Ensimmäisen estetunnin iloa

Parin koulutunnin jälkeen sain kuulla, että meillä olisi esteitä seuraavalla kerralla. Viikon vierähtäessä saavuinkin tallille täynnä odotusta ja intoa. Mukavat tytöt auttoivat minua löytämään sen päiväisen ratsuni kamat sun muut ja pian talutinkin pihalle hyvin suurikokoisen vaalean ratsuni. Tämä hevonen oli tosiaan ihan hevosen kokoinen ja vähän mietinkin miten hyppäämisen kanssa tulisi sujumaan. Niin vain sitä sitten lähdettiin kuitenkin harjailemaan pikkuhiljaa. Hevonen vaikutti oikein hauskalta tapaukselta, vähän leikillään koitti riimunnarua väkertää kun silmä vältti ja muutenkin tutkaili ympäristöään korvat hörössä. Erikoisen tästä Schimmi- nimisestä hevosesta teki se, että siltä puuttui kokonaan toinen silmä. Kuitenkin sain kuulla, että hevonen on todella hyvä hyppääjä ja mukavan reipas.

Reippautta ei kyllä alussa riittänyt, kun olin kavunnut jakkaralta ähkäisten selkään ja saanut meidät liikkelle. Raviin lähdettäessä nimittäin heittäytyi hevonen todella yhteistyöhaluttomaksi ja tuli ihan käynnistysvaikeuksia. Minulla ei ollut raippaa, joten sain sitten ihan kunnon ponipohkeilla tuuppaista, mistä varmaan alunperin tuo hevonen on alkanut vänkyröidä kun sitä on heiluvilla jaloilla patistettu eteenpäin. Noh, liikkeelle lähdettäessä sitten aloin ravailla ja Schimmi alkoi tuntua ihan kivalta ratsastaa. Vähän eteenpäin olisin voinut vielä enemmän ratsastaa, kun hevonen sen verran nihkeä oli.

Onneksi alussa tajusin alkaa tehdä paljon siirtymisiä tuon hevosen kanssa, sillä ne todella auttoivat siinä raviinsiirtymisessä. Hevonen alkoi kuunnella pohjetta paremmin ja pian hyvin pienet avut jo saivat sen siirtymään raviin. Schimmi muuttui siis hetki hetkeltä paremmaksi ja tulin käynnissä pari puomia. Esteitä tosiaan oli rakennettu tällä kertaa vain kaksi, koska opettaja yksin ne kantoi siinä tunnin alussa. Melko pian sitten nämä pari estettä laitettiin ristikoiksi, jonka päätin heti alun alkaen tulla laukassa, vaikka ensimmäistä kertaa hyppäävät ne tulivatkin ravissa.

Laukassa sitten oli meillä myös vähän vaikeuksia, sillä Schimmi heitti näyttävät pukit aina nostossa. Pukki oli sen verran korkea, että itse oikein tunsin siellä satulassa yläkropan heilahtavan. Kun laukkaan päästiin, ei sitten ollut enää ongelmaa. Ristikot ylittyivät tosi kivasti ja hevonen hyppäsi niilläkin reippaasti. Esteiden sijoittelun ideana oli, että pääsimme tulemaan kahdeksikkoa. Eli kahdeksikolla vaihtui molemmilla diagonaaleilla suunta ja laukka esteen päällä. Minun sen kertainen ratsuni oli tosiaan sen verran kokenut estehevonen, että vaihtoi laukat itse esteiden päällä. Ristikkoja hetken tultuani opettaja sanoi minun varmasti haluavan korkeampaa. Niinpä nostettiinkin toinen este hujauksella 70-80cm tienoille, mikä tätä innokasta estehyppääjää innosti.

Niinpä lähdettiin taas tulemaan hevosen kanssa kahdeksikkoa, jossa tällä kertaa alkoi olemaan enemmän vauhtia. Kun este oli suurempi, imi Schimmi sille valtavalla voimalla ja sainkin todella pitää hevosta estettä kohti. Myös hyppy tuntui todella hyvältä ja pyöreältä, aluksi jopa hieman hassulta. Näin jälkeenpäin olen tajunnut, että Schimmi todella käyttää selkäänsä. Kun olin pari kertaa hypännyt estettä, jolle tuli pari hyppyä vähän kauempaakin, pidimme me hevosen kanssa hengähdystauon.

<3

Muiden aloitellessa hyppäämisen alkeita ravailin minä hetken aikaa ja pian sain vielä tilaisuuden hypätä kahdeksikkoa uudestaan. Parin ekan kierroksen jälkeen opettaja kysyi jotain, mihin vastasin vain myöntävästi nyökkäillen. Pian nostikin opettaja esteen jo ihan esteen kokoiseksi, olisiko se ollut ihan 90cm. Kuitenkin tosi nopeasti kaikki tapahtui ja hevonen lähestyi valtavaa laukkaa estettä kohti, no hyvä hyppy siihen tuli ja tyytyväinen Schimmi sai taputukset. Siinä oli ensimmäiset estehyppelöt ja käveltiin sitten loppukäynnit.

Tykkäsin kyllä paljon hevosesta, vaikka laukannostopukeissa sain todella tasapainotella mukana menossa. Schimmi oli kuitenkin tosi kiva esteratsu ja oli hauska miten se innostui esteiden kasvaessa ja oikeasti kasvatti vauhtia. Sain myös videota meidän menosta, jonka laitan tähän alas. Sain myös kuulla niin paljon positiivista palautetta muilta tallilaisilta ratsastuksestani, että ei siinä ollut kuin yhtä hymyä tämä tyttö. Ensi viikolle oli luvassa taas esteitä, mistä olin enemmän kuin iloinen. Sitä siis odottamaan.

linkki videoon

Minishettiksen selässä

Moikka, nyt on luvassa niin pientä videopostausta kuin aurinkoisia fiilistelykuvia eräästä vähän erikoisemmasta ratsastuksesta. Minä nimittäin menin käymään täällä Saksassa olevan luokkalaisen kotona ja pääsin ratsastamaan heidän pientä minishettistään. Tämä reissu tuli itseasiassa ideana, että Cassyn selkään voisi pitkästä aikaa mennä ratsastaja. Poni on niin pieni, että minäkin olin sille pituuteni puolesta iso, mutta kuitenkin tarpeeksi hoikka hyppäämään selkään. Cassylla tosiaan ratsastetaan keskimäärin neljä kertaa vuodessa, silloin kun sille löytyy joku sopivankokoinen ratsastaja. Poni ei siis ole tottunut kauheasti selässään olevaan ratsastajaan ja tämän sainkin huomata sitten siellä selässä.

Elikkäs, haettiin poni laitumelta ja varustettiin se pihalla kuntoon. Cassylle ei tullut satulaa ja päähän laitettiin suloisen pienet, pinkillä otsapannalla varustetut suitset. Niin oltiin valmiita matkaan ja tallusteltiin itseasiassa yhdelle aidatulle "laitumelle", eli matalaruohoiselle alueelle. Kentällä nimittäin hiekka olisi ollut sen verran raskasta tuollaiselle pikkuponille, että todettiin ruohikko paremmaksi vaihtoehdoksi. Niinpä sitten ponin selkään tuli kirjaimellisesti vain astuttua ja matkaan päästiin. Jalat ei onneksi aivan yltäneet maahan, mutta kyllä poni vain tuntui mahdottoman pieneltä, eikä ponilta melkein ollenkaan. Niin kevyt se myös edestä oli ja asteli superpieniä askelia eteenpäin.

Elikkäs, ratsastus ei oikeasti ollut vakavaa tuuppailua. Cassyn kanssa tuntui, ettei sen kanssa edes kunnolla ratsastettu. Käveltiin edestakaisin ottaen videopätkiä ja kuvia, ratsastajan nauraessa selässä miten kummalliselta tuntui. Ruohoalueella oli muutama matala puunrunko, joiden yli käveltiin pariin otteeseen. Poni ei kauheasti hyväksynyt ohjastuntumaa ja heiluttelikin paljon päätään sekä meni tomerasti omaan suuntaansa. Oli jotenkin hassua, miten pieni poni kipitti eteenpäin reipasta vauhtia ja volteista ei meinannut tulla aluksi mitään, kun niitä yritettiin.

Pikkuhiljaa alkoi sujumaan jo paremmin, vaikka ponia enemmänkin vain koitin ohjailla ja saada sitä kuuntelemaan pohkeita. Huomattiin, että kentällä oli pujotteluun sopivia muovikeppejä, joten lähdettiin niitä pujottelemaan. Tämä ei sujunut ihan ongelmitta, vaan käynnistysvaikeuksia oli ponin lähtiessä peruuttelemaan :D. Mutta lopulta päästiin pujottelu läpi Cassyn kävellessä reippaasti eteenpäin ja minun kääntäessä ponia pienin avuin. Hauskan pujottelun jälkeen kiiteltiin ponia, hengähdettiin vähän ja pääsin vielä vähän ravailemaan Cassyn kanssa.

Jäätiin ympyrälle, joka kylläkin muutti muotoaan ratsastelun aikana. Tässä ympyrällä sitten otettiin ravia ja huhhuh kuinka pikkuponin askeleet pompottikaan. Mutta hienosti kyllä Cassy ravasi molempiin suuntiin, kun päästiin samalle reitille. Ravailun jälkeen oli hyvä lopettaa siihen ja vietiin poni suoraan kavereidensa luokse takaisin laitumelle. Pitkän haukotuksen jälkeen jäikin Cassy tyytyväisenä mutustamaan heiniä. Sellainen reissu oli tällä kertaa, toivoisin ettei tulisi kauheasti huomautuksia, että olen liian pitkä tuolle ponille, sen nyt kyllä itsekin huomaa, mutta tämä kevyt ratsastushan tosiaan kesti ehkä yhteensä 20min. Alla vielä pientä videopostausta hellepäivästä :)

linkki videoon

Poni, joka ei tunne sanaa työskentely

Otsikosta "Poni, joka ei tunne sanaa työskentely" voisi päätellä vaikka mitä: että minä pitäisin itseäni jonakin "huippuratsastajana" joka syyttää ponia (mikä ei todellakaan pidä paikkansa) tai että muutenkin haluaisin haukkua ponia ja olla etsimättä itsestäni virheitä. Ei, ei ole ponin vika ja virheitä minussa ratsastajana riittää :D. Tämä oli itseasiassa toteaminen opettajan suusta tunnin lopussa ja se auttoi minua ymmärtämään paremmin, mitä tunnilla olin ponin kanssa käynyt läpi. Mutta ennen kuin siirrymme syvällisemmin loppufiiliksiin, kelataan ensin alkuun ja katsotaan, millaisella ratsulla tällä kertaa ratsastin täällä Saksassa. Viikko tosiaan oli vierähtänyt nopeasti ja oli taas aika päästä hevosen selkään. Tällä kertaa kuitenkin pienikokoisemman, mutta silti suurikokoisen valkoisen ponin selkään. Poni on nimeltään Toby ja siitä en ennestään kauheasti tietänyt mitään.

Tobya sitten lähdettiin piakkoin harjailemaan ja varustamaan. Ponille tuli muuten aika normaalit varusteet, mutta maneesissa sille laitettiin kuitenkin itselleni vieraammat sivuohjan tapaiset apuohjat, jotka tulivat kuolainrenkaasta satulavyön molemmille puolille. Tämä auttoi ponia hakeutumaan alas rentoon muotoon ja itseäni alussa se vähän kummastutti. Ratsastustunnin alkupuoli olikin kieltämättä meidän parhaita hetkiä, kun pääsin työstämään hevosta apuohjien vielä auttaessa sitä pysymään rentona alhaalla. Pian opettaja kehottikin minua tulemaan luokseen ja otti heti apuohjat pois. Tajusinkin aika pian, että niitä käytetään vähemmän ratsastaneilla ja kokemattomilla enemmän helpottamaan. Tässä torstain tunnillahan tosiaan oli melko nuoria alkeistuntilaisia, jotka kuitenkin ottivat laukkapätkiä. Periaatteessa tässä ryhmässä ratsastaminen on välillä vähän muiden väistelemistä, mutta näin vierailijana on monet muut ryhmät täynnä.

tästä näkyy paremmin nuo apuohjat

Kun opettaja otti apuohjat pois, muuttui poni hetkessä täysin. Se sinkautti päänsä ylös ja hetkessä ohjien päässä ei ollutkaan ketään vaikka alkuraveissa poni oli suorastaan ollut vahva edestä. Lisäksi Toby vaikutti myös todella vilkkaalta ja kiirehtikin välillä juoksemaan alta pois. Hetkessä huomasin, kuinka haastava ratsu oli alla, jota minun oli nyt tarkoitus yrittää työstää. Hmm, helpommin sanottu kuin tehty. Tobylla nimittäin oli myös välillä epämääräistä tahdittamista ravissa, jolla tarkoitan sitä, että poni hypähteli välillä etuosallaan ylöspäin. Tämä taas tuntui todella kummalliselta selkään ja muutti Tobyn ratsastettavuutta huomattavasti vaikeammaksi. Itse koitin tällöin saada ponin rikkomaan hyppelehtiminen ja liikkua eteen tuntumaa vasten. Eipä ollut helppoa, kun poni oli samalla jännittynyt.

Nyt jälkeenpäin halusin selvittää vähän tuota kummallista ajan myötä kehittynyttä hyppelehtimistä ja sen syytä. Seuraava pätkä on www.masterdressage.fi sivuilta ja siellä sanotaan näin: "Tällä tarkoitan tilannetta jossa tasapainoton ratsastaja ratsastaa epätasaisella tuntumalla, heiluvalla ohjalla ja työntää pitkää, tasapainotonta hevosta eteenpäin. Kun hevonen ei ole tasapainossa, eikä tuntumalla, se välillä hypähtää etuosalla melkein laukkaan. Tällaisissa tilanteissa ratsastajan tasapaino ja apujen käyttö on ratkaisu. Ratsastajan tasapaino on taas ensimmäinen korjattava asia. Sen jälkeen korjataan hevonen liikkumaan itse reippaasti, ilman että ratsastaja jahtaa eteenpäin jokaisella askeleella. Kun hevonen liikkuu itse, sen tulee hyväksyä tuntuma. Hyväksyä ja tasoittua kulkemaan tahdissa, samanlaista ravia samanlaisella tuntumalla, aina eteenpäin ajatellen. Kun tahti, tasapaino ja tuntuma löytyvät, terveen hevosen epämääräinen tahdittaminen ja pomppiminen jää pois."

Tobyn epämääräinen hyppelehtiminen on siis seurausta siitä, että se on toiminut pelkästään pienten lasten käytössä jo todella pitkän aikaa. Sainkin kuulla opettajalta, että Toby ei tiedä oikeaa työskentelyä ja ei osaa hakeutua pyöreämmälle kaulalle. Itselleni tämä oli hyvin kummallista, kyllähän meidänkin ratsastuskoulussa ponit menevät aloitteleviempien ratsastajien tunteja, mutta niitä myös ratsastetaan säännöllisesti vähän kokeneempien toimesta. Tobysta oikein tunsin, kuinka se ei kuunnellut sisäpohjetta ja halusi karata oman mielensä mukaan normaalilta pääty-ympyrältä. Asetus oli hepreaa ja epämääräinen hyppelehtiminen ravissa aiheutti kyllä epätasaisuutta. Se vaan tiivistettynä oli saanut vähän tehdä kaiken sinnepäin saamatta kunnollista tukea ratsastajalta. En kyllä itsekään voi sanoa, että olisin osannut ratsastaa ponia nyt tuolla kertaa kauhean hyvin tai taitoni riittäisi sen virheiden pitkäjänteiseen korjaamiseen, se oli kyllä todella haastava.

Pian otin sitten laukkaa, jossa poni tuntui ekaa kertaa apuohjien jälkeen rentoutuvan ja etenevän rauhassa. Se siis oli hyvin vilkas ja energinen, joten laukassa moottori löytyi itsestään ja pääsin etsimään myös edestä tuntumaa poniin paremmin. Laukka siis sujui ehdottomasti parhaiten ja poni oli siinä tasaisin. Siinä askellajissa myös tuntui, että pystyin viimein vaikuttamaan Tobyyn paremmin. Laukan jälkeen kyllä kieltämättä oli sitten taas rauhallisen tahdin hakemista, poni oli kovasti menossa ravissa, mutta lopputunnista se alkoi pätkittäin muuttua paremmaksi. Totaalisen erilainen silti verrattuna viime viikon letkeään, laiskanpuoleiseen ratsuun. Positiivista kuitenkin, etten ihan masentunut tunnista ja sain kommenttia, että ratsastin haastavaa Tobya hyvin. Pystyin siis olla ihan tyytyväinen tuntiin loppujen lopuksi.

Ensimmäinen ratsastus Saksassa

Ja niin sitten edellisen postauksen videon myötä hypätäänkin ensimmäiseen ratsastustuntiin täällä Saksassa. Oltiin tosiaan pari viikkoa tuloni jälkeen katsottu paikallisia talleja ja minulle tarjoutui tilaisuus osallistua viikottain aina joka torstai tunnille. Pian olikin jo ensimmäisen ratsastuskerran vuoro. Minun ilokseni isäntäsiskoni lähti mukaan ja samalla myös kyseisellä tallilla ratsastava serkku tuli näyttämään paikkoja – kuvia oli siis luvassa. Juna-asemalta oli aika pitkä matka kävellä tallille asti ja kuumana yli 25 asteen hellepäivänä kyllä topissakin hikoili. Lopulta saavuttiin perille tallille, joka ensinäkemältä vaikutti todella kivalta. Ulkona oli jopa kolme suurta kenttää, joista yksi oli varattu kouluratsastukselle, yksi esteiden hyppäämiselle ja yksi taisi olla yleiskäyttöön. Lisäksi oli vielä täysikokoinen maneesi.

Siis todella suurikokoinen talli oli kyseessä. Käytävä jatkui pitkälle ja karsinoita riitti. Myös ratsuja näytti olevan aina minishettiksistä suurikokoisiin hevosiin. Pistin myös merkille, kuinka upeannäköistä hevosta ratsasti taitava kouluratsastaja ilman kypärää hiukset rennolla nutturalla – tuossa ilman kypärää ratsastamisessa näkyi myös osittain tuo erilainen hevoskulttuuri. Minun tuntini pidettiin tosiaan maneesissa, missä selvästi enemmän niitä ratsastuskoulun tunteja muutenkin pidetään. Sinänsä harmi, mutta todella valoisia kuvia tuli kyllä sieltäkin. Pian saavuttuamme nähtiinkin jo ulkona varustamispaikalla melko suurikokoinen ruskea hevonen, jolla minun oli tarkoitus sillä tunnilla sitten mennä. Hevonen olikin jo tullut edelliseltä tunnilta, joten harjausta ei tarvinnut kovin hartaasti suorittaa.

Kun molemmat olivat valmiita päästiin sitten lähtemään maneesille päin ja kipuamaan jakkaralta selkään. Taas siis tuli mentyä hevosella ja tästä olinkin alussa vähän hämilläni. Onneksi hevonen ei tuntunut sen ihmeellisemmältä kirahvilta, vaan pääsin melko hyvin sen ympärille istumaan. Meidän tuntimme alussa opettaja neuvoikin ihan reippaasti ratsastamaan Toffi- nimistä ratsuani ja sain pitkän raipan käteen. Alun neuvojen jälkeen tulikin huomattua, että koko lopputunti olikin itsenäistä ratsastelua. Toffista taas huomasin heti alussa sen kiemuraisen menon. Hevonen oli selvästi aika pitkään saanut mennä omia reittejään ja se ei kauheasti kunnioittanut sisäpohjetta. Sainkin aika vahvasti ja päättäväisesti olla joka askeleella päättämässä reitistä.

tuima ratsastaja :D

Voin sanoa että hevonen tuntui kyllä todella kummalliselta. Jotenkin oli hassua, miten se ei ikäänkuin näyttänyt ymmärtävän asetuksen ideaa, vaan piti tyytyväisenä oman kankean menonsa ollen myös pääty-ympyrällä vaihtamassa suuntaa heti keskellä. Alun tunti olikin melkoista hikistä työskentelyä ja päättäväistä ratsastusta. Toffia todella sai olla ohjaamassa, jos hetkeksi jäikään haaveilemaan oli seuraavassa hetkessä hevonen jo siirtynyt pienemmälle uralle. Haastetta siis riitti, mutta pikkuhiljaa alkoi hetki hetkeltä sujumaan jo paremmin.

Pian katsomosta alkoi jo kuulua kehotuksia ottamaan laukkaa, onhan se kiinnostavampaa katseltavaa ja kuvattavaa. Jotenkin vain tuntui, etten ollut missään vaiheessa ravityöskentelyssä valmis. Silti nostin sitten sen laukan ja yllättävän kivalta Toffin laukka tuntuikin. Oman haasteensa siihen kuitenkin antoi laukan ylläpitäminen, tämä hevonen kun oli kokoajan pudottamassa raville. Saipahan ainakin ratsastajan hereille, sillä kiitoravipätkiä väliin ei kyllä kaivattu. Piakkoin otin laukat vielä toiseen suuntaan, jossa hevonen tuntui aika samalta. Eteenpäin sai ratsastaa, mutta samalla myös pitää hevonen ohjan ja pohkeen välissä, sillä se käytti kyllä kaikki oikaisureitit hyödykseen.

linkki videoon

Laukan jälkeen alkoi hevonen tuntumaan jo rennommalta ja pikkuhiljaa löysin siihen hyvän tuntuman. Kova työskentely koko tunnin ajan palkittiin ja hikinen ratsastaja ainakin oli hyvällä mielellä. Oikeastaan hevonen oli ollut koko ajan aika kivan tuntuinen edestä ja varsinkin lopussa alkoi se vielä olemaan enemmän takajaloillaan. Ehkä yksi huonompi fiilis jäi kanssaratsastajista, sillä ryhmässä oli todella pieniä ratsastajia jotka menivät milloin mitäkin kautta eri suuntaan ja laukkasivat läheltä. Tuntui, ettei meillä oikein ollut tilaa työskennellä, kun sai olla väistelemässä muita. Myös tunnin itsenäisen ratsastuksen teema oli hämmentävä, emme oikeastaan tehneet mitään tehtäviä. Mutta kyllä se itsenäinen ratsastuskin kelpasi, sai ainakin keskittyä oikeasti, mitä siellä selässä teki ja miten halusi vaikuttaa hevoseen.

Sellainen tunne jäi ensimmäisestä kerrasta uudella tallilla. Hevonen oli haastava, mutta jätti hyvän fiiliksen. Ratsastaja valui hikeä ja joi yhdellä henkäyksellä koko vesipullon tyhjäksi. Oli ainakin ollut urheilullinen tunti ja seuraavana päivänä oli kyllä paikat kipeinä. Mutta siistiä kiaken kaikkiaan ja nyt oli jotain tuttua harrastusta tarjolla, mitä odottaa innolla taas viikon ajan.

Missä mä meen

Nyt olisi vuorossa pientä videota pitkästä aikaa ja myös vähän eri maisemista. Koitin tiivistää videota mahdollisimman paljon, vaikka sitä pölötystä olisi jatkunutkin varmaan ainakin yli kymmenen minuuttia. Tuo kuvailu pitkästä aikaa tuli mieleen ja innostuin sitten ideasta, vaikka ei minusta vieläkään ehkä vakituista vloggaajaa tule :D.

linkki videoon

Kesäleiri: Koostetta kesäparatiisista

Nyt olisi aika vielä fiilistellä leirin jälkitunnelmia ja palata pohtimaan, mitä kaikkea me oikein teimme leirin ratsastustuntien välissä. Riilahdessa nimittäin ei aika käynyt tylsäksi ja jokaiselle löytyi jotain tekemistä. Leirille oli mielestäni hyvin järjestetty vapaa-aikaa, mutta myös hauskaa ohjelmaa ratsastuksen ulkopuolella. Kaikki mahdollisuudet olivat puuhata, sillä leiripaikasta löytyi nurmikenttää ja uimarantaa, kaikkea pääsi kokeilemaan.

Ison osan tämän leirin onnistuneisuudelle ja hauskuudelle toi kuitenkin se porukka. Porukka vaikuttaa yllättävän paljon tunnelmaan ja kokonaiskuvaan tällaisella kesäleirillä. Mehän emme Tildan kanssa alussa tunteneet ketään muita, minäkin olin pompannut Melkkilästä suoraan uuteen paikkaan, kun taas useat leiriläiset olivat käyneet aiempina vuosina jo tuolla leireilemässä. Nopeasti kuitenkin jo ensimmäisen päivän maastossa tuli tutustuttua uusiin ihmisiin ja juttua riitti hevosista, niin kuin yleensäkin. Ryhmän puolesta pakko sanoa että leirin vyöryessä eteenpäin tulin vain entistä enemmän vakuuttuneeksi siitä, että meillä oli aivan mieletön porukka kasassa. Tuli naurettua, pelattua korttia ja seikkailtua Riilahden pusikoissa suurella porukalla. Kummituskävelyynkin tuli napattua se uudempi tuttavuus käsikynkkään ja koettua hauskoja hetkiä tämän kanssa.

<3

Kummituskävelystä puheenollen oli kyllä yksi samaa-aikaa kuumottavimmista, mutta myös hauskimmista kokemuksista leirillä. Pimeisiin kellareihin meneminen tunnelmallisessa illassa vaati rohkeutta, sillä pimeydestä pomppaavat tummat hahmot saivat rohkeimmankin säpsähtämään. Kummituskävelyn lisäksi aurinkoisena päivänä pidetyt leiriolympialaiset korostivat hauskaa yhdessäoloa ja pääsi sitä myös ampumaan jousella. Eräs päivä pulahdimme uimaan käveltyämme pitkän matkan uimarannalle ja myöhästyttyämme tyylikkäästi iltapalalta. Ainiin, eipäs unohdeta myöskään leirikastetta, mikä oli vedetty ihan uudelle levelille meidän puettuamme pelastusliivit köyden varassa uimista varten. Jep, jokainen Riilahdessa käynyt voi kyllä todeta että se tarjoaa yhden kesän parhaimmista muistoista elämykselliseen uittoreissuineen, maastoineen ja leiriohjelmoineen. Ja alla olevan yhden leiriläisen, Adan, tekemän leirivideon (linkistä pääsee katsomaan) myötä voin kyllä sanoa, että haluan jo takaisin.

linkki leirivideoon (videota en jostain syystä tähän saanut näkyviin)

Kesäleiri: Maastoesteillä leirikisailua

Ja niin avautui viimeinen leiripäivä edessä vaikkei sitä olisi vielä uskonutkaan, aika oli mennyt niin nopeasti. Leirikisat olivat tosiaan päätetty pitää maastoesteillä ja sinne mentiin kahdessa ryhmässä peräkkäin. Olin jälkimmäisessä ryhmässä, joten pääsin alussa tutustumaan pikkutehtäviimme maastakäsin kamera kädessä. Tehtäviä oli koottu yhteensä kaksi, joista toisessa osassa arvioitiin tyyliä ja hevosen ratsastamista maastoradalla. Tämän jälkeen siirryttiin hiekkatielle, johon oli laitettu kaksi tukkia kujaksi. Tähän kujaan piti peruttaa niin, että ratsun kaikki jalat olivat rajatulla alueella. Tämän jälkeen tehtävät oli suoritettu ja hevosten kanssa sai mennä kahlaamaan läheiselle joelle.

Sellainen kokonaisuus siis sillä kertaa oli edessä. Näihin leikkimielisiin leirikisoihin sai myös toivoa ratsua ja minä toivoin todella tykättyä Essu- nimistä ponia. Sen myös sain, mistä olin todella iloinen. Ensimmäisen ryhmän kisailtua oli sitten minun vuoroni mennä Essulla, joka tulikin suoraan valmiina maastosta. Kahlauksen ajaksi pois otetut suojat vain takaisin jalkaan ja kyytiin. Essu tuntui jo heti selkään jollain tapaa todella tutulta, vaikka en sillä ollut aiemmin mennyt. Ehkä se vain oli siitä, kun olin sopivankokoisen ponin selässä, niin tuntui helpolta.

Niin lähdettiin sitten matkaan. Menomatkalla mentiin pellolla ravipätkä, jolla Essu oli reipas ja kivan tuntuinen. Myös laukassa poni vaikutti melko perusratsulta, eikä mitään ihmeellisiä hankaluuksia ilmennyt, ehkä hieman sai kannustaa eteen ponin ollessa jo vähän hitaampi pohkeelle. Maastoesteille saavuttuamme sitten hypättiin kolmen esteen tuttu sarja verryttelynä jonka jälkeen lähdettiin kävelemään vielä rata. Loppupäässä oli kaksi vaihtoehtoa suorittaa rata, josta toinen oli hieman korkeampi. Minä tietenkin innokkaana esteratsastajana halusin mennä korkeamman. Kun rata oli selvillä, lähti ensimmäiset matkaan.

puskapuksutusta

Rata tosiaan mentiin pareittain, ja aikamme odotettuamme ilmeni, että oltiinkin Tildan kanssa viimeisiä. Niinpä lähdettiin sitten matkaan minun ollessa edessä. Radan alkupätkän ajan Essu tuntui todella hitaalta ja se ei oikein käynnistynyt. Kyllä me esteet hypättiin mutta laukassa ei ollut niin reipasta tempoa. Ylämäen jälkeen käynnissä päätinkin, että arvioitavalle osuudelle tultaessa piti oikeasti olla reipas tempo, kun vielä mentiin ne korkeammat esteet. Elikkäs, sitten lähdettiin Essun kanssa reippaasti eteen ja kaarteessa estettä lähestyessämme en ollut varautunut siihen, että poni päättikin luisua ulkoavuilta vasemmalle esteen ohi hypäten samalla toisen esteen vinottain (kuin olettaen että sitä oltiin menossa). Totaalinen moka minun keskittyessäni liikaa siihen reippaaseen tahtiin ja samalla unohdin ratsastaa ponia esteen lähestyessä pohkeen ja ohjan välissä.

Mutta ei mitään, sitten hypättiin jäljellä olevat esteet ja rata oli siinä. Vähän kyllä nauratti tuo esteen ohi livahdus, olin jotenkin liikaa tuudittautunut että kyllä se poni menee. Sitten jatkettiinkin peruutustehtävän luokse, jonka tein meistä kahdesta vikana. Noh, tässä tehtävässä ei sitten ollutkaan sen suurempaa ongelmaa ja melko rauhallisesti saatiin kaikki jalat sisään alueelle. Tämän jälkeen meidän osuudet olivat ohi ja päästiin kahlaamaan todella kauniiseen jokeen, josta pois tultuamme kopisteltiin sillan yli takaisin oikealle puolelle. Sitten vain takaisin talliinpäin.

ratsastaja ei oo ihan kartalla reitistä :D

Siinä oli leirin vika ratsastus ja tyytyväiset leiriläiset pakkaantuivat syömään, kuuntelemaan tulokset (en muista monensiako me oltiin, mutta eipä sillä sen suurempaa merkitystä) ja ihanalla porukalla siirryttiin vielä nurmikentälle istuskelemaan ja viettämään aikaa. Ehdittiin muutamat korttipelit pelata, kun sitten meidän kyyti saapuikin ja pakkauduttiin kamoinemme autoon. Hyvästeltiin kesäparatiisi ja matkattiin kotiin. Vielä on tulossa pieni tiivistyspostaus leirivideon kera, jossa kerron enemmän mitä tehtiin ratsastusten välissä, mutta tältä erää siinä olivatkin kaikki leiriratsastukset.