Sanopaanpa vaikka näin, että elämä puksuttaa tällä hetkellä raiteillaan tuhatta ja sataa, jättäen ohimenevät pysäkit huomiotta. Pysäkeillä tarkoitan sitä, että istahtaisin blogin ääreen, tai muuten vain jättäisin itselleni aikaa vain olla. Koko ajan on niin kiire elää, tehdä kaikkea ja liikkua pyörremyrskynä sinne tänne. Mutta ehkä pieni irtiotto Suomesta, stressaavasta koulusta ja kilpailuelämästä on paikallaan. Meidän ulkomaanmatkamme nimittäin osuu hyvälle kohdalle vaikka se tarkoittaakin sitä, että postauksia saattaa tulla vähän tai ei yhtään, riippuen siitä kuinka nopeasti tämä yksi ehtii niitä varastoon kirjoitella. Toisaalta nyt jos ei koskaan on kerättävä loppuvuosi voimia ja pysähdyttävä lomalle nauttimaan vain siitä oleilusta ja kiirettömyydestä.
Uusi vuosi ja uudet kujeet, sitä sanotaan. Siltä se ehkä tällä hetkellä tuntuukin. Tämä 2016 vuosi on ollut aikamoisen kokemusrikas, täynnä erilaisia värikkäitä kuvia. Olen kisannut enemmän kuin koskaan, osin huonolla- osin aika unohtumattomalla menestyksellä. Vuosi on antanut minulle paljon, kasvattanut ja opettanut aika hurjasti. En olisi uskonut, mitä kaikkea siihen tuli sisällytettyä, varsinkin kun minulla ei ole tapana suunnitella tulevaisuutta kovin pitkälle, vaan yleensä se menee eteenpäin parin viikon tähtäimellä.
Helmikuussa pieni elämänmullistus oli päättää, että lähtisin syksyllä Saksaan vaihtoon. Se tuli yllättäen ja salakavalasti, pian huomasin kirjoittavani viimeisenä hakupäivänä yhdeltätoista illalla kovassa kiireessä lomaketta heittäen kuvia sekaan. Ja vielä viimeisenä päivänä ennen 3kk reissuani kysyin, olinko oikeasti lähdössä. Minä, en-niin-heittäytyjätyyppi? Mutta niin vain vasta lentokoneen noustessa ilmaan sen tajusin, matkalla oltiin. Kolme kuukautta on lopulta melko lyhyt aika vuodesta, mutta sitäkin enemmän täynnä kokemuksia. Vuosi ilman tuota pientä itsenäistymismatkaa ei olisi ollut samanlainen. Lensin yksin uuteen maahan, minut otti vastaan vieraat ihmiset, uusi koulu ja uudet ratsastuspiirit. Kaikki se oli kuin mylly, minkä läpi minun piti löytää oma reittini ja kukaan muu ei voinut sitä reittiä minulle valmiiksi tehdä. Ja vaikka enää en ajattele sitä niinkään selviytymisenä, olihan se kuitenkin omalla tavallaan saavutus, että sinne lopulta lähdin ja palasin ehkinä palasina.
Mitä olisikaan ollut vuosi ilman leirejä, treenejä ja kilpailemista sitäkin enemmän. Tuntuu, että vasta nyt, tällä nimenomaisella hetkellä kun kirjoitan tätä postausta, olen oikeasti löytänyt elämän, mitä minä haluan elää. Tulee tajuttua niin paljon asioita, mitä ilman en olisi minä. Elämääni kuuluu tavoitteellinen kisaaminen, tiukat aikataulutetut päivät ja unohtumattomat hetket minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Olen ihminen, joka tarvitsee joka päivään jotain sisältöä. Tuntuu, että en halua tuhlata hetkeäkään elämässä sellaisiin asioihin, mitä en voi jälkeenpäin muistella ilolla. Haluan luoda muistoja, elämyksiä, iloisia hetkiä. Toki kaiken ohelle mahtuu myös suuri kasa niitä päiviä, kun kaikki tuntuu kaatuvan niskaan ja mikään ei onnistu. Mutta niitäkin päiviä tarvitsee elämään, ne ovat asioita, mitkä tekevät matkastamme niin kiehtovan.
Tämä vuosi siis. Voisin kuvailla sitä ennen kaikkea unohtumattomana. Unohtumattomia asioita on tapahtunut, asioita jotka jäävät muistiin. Asioita, jotka tekevät vuodesta 2016 "sitä aikaa", jolloin monia upeita asioita tapahtui. Oli Saksan ratsastuskisoja, elämäni ensimmäiset ulkopuoliset, ratsastusleiri paratiisissa ja tietysti lukuisat hetket koiran kanssa. Unohtamatta tietenkään kavereiden kanssa vietettyjä talvipäiviä ja kesäiltoja. Helposti elämässä kuitenkin joku jää toisen varjoon. Pitää osata tasapainottaa harrastukset ja sosiaaliset suhteet. Olen niin kunnianhimoinen, että välillä paahdan vain kilpailuista toiseen ja käyn koulua. Vapaa-aika kuroutuu umpeen ja huomaan, etten ole viettänyt minulle tärkeiden kavereiden kanssa aikaa.
Pitää osata tasapainottaa, tehdä kaikkea kohtuudella. Ensi vuonna aion kiinnittää siihen vielä enemmän huomiota. Koittaa saada aikataulut joustamaan ja välillä uskaltaa hidastaa tahtia. Joka tapauksessa voin sanoa olevani onnellinen. Onnellinen siitä, mitä minun on mahdollista tehdä. Minulla ei ole omaa hevosta tai sitä koiramaailman ferraria, eikä välttämättä huipulle ikinä päästäkään. Mutta tärkeämpää on se, että olen onnellinen juuri niihin asioihin, mitkä mahdollistivat tämän vuoden ja toivottavasti myös ensi vuodesta tulee yhtä unohtumaton.
Uusi vuosi ja uudet kujeet, sitä sanotaan. Siltä se ehkä tällä hetkellä tuntuukin. Tämä 2016 vuosi on ollut aikamoisen kokemusrikas, täynnä erilaisia värikkäitä kuvia. Olen kisannut enemmän kuin koskaan, osin huonolla- osin aika unohtumattomalla menestyksellä. Vuosi on antanut minulle paljon, kasvattanut ja opettanut aika hurjasti. En olisi uskonut, mitä kaikkea siihen tuli sisällytettyä, varsinkin kun minulla ei ole tapana suunnitella tulevaisuutta kovin pitkälle, vaan yleensä se menee eteenpäin parin viikon tähtäimellä.
kuvituksena sekalaisia kuvia vuoden varrelta
Mitä olisikaan ollut vuosi ilman leirejä, treenejä ja kilpailemista sitäkin enemmän. Tuntuu, että vasta nyt, tällä nimenomaisella hetkellä kun kirjoitan tätä postausta, olen oikeasti löytänyt elämän, mitä minä haluan elää. Tulee tajuttua niin paljon asioita, mitä ilman en olisi minä. Elämääni kuuluu tavoitteellinen kisaaminen, tiukat aikataulutetut päivät ja unohtumattomat hetket minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Olen ihminen, joka tarvitsee joka päivään jotain sisältöä. Tuntuu, että en halua tuhlata hetkeäkään elämässä sellaisiin asioihin, mitä en voi jälkeenpäin muistella ilolla. Haluan luoda muistoja, elämyksiä, iloisia hetkiä. Toki kaiken ohelle mahtuu myös suuri kasa niitä päiviä, kun kaikki tuntuu kaatuvan niskaan ja mikään ei onnistu. Mutta niitäkin päiviä tarvitsee elämään, ne ovat asioita, mitkä tekevät matkastamme niin kiehtovan.
Tämä vuosi siis. Voisin kuvailla sitä ennen kaikkea unohtumattomana. Unohtumattomia asioita on tapahtunut, asioita jotka jäävät muistiin. Asioita, jotka tekevät vuodesta 2016 "sitä aikaa", jolloin monia upeita asioita tapahtui. Oli Saksan ratsastuskisoja, elämäni ensimmäiset ulkopuoliset, ratsastusleiri paratiisissa ja tietysti lukuisat hetket koiran kanssa. Unohtamatta tietenkään kavereiden kanssa vietettyjä talvipäiviä ja kesäiltoja. Helposti elämässä kuitenkin joku jää toisen varjoon. Pitää osata tasapainottaa harrastukset ja sosiaaliset suhteet. Olen niin kunnianhimoinen, että välillä paahdan vain kilpailuista toiseen ja käyn koulua. Vapaa-aika kuroutuu umpeen ja huomaan, etten ole viettänyt minulle tärkeiden kavereiden kanssa aikaa.
Pitää osata tasapainottaa, tehdä kaikkea kohtuudella. Ensi vuonna aion kiinnittää siihen vielä enemmän huomiota. Koittaa saada aikataulut joustamaan ja välillä uskaltaa hidastaa tahtia. Joka tapauksessa voin sanoa olevani onnellinen. Onnellinen siitä, mitä minun on mahdollista tehdä. Minulla ei ole omaa hevosta tai sitä koiramaailman ferraria, eikä välttämättä huipulle ikinä päästäkään. Mutta tärkeämpää on se, että olen onnellinen juuri niihin asioihin, mitkä mahdollistivat tämän vuoden ja toivottavasti myös ensi vuodesta tulee yhtä unohtumaton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti