntia :D

T: Josku