Viimein selässä

Tätä päivää olikin odotettu jo tovin verran. Moni varmaan tietääkin, etten ole ratsastellut Tapiolassa kauheasti hevosia, vaan tutulla ponitunnilla puksutellaan vieläkin. Saksan jälkeen oli kuitenkin nyt minutkin aika heittää ainakin kertaalleen hevosen selkään ja kuinkas ollakaan, sieltä listasta tupsahti Herbella. Hevonen, jota olin hoitanut aktiivisesti puolen vuoden ajan, mutta jolla en ollut vielä koskaan kuitenkaan itse mennyt. Pitkään olin vähän miettinyt, että olisi kiva päästä vanhaa hoitohevosta kokeilemaan ja nyt sitten hauskan sattuman kautta minulle se oli jaettu, vaikka olin jo melkein unohtanut koko asian. Herbellasta minulla oli mielikuva, että se on melko laamamainen ja helppo aloittelijoiden ratsu, ehkä hieman laiskanpuoleinen.

Kuvat (c) Aino

Siitä sitten vain lähdettiin tunnille ja Herbella tuntui hyvin luonnollisen kokoiselta isojen hevosten jälkeen. Tunnilla selvästi myös opettaja kiinnitti minuun enemmän huomiota uuden ratsuni kanssa. Herbella osoittautuikin hyvin haastavaksi, mitä olin alunperin ajatellut. Lähdettiin ravissa heti alussa ratsastamaan kolmikaarista kiemurauraa, jossa päästiin hyvin verryttelemään hevosia. Kolmikaarisella Herbella osoittautui hyvin kankeaksi ja jännäksi ratsastaa. Se helposti jäi jännittymään, jos itse otin ryhdikkäämmän asennon ja nostin kättä. Herbella halusi selvästi jäädä omalle mukavuusalueelleen pitkälle alhaalle etupainoisena könyämään. Tähän kuitenkin varsinkin alussa en halunnut hevosta päästää ja se johti pieniin tahtojen taisteluhetkiin.

Kolmikaarisella myös asetukset tuli saada läpi ja siinä olikin hevosen kanssa hommaa. Herbella osasi olla yllättävän tamma ja omapäinen, mutta kolmikaarinen peräjälkeen alkoi pikkuhiljaa saamaan muutosta aikaan ja hevonen asettui lopulta paremmin. Muuten hevosella oli kivan pehmeät askeleet ratsastaa ja harjoitusravissa pystyi istumaan hyvän tovin. Kun olimme melko pitkään tulleet kolmikaarista molemmista suunnista, oli aika jatkaa suoraa uraa pitkin.

Pian otettiin myös laukkaa mukaan ja jäätiin alussa pääty-ympyröille. Niillä pystyinkin hyvin keskittymään Herbellan laukkaan, jota sai reippaasti kyllä ratsastaa. Siinä mielessä Herbella oli laukassa todella rentona, mutta toisaalta sitä piti koko ajan nostaa eikä jättää painamaan kädelle. Tässä sai olla todella tarkkana, sillä hevonen pääsi salakavalasti kyllä etupainoiseksi ja se oli myös omille käsille raskasta kannatella hevosen päätä. Laukassa jatkettiin myös suoraa uraa pitkin ja ajoittain sain Herbellan kanssa tosi hyviä pätkiä, jolloin se oli ryhdikkäämpi ja itse pystyin myös pysymään suorana.

Laukkaa otettiin aika pitkään ja tämän jälkeen Herbella näyttikin hyvältä ravissa. Aloin vähän löytämään siihen oikeita nappuloita, mutta koko ajan kyllä sai olla tarkkana. Opettaja halusi myös, että tehtäisiin tunnilla taas etuosakäännöksiä. Niinpä siirryttiin käyntiin ja ratsastettiin suurelle keskiympyrälle. Tässä aloimmekin sitten tekemään käännöksiä, joissa osissa Herbella heitti turhankin nopeasti takaosan ympäri. Etuosakäännöksissä löytyi kyllä haastetta, mutta loppujen lopuksi sieltä löytyi myös onnistumisia.

Pian ravailtiinkin jo loppuraveja ja hevoset pärskivät tyytyväisinä. Herbellaa oli ollut jännä kokeilla, ja yllättävän haastavuuden ja laamamaisuuden varjolla ei siitä ihan lempparia tällä kertaa tullut. Silti hevosen ratsastaminen oli kiva pitkän odotuksen jälkeen toteuttaa.

Tämän postauksen jälkeen blogi lähtee pienelle joululomalle ulkomaanmatkasta johtuen. Ensi vuoden puolella palaillaan takaisin täynnä intoa, jokseenkin muutama postaus jäljessä ja joulua vielä jälkikäteen fiilistellen. Mutta tässä välissä, toivotan levollista joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta kaikille! <3

Muistorikas vuosi

Sanopaanpa vaikka näin, että elämä puksuttaa tällä hetkellä raiteillaan tuhatta ja sataa, jättäen ohimenevät pysäkit huomiotta. Pysäkeillä tarkoitan sitä, että istahtaisin blogin ääreen, tai muuten vain jättäisin itselleni aikaa vain olla. Koko ajan on niin kiire elää, tehdä kaikkea ja liikkua pyörremyrskynä sinne tänne. Mutta ehkä pieni irtiotto Suomesta, stressaavasta koulusta ja kilpailuelämästä on paikallaan. Meidän ulkomaanmatkamme nimittäin osuu hyvälle kohdalle vaikka se tarkoittaakin sitä, että postauksia saattaa tulla vähän tai ei yhtään, riippuen siitä kuinka nopeasti tämä yksi ehtii niitä varastoon kirjoitella. Toisaalta nyt jos ei koskaan on kerättävä loppuvuosi voimia ja pysähdyttävä lomalle nauttimaan vain siitä oleilusta ja kiirettömyydestä.

Uusi vuosi ja uudet kujeet, sitä sanotaan. Siltä se ehkä tällä hetkellä tuntuukin. Tämä 2016 vuosi on ollut aikamoisen kokemusrikas, täynnä erilaisia värikkäitä kuvia. Olen kisannut enemmän kuin koskaan, osin huonolla- osin aika unohtumattomalla menestyksellä. Vuosi on antanut minulle paljon, kasvattanut ja opettanut aika hurjasti. En olisi uskonut, mitä kaikkea siihen tuli sisällytettyä, varsinkin kun minulla ei ole tapana suunnitella tulevaisuutta kovin pitkälle, vaan yleensä se menee eteenpäin parin viikon tähtäimellä.

kuvituksena sekalaisia kuvia vuoden varrelta 

Helmikuussa pieni elämänmullistus oli päättää, että lähtisin syksyllä Saksaan vaihtoon. Se tuli yllättäen ja salakavalasti, pian huomasin kirjoittavani viimeisenä hakupäivänä yhdeltätoista illalla kovassa kiireessä lomaketta heittäen kuvia sekaan. Ja vielä viimeisenä päivänä ennen 3kk reissuani kysyin, olinko oikeasti lähdössä. Minä, en-niin-heittäytyjätyyppi? Mutta niin vain vasta lentokoneen noustessa ilmaan sen tajusin, matkalla oltiin. Kolme kuukautta on lopulta melko lyhyt aika vuodesta, mutta sitäkin enemmän täynnä kokemuksia. Vuosi ilman tuota pientä itsenäistymismatkaa ei olisi ollut samanlainen. Lensin yksin uuteen maahan, minut otti vastaan vieraat ihmiset, uusi koulu ja uudet ratsastuspiirit. Kaikki se oli kuin mylly, minkä läpi minun piti löytää oma reittini ja kukaan muu ei voinut sitä reittiä minulle valmiiksi tehdä. Ja vaikka enää en ajattele sitä niinkään selviytymisenä, olihan se kuitenkin omalla tavallaan saavutus, että sinne lopulta lähdin ja palasin ehkinä palasina.

Mitä olisikaan ollut vuosi ilman leirejä, treenejä ja kilpailemista sitäkin enemmän. Tuntuu, että vasta nyt, tällä nimenomaisella hetkellä kun kirjoitan tätä postausta, olen oikeasti löytänyt elämän, mitä minä haluan elää. Tulee tajuttua niin paljon asioita, mitä ilman en olisi minä. Elämääni kuuluu tavoitteellinen kisaaminen, tiukat aikataulutetut päivät ja unohtumattomat hetket minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Olen ihminen, joka tarvitsee joka päivään jotain sisältöä. Tuntuu, että en halua tuhlata hetkeäkään elämässä sellaisiin asioihin, mitä en voi jälkeenpäin muistella ilolla. Haluan luoda muistoja, elämyksiä, iloisia hetkiä. Toki kaiken ohelle mahtuu myös suuri kasa niitä päiviä, kun kaikki tuntuu kaatuvan niskaan ja mikään ei onnistu. Mutta niitäkin päiviä tarvitsee elämään, ne ovat asioita, mitkä tekevät matkastamme niin kiehtovan.

Tämä vuosi siis. Voisin kuvailla sitä ennen kaikkea unohtumattomana. Unohtumattomia asioita on tapahtunut, asioita jotka jäävät muistiin. Asioita, jotka tekevät vuodesta 2016 "sitä aikaa", jolloin monia upeita asioita tapahtui. Oli Saksan ratsastuskisoja, elämäni ensimmäiset ulkopuoliset, ratsastusleiri paratiisissa ja tietysti lukuisat hetket koiran kanssa. Unohtamatta tietenkään kavereiden kanssa vietettyjä talvipäiviä ja kesäiltoja. Helposti elämässä kuitenkin joku jää toisen varjoon. Pitää osata tasapainottaa harrastukset ja sosiaaliset suhteet. Olen niin kunnianhimoinen, että välillä paahdan vain kilpailuista toiseen ja käyn koulua. Vapaa-aika kuroutuu umpeen ja huomaan, etten ole viettänyt minulle tärkeiden kavereiden kanssa aikaa.

Pitää osata tasapainottaa, tehdä kaikkea kohtuudella. Ensi vuonna aion kiinnittää siihen vielä enemmän huomiota. Koittaa saada aikataulut joustamaan ja välillä uskaltaa hidastaa tahtia. Joka tapauksessa voin sanoa olevani onnellinen. Onnellinen siitä, mitä minun on mahdollista tehdä. Minulla ei ole omaa hevosta tai sitä koiramaailman ferraria, eikä välttämättä huipulle ikinä päästäkään. Mutta tärkeämpää on se, että olen onnellinen juuri niihin asioihin, mitkä mahdollistivat tämän vuoden ja toivottavasti myös ensi vuodesta tulee yhtä unohtumaton.

Outoa olla takaisin

Ja niin sitä palattiin Suomeen ja tiistaina oli ensimmäinen ratsastus omalla tallilla, jonka kuvioista olin ollut kolme kuukautta poissa. Tallilla oli ehtinyt tapahtua pieniä hevostenmuutoksia, mutta olin niistä perillä kiitos tallikavereiden tarkan raportoimisen. Tiistai-iltapäivä vietettiin kuitenkin hieman jännissä tunnelmissa. Olihan facebookin kautta monet kuulleet onnistumisista ja suurikokoisista hevosista, joita olin päässyt ratsastamaan. Periaatteessa ensimmäinen tunti oli kuin uudenlainen taitotesti. Sain myös tunnin alkupuoliskosta kuvamateriaalia, joka omalta osaltaan näytti hieman ratsastuksesta kuvaa. Tiistaina kuitenkin listaa katsottuani huomasin, että olin menossa pitkästä aikaa Akulla. Tämä tuli yllätyksenä ja ensin mielikuvat hieman vahvasta ponista hyökyivät päälle. Akuhan on todella hyvä esteponi, mutta koulutunnille hieman ihmettelin valintaa.

Kuvista kiitokset Amalialle ja Ainolle! 

Toisaalta lähdin innokkaana matkaan kokeilemaan pitkästä aikaa pienempää ponia. Akuhan on ihan hyvänkokoinen poni, ei sillä, mutta olin ratsastanut nyt niin pitkään sen verran suurikokoisia hevosia, että uskoin tunteen olevan hyvin kummallinen. Sain myös huomata, että Akulla oli vaihdettu normaalit kolmipalat nyt olympiakuolaimiin. Se herätti minulle lisää mielenkiintoa, miten kuolaintenvaihto vaikuttaisi yleensä melko vahvan ponin ratsastettavuuteen. Siispä näiden eväiden kanssa lähdetiin tunnille melkein kuin tutustumaan uuteen ratsuun. Satula heivattiin selkään melko helposti ponin selän tuntuessa olevan niin alhaalla.

Pian oltiinkin maneesissa ja päästiin aloittelemaan tuntia. Aloitettiin ensin käynnissä ohjat kerättyämme ja lähdettiin heti työskentelemään avotaivutusten parissa. Oikeastaan melkein heti ohjat otettuani tunsin jollain tavalla, kuinka helppo ponia oli ratsastaa. Se oli jollain tavalla niin lähellä lyhyen kaulansa kanssa ja minun oli helppo lähteä sitä työstämään. Aku myös tuntui alusta alkaen erilaiselta, mitä muistikuvat kertoivat. Se oli paljon pehmeämpi ja kivempi ratsastaa. Avotkin sujuivat melko hyvin ponin liikkuessa ketterästi. Kun käynnissä oltiin haettu ratsuihin vähän tuntumaa, jatkettiin melko pian ravissa.

Ravissa poni muuttui haastavemmaksi ratsastaa. Jollain tapaa en edes huomannut Akun juoksevan alta pois, kun olin tottunut hevosten matkaavoittaviin askeliin. Niinpä olin huomaamattani sysännyt ponia liiankin reippaaseen vauhtiin ja opettaja kehotti minua ottamaan sitä vähän rauhallisempaan tahtiin. Akun askeleet olivat myös niin kipittäviä, että oli hassua kevennellä niin reippaasti. Pian kuitenkin siihen tuli totuttua ja jatkettiin taas avojen parissa nyt vain ravissa. Siinä olikin jo tekemistä, kun poni meinasi puskea lapa edellä. Aku ei kuitenkaan missään vaiheessa muuttunut liian vahvaksi, mistä olin todella iloinen. Sen ravin tahtia pystyi säätelemään hyvin.

Tunnin puolessa välissä käveltiin pienet välikäynnit, jonka jälkeen jäätiin isolle keskiympyrälle. Nyt vasta istuttiin kunnolla harjoitusraviin. Meidän oli ravissa tarkoitus saada sitä säädeltyä ja aina tietty pätkä koitettiinkin mahdollisimman hyvin koota sitä. Aku alkoi tunnin toisella puoliskolla muuttui myös ravissa todella kivan tuntuiseksi ja parantui koko ajan. Meidän tehtävät sujuivat melko hyvin ja oikeastaan tajusin vasta jälkeenpäin, että jollain tavalla "helpon" tuntuinen ratsastaminen johtui siitä, että pääsin aivan uudella tavalla ponin ympärille. Pystyin vaikuttamaan siihen enemmän kuin aiemmin ja jollain hassulla tavalla se oli myös pitkän hevosten ratsastelun ansiota. En ollut nähnyt tai tuntenut Akua ikinä ennen niin pehmeänä ja hienona.

Ja sitten koittikin sen laukan aika, joka yllätti minut ehkä kaikista eniten. Vaikka Akun laukka on yksi tallin tasaisimmista, tuntui se maailman tikittävimmältä ja hassulta. Tuntui, etten ollenkaan voisi istua ja ratsastaa siinä. Jollain tavalla se otti oikein urheilusuorituksesta ratsastaa ponia laukassa ja hengästyin nopeasti. Laukassa siis olinkin vähän ulapalla ponin kanssa ja teinkin välillä vailla ajatusta erilaisia ympyröitä. Tultiin kuitenkin laukassa pari lävistäjää mitkä menivät hyvin ja jarrutkin löytyivät. Meillä oli myös lopputunnista laukkatehtävänä myös kokeilla avoa. Siinä onnistuttiin pätkissä ihan hyvin, mutta haastetta riitti. Akun reippaassa laukassa sai todella olla tekemässä nopeasti ennen kuin pitkä sivu jo oli ohitse.

Avossa ehkä etujalat eivät tulleet niin hyvin mukaan vaan enemmänkin poni oli asettunut sisäänpäin. Pari askelta sieltä kuitenkin löytyi ohikiitävien hetkien ajan. Laukkaamisen jälkeen Aku tuntui todella kivalta ja ne ensimmäiset raviaskeleet olivat todella hyvän tuntuisia selkään, niin kuin ponien kanssa usein onkin. Kaiken kaikkiaan kuitenkin on sanottava, että yllätyin todella Akun ratsastuksesta ja yhtäkkiä aloin tykkäämään ponista vielä enemmän. Osasyynä voi olla kuolaimet tai vaikka se parempi tuntuma poniin hevosten jälkeen. Joka tapauksessa talliin palasi todella iloinen ratsastaja täynnä uutta tarmoa ja uusia suunnitelmia. Siitä se taas lähtisi!

Avonyritystä :D

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Ja niin koittivat viimeiset ratsastelut Saksassa jo tutuksi tulleissa tiloissa ja tuttujen hevosten kanssa. En kiellä sitä, viimeinen viikko oli haikea. Tuntui, että olisin halunnut napata koko tallin mukaan Suomeen, tai ainakin Chaccon. Mutta niin se vain oli todettava, että Suomeen lähtisi vain minä suurine matkalaukkuineni, eikä mukana olisi hevosta, vaikka sitä kovasti olikin minulle jopa ehdotettu. Asiat, mitkä tekivät ratsastuksen osalta lähdöstä niin haikean, olivat kaikki uudet kokemukset ja mahdollisuudet, joihin olin vasta raapaissut pintaa. Suuret, kaksipäiväiset "turnajaiset", upeat yksityishevoset ja suuret ratsastustilat olivat jättäneet minuun suuren vaikutuksen. Jos vain olisin vielä hetkeksi aikaa jäänyt, olisin voinut kokea vielä vaikka ja mitä...

Mutta jossittelut sikseen, tiistaina koitti viimeinen ratsastus Chaccolla, joka meni ihan kivasti. Koulukisojen jälkeen Chaccon selkään paluu oli melko rauhallinen ja seilailin ympäri maneesia hieman fiilistellen sitä kaikkea ympärillä ja tunnetta tuon hevosen selässä. Tehtävät jäivät vähän puolitiehen, itsenäisesti ratsastaessani vain minulla, hevosella ja ajatuksillani oli tilaa maneesissa ja sillä yhtälöllä ei järkevää tekemistä tainnut näkyä. Kuitenkin Chacco tuntui ihanalta itseltään ja sen selässä tuntui, että olisin voinut viettää aikaa vieläkin pidempään. Laukassa tuli jopa nähtyä pieni spurtti, johon en ollutkaan varautunut ja hetken kesti saada jarrut päälle. Vielä rentojen ravailupätkien ja kävelyn jälkeen oltiin hevosen kanssa valmiita ja kävelin selästä käsin takaisin talliin.

kuvat viimeiseltä tunnilta Toffin kanssa

Oikeastaan jäähyväisten sanominen Chaccolle kävi nopeasti. Minun piti kiirehtiä seuraavaan paikkaan. Otin Chaccolta kamat pois, laitoin sille loimen päälle ja annoin palkkioksi evääksi ottamani omenan jämän. Hevonen jäi tyytyväisenä karsinaan, loin viimeisen vilauksen siihen ja lähdin pois ihanalta yksityistallilta, jossa olin tavannut mukavia, auttavaisia ihmisiä. Ratsastelut eivät silti loppuneet vielä siihen, vaan minulla oli yksi ylimääräinen tunti vielä samalla viikolla ratsastuskoululla. Tuttujen Toffin ja Tobyn väliltä valitsin Toffin, vaikka tiesin ettei sekään minua helpolla tulisi päästämään. Nyt talvikaudeksi oli ratsastustunnit siirretty pienempään maneesin, joka oli aivan isomman kyljessä. Tästä sainkin kuulla harmittelua monen tuntilaisen osalta. Minua se ei kuitenkaan haitannut, kunhan vain pystyi väistelemään muita.

Tälle kerralle oltiin laitettu myös pari estettä maneesin keskelle lävistäjien suuntaisesti. Tarkoitus oli, että sai hypätä jos halusi, tilanpuutteessa erillistä estetuntia oli nimittäin vaikea järjestää. Toffin kanssa aloitin kuitenkin ensin ratsastelemaan peruskoulutuntia. Koitin saada hevosta vähän enemmän ajattelemaan eteen ja reagoimaan nopeammin. Toffi osaa nimittäin olla ratsastuskouluhevosena hyvinkin haastavan tahmea, kannustenkin kanssa. Siitä se kuitenkin pikkuhiljaa lähti ja alussa kesti melko kauan saada yhteisymmärrystä pelittämään. Toffi kun olisi tietänyt paljon paremmin minne mennä ja missä askellajissa. Ero Chaccoon oli huomattava, mutta toisaalta molemmat opettivat eri tavalla.

Toffin kanssa otin myös mahdollisimman pian laukkaa, jossa pyysin sitä vähän irroittelemaan. Huomasin tehokkaan verkkaamisen jälkeen hevosenkin sitten muuttuvan pikkuhiljaa paremmaksi ja kevyemmäksi ratsastaa. Toffi oli yllättävän kiva ja palkitsi hikisen ratsastajansa. Jatkoinkin seuraavaksi tulemalla pariin otteeseen ihan vain ristikon yhdellä lävistäjällä. Ensimmäisellä kerralla eipä hevonen tainnut edes hypätä, vaan enemmänkin ravasi ristikon yli laiskasti. Toisella kerralla tulinkin suosiolla laukassa saaden hevosen paremmin innostumaan. Tunti todella oli hieman sekalainen, kun myös opettaja pomppasi erään hevosen selkään laittamaan sitä liikkeelle. Siinä sitten ratsasteltiin muiden tuntilaisten kävellessä missä milloinkin eri suuntiin. Toisaalta keskityin kuitenkin täysin Toffin ratsastukseen, ja löytyi sitä lopulta ihan hyvin tilaakin sen kanssa pyöriä maneesissa.

Ihanien esteennostoapulaisten kanssa pääsin lopputunnista myös hyppäämään yksittäistä pystyä. Tulin sen ensin pienenä pystynä, joka sujui ongelmitta. Hypyn jälkeen sai vaan olla nopeasti kääntämässä, ettei seinä tullut vastaan. Kun ongelmaa ei ollut, nostettiin estettä ensin vähän isommaksi. Se ylittyi energisellä laukalla ja Toffi tuntui muutenkin nyt todella hyvältä estettä kohti lähestyttäessä. Nuoreksi hevoseksi ei se epäröinyt ollenkaan tai ollut valumassa sivusta ohi, mitä pari kertaa viime estetunnilla oltiin nähty.

Lopussa uskalsin siis pyytää estettä vielä vähän korkeammaksi ja lähdin taas Toffin kanssa matkaan. Este tultiin taas varmasti ja jollain tavalla todella helposti, mistä olin iloinen. Siihen oli myös hyvä lopettaa ja ravailla loppuravit tyytyväisen hevosen kanssa. Toffi oli ollut oikein mainio ja hieman hikinen hevonen pääsi talliin ansaitulle levolle. Taidettiin vielä kävellä pitkä matka toisen tytön kanssa, kun vietiin hevoset tarhaan, joka oli vähän kauempana. Mahtoi olla hauska näky, kun hevoset tallustelivat kävelytietä autojen kiitäessä ohi.

Ja niin oli viimeinen tallipäivä taputeltu. Oli aika jättää hyvästit tallikaverille ja ratsastuksenopettajalle. Olin ostanut tryffelirasian kortin kera kiitoksena unohtamattomasta kisakokemuksesta ja tunneista Chaccon kanssa. Liian nopean autokyydin jälkeen olin taas juna-asemalla ja matkasin nukkumaan viimeistä yötä Saksassa. Seuraavana päivänä sitten odotti junamatka ja iltalento takaisin Suomeen. Ratsastuksen osalta en olisi uskonut, että pääsin niin paljon kokemaan. Reppu pakattuna uudella kokemuksella ja ilolla palasin takaisin tavalliseen talliarkeen Suomeen.

tässä korkeimmillaan :)

linkki videoon