sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Vapaus, laitumet kutsuu!

Nyt palaillaan siihen päivään, kun Tapiolan hevosilla oli onnenpäivä. Ne pääsivät ansaitulle laidunlomalle. En ole ennen ollut mukana laitumilleviennissä ja tämä olikin sitten minun ensimmäinen kerta. Päivä oli kumminkin pitkä, mutta nyt olen yhden kokemuksen rikkaampi. Pääsin lastaamaan hevosta elämäni ensimmäistä kertaa ja muutenkin istuskelemaan hevosauton kyydissä enemmän kuin tarpeeksi. Laskeskelinkin, että yhteensä tuli vietettyä aikaa tässä operaatiossa yli kahdeksan tuntia! Kotiin päästyäni tuntui vieläkin, että olisin hevosauton kyydissä.

Itse laitumillepäästö oli ihanaa. Sää suosi todella meitä ja tuli otettua ihania kuvia. Ajoimme noin kahen- kolme tuntia kestävän lastin yhteensä kolme kertaa ja jättäydyin sitten puoli kuuden aikoihin pois neljänneltä vienniltä, kun piti kiirehtiä kotiinkin joskus. Talutin laitumille Zandron, Akun ja Cinnamonin näillä kolmella kerralla ja pakko sanoa, että hankalin ryökäle oli ensikertalainen Aku. Poni meinasi oikein jyrätä vihreän kimppuun ja olikin sitten aivan innoissaan kun pääsi vapaaksi. Kaikenkaikkiaan hevoset olivat laitumella kumminkin melko rauhallisia, heti laskettiin vain turpa ruohon kimppuun. Lukuunottamatta Petziä, joka teki monenmonta laukkaspurttia!

Otto oli kyllä magee!






Meinasi tuo riehuja kaatuakkin :D







joutsenkaula <3

vansku ehti jo piehtaroida





rapsutteluhetkiä


keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Älä luovuta vielä, me ollaan kyllä oikeella tiellä!

...matka on pitkä ja kivinen...Niinpä niin, sellaiselta tuntuu Cinnamonin kanssa koulutuuppaus välillä. Poni ei ole mikään helppo tapaus ja se antaa paljon haasteita ripauksella porsasmaisuuttaan. Tämän kauden viimeisen tunnin menin Cinnamonilla, niin kuin viime vuonnakin sattumalta. Viimeinen tunti oli siis viime viikon tiistaina, joka oli meille leiriavustajille annettu tunti. Olinkin mennyt Cinnamonilla jo saman viikon sisään aiemmin ja nyt aioin ratsastaa paremmin kuin lauantaina.

Aloitettiin tunti melko heti raviverkalla, minulla oli ollut mielessä ilman satulaameno, mutta ehkä kausi oli ihan hyvä päättää vielä viimeiseen koulutuuppauskertaan. Niinpä siis lähdettiin tunnille kaikkien varusteiden kanssa ja aloitettiin melko pian kevyessä ravissa. Päätin saada Cinnamonin jo alussa liikkumaan reippaasti eteen enkä välittänyt mistään muodoista sun muista.




Alkutunnista asettelimme kulmiin ja tehtiin lyhyiden sivujen keskelle voltit harjoitusravissa. Volteilla opettaja kiinnitti paljon huomiota istuntaan ja kuulemma lantioni mukautui hyvin raviin. Talven aikana olen todella saanut kehitettyä istuntaani ja nyt ei tainnut enää edes kauheasti tulla sitä yhden hetken ongelmaa, notkoselkää. Kädet alkavat myös pikkuhiljaa löytää oikeaa paikkaansa, keskityttiinkin siihen, etteivät kyynerpäät työntyisi niin taakse, joka on joskus ollut minulla ongelmana. Ohja piti vain muistaa pitää sopivan mittaisena, mikä on myös yksi haaste Cinnamonin kanssa. Cinnamon tuntuu tarvitsevan omaa tilaansa, jotta se voi rentoutua eteen-alas. Välillä saikin ohjia taas keräillä käteen. Huomasin Cinnamonin välillä yrittävän pienentää voltin loppuosaa ja siinä saikin olla napakkana sanomassa ponille.

Aloitimme ravissa pohkeenväistöt taas niin, että tultiin lankkurivin alle ja väistätettiin urallepäin. Nyt muutes aletaan olla jo oikeassa suunnassa Cinnamonin kanssa pohkeenväistöjen osalta ja tunsin todella eron, kun oikeasti tein siinä hommia ja avut olivat oikeat. Ponilla pysyi kummasti sitten kaula suorassa ja taka- eikä etuosa jäänyt laahaamaan jälkeen. Pohkeenväistö on muutes kaikenkaikkiaan yllättävän haastava liike, kun mietitään. Sehän kuuluu aika yleisiin harjoituksiin, joita tehdään jo melko varhaisessakin vaiheessa. Siinä on kumminkin niin paljon asioita, mitä pitää ottaa huomioon ja se on sellaista hienosäätöä.

kattokaa miten ryhdikäs poni :D


Samaa tehtävää jatkettiin myös laukassa, eli urallepäin hieman väistöntapaista molemmilla sivuilla. Poni rikkoi pari kertaa raville, huomasinkin kuinka laukassa sai olla hieman voimakkaammat avut. Laitettiin ponilla todella takapää liikkeelle, kun takaa tuli Zandro- merimakkara. Cinnamon sai laukata todella reippaasti eteen, mikä oli ihan hyvä juttu. Poni jää helposti hieman paikalleen himmailemaan, joten nyt ainakin laukka pyöri paljon pontevammin.

Tunnin aikana Cinnamonkin hieman porsasteli, kun kaveri jäi keskelle pyörimään. Siinä sitten nähtiin muutamia pukkisarjoja, kun poni pelleili. Cinnamonilla on muutes yllättävän lennokkaat ja voimakkaat pukit. Cinnamon osaa tosiaan testata ratsastajaa ja on välillä vähän ärsyttävä. Mutta hyvinhän se sitten liikkuu eteenpäin kun vain sen laittaa menemään.

pukittelua..

väistätystä..


Lopputunnista sitten vain ravailtiin ja haettiin hyvää moodia. Cinnamonilla oli hyvin noussut selkä ja se käytti takajalkojaan hyvin. Poni pääsi kumminkin edestä karkailemaan ja en saanut siihen hyvää tuntumaa. Kun kierros kierrokselta jäin vain matkustelemaan ja poni pääsi lusmuilemaan, ärsyynnyin.  Nyt on tehtävä jotain! Jäin pääty-ympyrälle ja aloin taas ratsastamaan ja kappas, sittenhän poni liikkui oikein kivasti. Oli hyvä tuntea siellä ohjien päässä jotain, eikä poni vain jäänyt tyhjäksi edestä. Cinnamon tarvitsee tilaa, mutta se ei tarkoita että ohjat saisivat jäädä roikkumaan ja niitä heitettäisiin vain pois. Pääty-ympyrällä poni tuntui tosi kivalta ja olin tyytyväinen. Harmi, että Cinnamonin kanssa tuo yhteistyö oli aika ajoin vähän hakusessa ja se tosiaan pääsi karkaamaan. Noh, tästä vain jatketaan sitten syksyllä :)



vikan tunnin kunniaksi :D

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Pikku Bellalla

Viimeisellä viikolla minulla olikin luvassa todella paljon ohjelmaa, koska vaikka talli olikin virallisesti kiinni, oli vielä järkättynä muutamia ratsastustunteja. Tunnit tulivat leiriavustuksesta ja ratsastin ne maanantaina ja tiistaina. Maanantaina oli luvassa itsenäinen tunti, jonka menin pikku- Bellalla. Meidän lisäksemme maneesissa oli vain yksi ratsukko, joten tilaa oli. Kaverini tuli kuvaamaan ja samalla keksimään meille harjoituksia, joten ihan hauska tunti siitä tuli.

Aloitettiin melko pitkällä käyntityöskentelyllä, jonka aikana asettelimme poneja keskiympyrällä ja teimme pysähdyksiä ja peruutuksia. Pysähdykset olivat varsinkin hyvä Bellan kanssa, jotta se kuuntelisi. Kun siirryimme raviin, verkkailimme aluksi melko vapaasti ja tulin muutaman temmonlisäyksen lävistäjällä. Bellan ravi oli reipasta ja sellaista pikkuponin tikittävää ravia.

kuvat (c) Nelli :)


Raviverkkailun jälkeen aloitimme laukkatyöskentelyn niin, että menimme toiseen päätyyn pääty-ympyrälle. Sitten nostettiin vuorotellen laukka ja tehtiin toiseen päätyyn ympyrä laukassa. Bella oli laukassa hyvin reipas ja eteenpäinpyrkivä, ehkä vähän liiankin kaahaava. Sitä sai hillitä pääty-ympyrällä toden teolla. Kun olimme pariin kertaan tulleet laukkaharjoitusta, jatkettiin uraa pitkin ja nostettiin käynnistä laukka, laukattiin pikku pätkä, jonka jälkeen siirrettiin suoraan käyntiin. Aluksi laukannostot menivät ravin kautta, kun en ollut tarpeeksi tarkkana apujen kanssa. Parin laukannoston jälkeen saatiin kumminkin jutun jujusta kiinni ja käyntilaukannostot sujuivat tosi kivasti, kun vain valmistelin huolella niitä. Laukasta käyntiinsiirtyminen oli taas meille ylitsepääsemättömän haastavaa. Bella ei kuunnellut niin hyvin pidätteitä, jonka takia väliin tuli kiitoravipätkä. Ratsastajaa nauratti, kun yritti pidätellä innostunutta ponia ja siirtyä sujuvasti käyntiin.

laukannosto :D


Harjoitusten jälkeen käveltiin hetken välikäynnit, jonka jälkeen tultiin ravissa loivaa kiemurauraa niin, että keskelle tehtiin voltti kiemurauran sisällepäin. Bella taipui pikkuponina kivasti voltille, mutta oli melko jännittynyt ravissa edestä ja ravasi pää kohti kattoa. Se oli todella reipas, muttei malttanut rentoutua. Käynnissä poni oli parhaimmillaan. Kun olimme hetken aikaa tehneet ravissa harjoitusta, tultiin vielä loiva kiemuraura laukassa ilman volttia. Se oli myös kiemurauran sivuilla hyvää vastalaukkaharjoitusta.

Jatkettiin vielä kolmikaarisella ravailua. Suoristuskohdissa tehtiin käyntiinsiirtymiset, jotka onnistuivat meiltä hyvin. Bella oli ainakin pohkeen edessä ja siirtyi kivasti pohkeesta heti raviin. Lisättiin harjoitukseen myös laukannosto niin, että kolmikaarisen jälkeen tein voltin ja laukkasin pitkän sivun. Bella innostui voltilla ja nostikin hyvin vauhdikkaan laukan heti.



myönnetään, että laukkasin myös lävistäjän jonka seurauksena pomppiva ja vinkuva poni, joka ei osaa laukanvaihtoa :D
Sitten vain loppuravit jonka jälkeen ehdittiin vielä käynnissä tehdä hetki avotaivutusta. Vaikkei Bella kuulukaan suosikkiponeihini, oli kiva päästä taas itsenäisesti ratsastelemaan, vaikka olihan minulla siinä joku keksimässä harjoituksia ja kommentoimassa :D. Itsenäisesti ratsastelu on kumminkin tosi hyvää vaihtelua ratsastuskouluarkeen.



torstai 18. kesäkuuta 2015

Hyviä pätkiä, muttei parhaimmillaan

Loppukommentit olivatkin melko tuon tapaiset mitä otsikossa lukee. Menin lauantaina Cinnamonilla, jota toivoin pitkästä aikaa. En olekaan päässyt ponilla menemään joten oli ihan kiva pitkästä aikaa sitä kokeilla. Meitä oli tunnilla yhteensä neljä, joten tilaakin riitti mainiosti. Tosiaan tunti oli lauantaina sellainen ylimääräinen ratsastuskerta, joka saatiin toteutettua ennen ponien lomaa. Minulla ei ollut tällä kertaa kukaan räpsimässä kuvia, mutta tunnin loppupuoliskolla opettaja innostui nappaamaan muutamia :).

Alkutunnista otin kunnon koulutuuppaajafiiliksen ja lähdin ratsastamaan Cinnamonia tehokkaasti. Se ei rentoutunut kauhean hyvin edestä, mutta ainakin ravin rytmi oli kohdillaan ja volteilla taivutellessamme ja verrytellessämme alkoi pikkuhiljaa ponikin ryhdistäytymään ja otti takajalat alleen. Tehtiin tosiaan neljän sivun keskelle aina voltti, joka istuttiin harjoitusravissa. Muuten kevennettiin. Opettaja kiinnitti paljon huomiota myös hyvään istuntaan ja välillä huomautteli nyrkeistä. O-ou, kunhan ei vain tapa muodostuisi, nimittäin varsinkin ulkonyrkki (eli se, missä ei ole raippaa), meinaa kallistua vaakatasoon.



Verkattiin todella pitkään ravissa tehden voltteja molempiin suuntiin, kunnes jäätiin suurelle keskiympyrälle. Siinä sitten jatkettiin ponien työstämistä, jonka jälkeen nostettiin laukka. Cinnamonin laukka on todella pehmeä ja kiva työstää. Poni tuntui pehmeältä ja pyöreältä edestä, mutta meinasi vähän jäädä välillä paikoilleen laukkaamaan. Laukassa Cinnamon myös vähän meinasi punkea sisäänpäin ja tehdä omaa reittiään. Sain välillä suurentaa ympyrää reippaasti.

Laukan jälkeen jatkettiin uralla ja tultiin pari kertaa askeleenpidennys lävistäjällä. Cinnamon oli kivan herkkä pohkeelle ja lähti reippaasti eteen. Käveltiin hetken aikaa välikäynnit, jonka jälkeen sitten aloitettiin oikein kunnon uurastus pohkeenväistöjen parissa. Piti katsoa, että poni väistäisi kaula suorana, koska se oli ehkä meidän suurin ongelmamme. Cinnamon väisti muuten kivasti, mutta kaula ei pysynyt suorassa. Sain kumminkin korjattua sitä, ja osa sujuikin oikein mallikkaasti. Välillä myös itse saatoin kallistua johonkin päin kun sähelsin jotain.



ponin pää ja ratsastaja kallellaan samaan suuntaan :D
Väistöjä jatkoimme myös ravissa ja siinä saikin olla hieman voimakkaampi pohkeen kanssa ja sopivasti pidätettä mukana. Ravissa muutes koin onnistumisen tunteita, kun lähdimme väistöön oikealla tavalla. Välillä takaosa tuli liian perässä ja se piti ottaa mukaan. Itse istuin ryhdikkäänä ja kun muistin vain antaa oikeat avut ja pitää kaulan suorana, saatiin loppujen lopuksi oikein kivasti pohkeenväistöä aikaan Cinnamonin kanssa.

Poni oli ollut pätkittäin tosi kivan tuntuinen ja ravi oli sopivan tahdikas ja reipas. Lopputunnista se myös selvästi rentoutui eteen-alas kun ravattiin pääty-ympyrällä. Otettiin vielä vähän laukkaa pääty-ympyrällä ja Cinnamon tuntui tosi kivalta. Mutta haastava poni ja välillä ärsytti varsinkin volteilla se, kuinka  porsasmaisesti poni oli punkemassa sisäänpäin eikä sisäpohje aina mennyt hyvin läpi. Cinnamonista löytyy monia haastavia asioita, enkä ole vielä oppinut ratsastamaan sitä ponia täysin oikein. Noh, onhan siitä myös aikaa kun sillä menin.




Tosiaan loppuravit sujuivat mukavasti ja Cinnamonin kanssa oli kiva lopettaa onnistumiseen. En ollut kumminkaan aivan tyytyväinen tuntiin, poni oli päässyt hieman porsastelemaan ja testaamaan minua volteilla. Niitä hyviä pätkiä oli, mutta opettajakin sanoi ettei Cinnamon tänään ollut parhaimillaan. Poni ehkä myös vaistoaa lähestyvän laidunloman ;)..

Ainiin, kertokaa mitä mieltä olette uudesta bannerista jonka tein itse. Olen oppinut niitä vähän itsekin tosiaan väsäilemään ja katsotaan jos innostun toistekin! Nyt kun oli niin paljon ihania ulkokuviakin muistikortilla, niin vähän pirteämpää kun ei ole pimeitä maneesikuvia mukana :).



maanantai 15. kesäkuuta 2015

"Mä tipun nyt!"

Terve, päivät vierivät ja pian on jo ratsastusleirinkin aika. Mutta siitä ei tässä postauksessa enempää, sillä luvassa on mahtavan tunnin kuvaus, joka oli kyllä kerrassaan jännittävä, eikä vauhtia ja vaaroja todellakaan puuttunut tästä tunnista. Meidän tiistain ryhmän viimeinen tunti oli siis viime tiistaina ja sen kunniaksi mentiin ilman satulaa kaikenlaista sekalaista mukaanlukien esteet. Tunnille olin toivonut ihastuttavaa Dexteriä ja sen ansiosta tunnista tulikin paljon jännittävämpi ja hauskempi! Tunnille lähdettiin suoraan vain ilman satulaa ja voi että siitä olikin taas aikaa, kun viimeksi päästiin niin menemään.

Alkutunnista tehtiin pientä koulutuuppausta ja tehtiin L kirjaimeen voltti silmät kiinni, tunnustellen että siitä saisi pyöreän. Silmät avatessani voltin lopussa huomasin, että se meni joka kerta todella hyvin! Suuntavaisto oli siis kohdillaan. Dexter vaikutti heti alkutunnista tosi kivalta ja pehmeältä edestä. Ravailtiin melko pitkään ja pian mukaan otettiin ristikko, jonka edessä oli puomi noin yhden laukka-askeleen päässä.

ihanista kuvista kiitos Erika <3



Hiukan arvasinkin sen, mutta poni porsastelisi ensimmäisessä lähestymisessä. Tulimme siis ravilähestymisellä, enkä vain muistanut pitää jalkoja kiinni. Noh, kiellon jälkeen tultiin sitten uudestaan ja laitoin Dexterin hieman reippaampaan raviin ja sen jälkeen hypyt onnistuivatkin jo. Opettaja vaati meiltä kunnon kevyttä istuntaa ja minunkin piti muistaa olla painopiste hieman edemmässä. Ristikko ja hypyt sujuivat kivasti, eikä poni vielä ottanut mitään suurempia pupuloikkia. Sehän kun on tunnettu niistä. Ravilähestymisen jälkeen tultiin myös ihan laukassa ja se tuntui niin paljon helpommalta kun ei tarvinnut pomppia Dexterin reippaassa tikitysravissa, myös kevyt istunta löytyi helpommin kun lähestyttiin laukassa estettä.

Opettajan kommentti "Hienoa pohkeenväistöä!"


Pian vaihdoimme suunnan ja lähdettiin tulemaan yksitellen pikkupystyä. Alussa tultiin se normaalisti, jonka jälkeen suljettiin silmät ja sitten vielä irrotettiin toinen käsi hypyssä. Dexterin kanssa päästiin siihen silmien sulkemiseen asti, sillä poni otti joka kerran sellaisen pupuloikan että ratsastajaa hirvitti. Se tunne, kun poni lähtee ponnistamaan ylöspäin voimalla... Ilme kertoo kyllä kaiken kuvissa :D. Esteitä oli niin hauskaa hypätä ilman satulaa ja pysyin ihan hyvin Dexterin hypyissä mukana, vaikka välillä hiukan jännitti lähestyä estettä. Dexterin pupuloikkien kaari tuli kumminkin pikkuhiljaa minulle jo tutummaksi ja uskalsin tehdä myös silmien sulkemisen. Kun oli käden irrottamisen kierros, lähestyessäni estettä oikein kysäisin että teenkö minä sen. Opettaja vain sanoi että kylläkyllä ja kyllä sieltä huomaamattomasti se käsi irtosi, ei sivulle liitämään mutta ohjasta irti kumminkin.

järkyttynyt ratsastaja..


Seuraavaksi estettä nostettiin ja jälkeenpäin katsottiin, että puomin yläpäästä mitattuna se oli noin 70cm. Kun ratsastaja ajatteli, että "no nyt on vähän jo isompi", niin Dexterhän ihan kauhistui. Se kielsi kaksi kertaa ja minua vähän nauratti tuo pöllöily. Äh, ei se nyt niin iso ole, kyllä me yli päästään...Ja kolmannella kerralla oikein tunsin, että tällä kertaa me mennään yli. Dexter lähti oikein imemään esteelle reipasta vauhtia ja tiesin, että poni oli jo päättänyt hypätä esteen yli.

Itse hyppy oli kyllä melkoinen pomppu. Poni hyppäsi taas ilmavaralle sellaisen pompun, että joku kanssaratsastaja oli melkein laittanut silmät kiinni ja miettinyt että "nyt se tippuu..." Mutta ihmeellisesti palauduin sinne selkään, vaikka ilmassa peppu irtautui hieman. Sen jälkeen fiilikset olivat kyllä iloiset, oli ollut mahtavaa! Jätettiin kumminkin sitten hyppääminen siihen ja minulle se oli ihan ok.


paljonkohan me hypättiin kun ponin ilmavara lasketaan mukaan? :D
Tunti jatkui hyppäämisen jälkeen leikkimisellä. Oltiin "Talli palaa" nimistä leikkiä, missä piti aina löytää oma paikkansa joita oli yksi liian vähän. Tässä vaiheessa Dexter kävi hieman hitaalla, ja vain kipitti ravissa paikasta toiseen vaikka olisin halunnut laukata. Niinpä viimeisellä kierroksella tuli itselleni päättäväisyys "mehän kuules laukataan tonne toiseen päähän!". Siinä sitten lähdin säätämään antaen raivoisasti laukkapohkeita ja pikaravin jälkeen kun se viimein nosti laukan, oli ratsastaja vähän epätasapainossa ja valahdin kaulan viereen roikkumaan. Siellä roikuin niin kauan, että huomasin humpsahtavani pian maahan, joten sieltä sitten huusin että "Tipun!". Ei siis kakkukestejä...Tuon humpsahtamisen jälkeen vaan nauroin ja takaisin selkään. Tulipahan tiputtua!

Leikittiin vielä peiliä, jossa kerran päästiin itse peiliksi. Sitten lopputunti laukattiin hetken aikaa uraa pitkin ja ponit olivat suorastaan villinä. Laukkaamisen jälkeen loppuravailut ja hyvillä mielin kaartoon. Oli todella hauska tunti, tuli koettua vaikka mitä tilanteita ja Dexter oli mahtava. Tällä hetkellä tuo poni antaa minulle eniten kokemuksia ja onnistumisen tunteita. Se opettaa paljon ja siitä löytyy haastetta. Ehdottomasti lemppariponini ja vika tiistain tunti oli hyvä lopettaa siihen kesälomaksi!