Tärkeä valmennus

Meidän keväinen, tokavika valmennuskerta olikin tällä kertaa erityisen tärkeä valmennus, sillä kauden huipentavat "seuramestaruuskisat" eli Junioripokaali-kisat järjestettiin valmennusta edeltävänä viikonloppuna. Ensimmäistä kertaa tulisin osallistumaan itse Junioripokaalikisaan, joka hypättiin 70-80cm korkeudella. Niinpä tätä varten olikin näitä estetunteja reilumpi määrä peräkkäin. Valmennuksessa olinkin mennyt koko kauden ihanalla Dexterillä, mutta kisaratsuni Domin aika oli tällä kertaa olla hevosvalintana tässä valmennuksessa. Nyt myös pääsin sitten senkin kanssa valmennukseen.

Meidän tämänkertaisessa valmennuksessa oli selvästi haettu tiukkojen teiden radanosia ja uusinnanomaisia oikaisureittejä. Tunnin teemana olikin treenata täsmällistä ratsastusta tiukoilla teillä ja juurikin sitä, että ne ponit saatiin kääntymään haastavissakin tilanteissa. Nyt tuli siis ulkoavut todella tärkeiksi pienissä kaarteissa, mikä oli todella hyvä harjoitus Domin kanssa, joka helposti pääsee luisumaan juurikin siitä ulkolavasta karkuun.

alkutunnin kuvat (c) Heidi

Tunti aloitettiin raviverkalla ja lähdimme tulemaan kolmikaarista kiemurauraa ponien kanssa ja opettaja halusi heti alussa meidän keskittyvän tehtävään ja olemaan huolellisia kaarteiden kanssa. Ponien tuli asettua ja asetuksen vaihtua suoristuskohdissa. Domi tuntui raviverkassa ihan mukavalta, ehkä vähän jäykältä asettumaan mutta se oli mukavan tasainen ja liikkui suhteellisen reippaasti eteenpäin.

Lisättiin verkkaan vielä mukaan laukka niin, että keskimmäinen kaarre laukattiin. Laukannostossa sai siis olla suoristuksen jälkeen tarkkana että oikea laukka nousi. Domi taisi nostaa joka kerran ihan hyvin laukan, ekoilla kerroilla ehkä hieman unisesti. Poni myös vähän kaatui nostossa sisälle ja tässäkin opettaja kehotti olemaan tarkkana, että ponit menisivät nostosta pari askelta suoraan. Lopussa tehtiin nopeita laukanvaihtoja ravin kautta aina suoristuskohdissa, mikä meni ehkä vähän säätämiseksi ja yllättäen Domi jäi siirtymisissä vähän vahvaksi. Tämän verkkailun merkeissä jatkettiin sitten seuraavaksi esteiden parissa.

Aloitettiinkin jo aluksi hieman haastavammalla lähestymisellä, eli tultiin täyskaartomaisesti sininen ristikko. Tässä tiessä huomasin, että poni sai todella polkea kaarteesta eteenpäin, sillä se oli sen verran tiukka että laukka meinasi kuolla pois. Domin kanssa kuitenkin onnistuttiin tässä tiessä tosi hyvin, vaikka tunsin ponin vähän ajautuvan esteen laidalle ekalla kerralla. Muuten saatiin kehuja hyvin ratsastetusta tiestä mistä olin iloinen. Tämän jälkeen jatkettiin sitten tullen pinkki este, joka oli sijoitettu niin että kulmasta piti kääntää ajoissa esteelle ja katsoa taas tarkasti hyvä lähestyminen.

Domi hyppäsi kyllä verkkahypyt kivasti. Vaikka olin juuri tullut viikonloppuleiriltä ja tuntui kuin olisin hetkenä minä hyvänsä nukahtanut satulaan, sain itseni skarpattua hereille tehtävissä. Pian tultiinkin jo pikkupystyillä tiukkojen kaarteiden uusintarata, jossa piti tehdä lyhyet tiet ja laittaa poneihin myös vauhtia. Taidettiin ehtiä tehdä tämä rata kaksi kertaa ja ensimmäisellä kerralla olisi voinut kääntää tiukemmin ristikon jälkeen. Myös yksi tiukka kaarre tuotti meille oikeaa haastetta ja ulkopohje sai kyllä tehdä aika paljon töitä, ettei Domi luisunut laidasta ohi.

poni näyttää ihme toukalta mutta peilissä menee uljas ratsu :D

Kun olimme tulleet radat uusinta-ajatuksella, korotti opettaja vielä lopuksi yhden esteen 80cm korkeuteen ja muut vähän matalammiksi. Tultiin tällä kertaa sitten vähän erilainen rata, jossa ei tullut niin tiukkoja käännöksiä, joista poneilla olisi kadonnut vauhti kokonaan. Nyt opettaja halusi hyvän ratatemmon mukaan ja huolellista työskentelyä taas esteiden välissä. Domin kanssa aloitettiin ehkä vähän hitaasti. Okei, se hyppäsi ihan hyvin esteitä mutta olin itse ehkä vähän liikaa matkustelemassa siellä selässä. Poni olisi saanut mennä reippaammin eteen ja minun olla tarkkana, sillä otettiin kielto sille korkeammalle pystylle. Tämä tuli jotenkin mulle tosi yllättäen ja ponikin pysähtyi ihan kunnon stopilla.

Siinä vaiheessa sitten itse heräsin ja tokalla kerralla ei ollut mitään ongelmaa, vaan poni hyppäsi sujuvasti. Tosiaan sainkin loppupalautteeksi, että sellaista tietynlaista terävyyttä pitää olla ja itse myös hereillä. Domi kuitenkin hyppäsi tosi hyvin, joten olin tyytyväinen tuntiin. Siitä oli hyvä jatkaa seuraavan viikon vikoihin treeneihin ennen kisoja.

Pompataan jo korkealle

Estepainoitteinen ratsastus jatkui erään torstain korvauksen parissa ja tällä kertaa minulle tuli taas joka kerta tutummaksi tullut Domi. Tämän ponin kanssa päästiin myös tällä kertaa kehittymään lisää, sillä Dextertunnin jälkeen selvästi oli nyt alettu treenaamaan vähän korkeammalla estekorkeudella. Niin myös loppujen lopuksi Domin kanssa päädyttiin hyppäämään meidän eka metrinen pysty. Ja hyppykin tuntui hyvältä!

Tällä kertaa tiivistän tunnin lyhyeeseen pakettiin tiivistystekstin ja kuvapläjäyksen parissa. Jospa sitten jotain järkevämpää kirjoittelua saisi aikaan valmennuskerrasta, joka oli sitten silloin viikonloppuna. Tämä torstaitunti kuitenkin sujui kohtalaisesti. Ehkä suurin ongelma tunnin aikana ilmeni eräälle lävistäjän suuntaisesti olevalle pystylle, jonne en vain yksinkertaisesti nähnyt isommalla esteellä paikkaa. Domi joutui paikkailemaan virheitäni kivuten 80cm pystyn yli ja taisi tuosta lähelle ajautumisesta tulla pari kertaa puomi mukaankin, kun Domi ei vain pystynyt kokoamaan itseään niin läheltä niin ylös. Tästä tulikin hieman noottia, minun piti muistaa ratsastaa ne lähestymiset kunnolla. Loppujen lopuksi se paikka sitten löytyi, mutta jostain syystä ei se vain alussa onnistunut. 

tässä se kaikista järkyttävin hyppy taltioituneena :D

Tosiaan estekorkeus oli nyt selvästi laitettu meidän viimeiselle radalle ihan jo kunnon korkuiseksi ja tärkeää olikin ennen hyppäämistä löytää sujuva ratatempo, ei siitä hommasta muuten tulisi mitään. Domi tuntui tuolloin kyllä melko hitaalta ja sain herätellä sitä ottaen pari kierrosta maneesin ympäri. Sitten vain matkaan ja kieli keskellä suuta esteitä suorittamaan. Paljon muistettavaa löytyi ja oma tekeminen sai olla huolellista. Domi on kyllä ihanan kiltti poni, että se hyppää vaikka ratsastaja siellä tuolle vihreälle esteelle törttöilikin. Tämän takia myös poni opettaa minua korjaamaan virheitäni ja tuntemaan onnistumisia kun niihin on aihetta. 

Kaiken kaikkiaan tosi opettavainen ja antoisa tunti. Voin hyvillä mielin lisätä sen yhdeksi tunniksi, joka todella kasvatti taas esterutiiniani. Sitähän oppii vain hyppäämällä. On etsittävä, uskallettava, jatkettava sinnikkäästi ja yritettävä. Enpä olisi uskonut hyppääväni jo metriä tänä keväänä, minulle se kuitenkin on ollut jo iso korkeus ja vielä äskettäin haaveilin este-ennätysten hyppäämisestä. Tällaiselle ratsastuskoulu ponituupparille nimittäin ei ole itsestäänselvää päästä tunneilla korottamaan esteitä mitenkään kauhean suuriin mittoihin. Mutta nyt päästiin ja siitä olen enemmän kuin iloinen!

tässä meidän onnistunut metrin korkkaus :)

Kieltelyä ja kehitystä kerrakseen

Ensiksi kaksi sanaa: kiirettä riittää. Ja koeviikkokin alkoi juuri. Siinä kiteytettynä pieni postaustauko. Muttamutta: Koulutuuppailun jälkeen olikin vuorossa sitten estetunti, mihin sain tuon samaisen ponin, minkä kanssa olin poukkoillut kouluratsastuksessa onnistumisesta epäonnistumiseen. Nyt oli kuitenkin esteiden vuoro, mistä me molemmat tykättiin kovasti. Jo tähän väliin on sanottava, että tunti oli melkoinen! Meillä oli sekä onnistumisia, että epäonnistumisia mutta kaiken kaikkiaan saatiin valtavasti uutta kokemusta.

Elikkäs, tällä tunnilla olimme nyt panostaneet enemmän esteisiin ottamalla mukaan sokeripaloja luomaan mukavan lävistäjäsarjan ja teimme pinkki-violetti yhdistelmällä okserin toisen pitkän sivun suuntaan. Toisella sivulla taas oli sininen linja. Lisäksi toisen lävistäjän suuntaan oli vielä peruspysty. Näistä esteistä saatiinkin loppujen lopuksi hyvä rata tehtyä ja parhaaksi esteeksi osoittautui Dexterin kanssa ravilähestymisellä tultava sokeripala-okseri –sarja.

kuvista kiitos Iirikselle :)

Meidän tuntimme alkoi perusverkalla siihen alkuun, mutta toimittiin aika tehokkaasti niin ehdittiin hyppäämään, tällä kertaa kun oli vähän isompi porukkakin tunnilla. Raviverkassa ei ollut mitään ihmeellistä, Dexter vaikutti omalta energiseltä itseltään. Lisättiinkin melko pian ravailun lomaan ihan puomit mukaan tullen neljä puomia peräkkäin. Alussa poni ei ollut menossa hurjia kaksivärisiä puomeja, mutta olin itse hereillä ja laitoin sen heti eteen jättämättä vaihtoehtoja porsastella, jes kerrankin olin hereillä :D. Kun Dexter kerran oli korvat tötteröllä puomien yli pomppinut, tulikin se sitten loput kerrat oikein tyynesti ne läpi, ihan kuin ei olisi yhtään jännittänyt aiemminkaan.

Puomeja tultuamme ja laukat otettuamme sitten aloitettiin ensin sinisen linjan parissa. Eli ensiksi ensimmäinen este oli ristikkona ja toinen pikkupystynä. Dexter suoritti oikein kivasti ja innolla. Piti vain olla tarkkana, ettei vauhti päässyt kiihtymään esteiden välissä. Poni kun oli niin kovasti imemässä eteenpäin esteelle. Meillä on tapana käydä läpi eri esteitä ennen kuin yhdistetään ne radaksi ja niinpä seuraavaksi oli aika ottaa ravilähestymisellä sokeripala-okseri –sarja jonka edessä oli ponnistuspuomi. Tässä tuli huolehtia, että ravi oli tarpeeksi terävä ja eteenpäinpyrkivä. Ensimmäisen kerran oli ihan mun moka, sillä käänsin liian aikaisin jolloin poni päätti poikittaa ulos ennen ponnistuspuomia.

Uudelleen sitten tultaessa ei ollut ongelmaa ja tuntui muuten jopa aika kivalta hypyltä, minkä poni siihen okserille sai. Väli oli juuri sopiva Dexterille – tai no, poni kyllä harppasi sen venyttäen innoissaan yhteen laukka-askeleeseen mutta minkäs teet kun toinen on innoissaan...Saatiin lävistäjälle siis hyvät ja vauhdikkaat pomput. Ennen muiden esteiden käymistä opettaja innostui nostelemaan ravilähestymistä jo kahdeksaankymppiin. Juurikin okserin nostaminen oli meille se paras, sillä tuo tehtävä tosiaan sujui kivasti. Kun lähdettiin käymään myöhemmin nimittäin muita esteitä, alkoi porsastelu.

Se vietävän pinkki-liila ristikko-okseri tuotti meille päänvaivaa jo alkumetreiltä asti. Esteelle nimittäin oli pitkä, suora lähestyminen minkä vuoksi tunsin ponista jo kaukaa sen alkavan karata ulkolavasti sivullepäin. Poni meni ohi sutjakasti ja ei auttanut kuin kokeilla uudestaan. Piti vain muistaa pitää se tiukasti siinä ohjan ja pohkeen välissä, mikä varsinkin minulle on vaikeaa noilla pitkillä lähestymisillä. Tokan kerran taisi mennä yli, tosin pienellä ihmismuurilla molemmilla sivuilla.  Tästä pääsimme sitten jatkamaan lävistäjäpystylle, missä tie tyssäsi taas lyhyeen. Poni oli selvästi aivan porsastuulella ja en muistanut reagoida tarpeeksi nopeasti. Tokalla kerralla taas yli, sitä piti vain tsempata ja olla tarkkana. Pikkupätkä päättyi sitten siniselle linjalle.

vauhtiharppaus :D

Seuraavaksi koitti Dexterin totaalinen kieltäytyminen kun sininen linja piti tulla toisesta suunnasta jo yli 70cm korkeudella. Se oli pienelle ponille suuri järkytys, eikä kulmasta saatu hyvällä temmolla sujuttua esteelle. Huomasin myös ponin oman imun kadonneen ja se keskittyi vain luiskahtelemaan ulko-ohjasta karkuun. Tämän kanssa tapeltiin yrittäen seitsemän kertaa ja jopa esteen laskeuduttua ristikoksi tuli vielä yksi porsaskielto. Loppujen lopuksi päästiin yli ja ratsastaja sai pyyhkäistä huokaisten hikeä otsaltaan.

Tämän tahtojen taistelun jälkeen olikin lopputunti parempi ja Dexter otti hyviä hyppyjä. Päästiinpä ottamaan myös suuri kehitysharppaus ponin kanssa, kun ravilähestymislävistäjän okseri nostettiin metriin, siis metriin! Tuon ponin kanssa aluksi vähän arvelutti menisikö se yli, mutta toisaalta kihisin innosta. Ja yli mentiin hujahtaen, poni tosin hyppäsi sen verran ylöspäin, että olisin saanut olla enemmän mukana hypyssä. Mutta meidän ensimmäinen metrin este! En voinut olla iloisempi että pääsin tuntemaan, kuinka poni hyppäsi sille jo ihan esteen korkuisen okserin. Noista pienistä kehityksen askeleista pitää pitää mielessä kiinni, vaikka kuinka oli porsasmaisia kieltoja kerrakseen, en voisi olla tyytyväisempi uusiin kokemuksiin.

Voikun menis niinkuin treeneissä

Viime videopostauksella esitellyt valkoiset kisahanskat pääsivätkin käyttöön, kun sunnuntaina 3.4. oli sitten koulukisojen aika. Me menimme Dexterin kanssa taas Helpon B:n ja rata oli HeB:0 2009. Meille siinä siis riittikin haastetta laukkavoltteineen ja peruutuksineen. Radan yksityiskohtaista treenaamista ei nyt tullut harjoiteltua, mutta tiistain onnistumisen jälkeen fiilis oli todella hyvä. Tiistain tunnilla koetun yhteyden toivoin säilyvän myös kisaradalla, mutta tässä jouduin kuitenkin tällä kertaa pettymään.

Aamu alkoi jo hyvissä ajoin minun ollessa tallilla puunaamassa ponia. Harjattuani Dexterin oli tarkoitus taas tehdä sen mahdottomaan harjaan sykeröt. Aloitinkin jakaen harjan aivan liian isoihin tupsuihin (näperrystaitoni tuntien niistä olisi tullut aika upeat...), mutta onneksi sain Sannasta apua ja loihdittiinkin kivan siistit sykeröt ponille, niitä tulikin jopa 21 kappaletta! Mutta tuo todisti, että kyllä ponille voi saada tehtyä ihan edustavatkin sykeröt, jos vaan löytyy taitoa ;). Niinpä Dexter oli ainakin komeana lähdössä karkeloihin minun säätäessä omien varusteideni kanssa.

kuvista ja videosta kiitos Amalia!

Itseasiassa menin häsläyksessä likaamaan valkoiset hanskat jo heti kättelyssä. Ponia varustaessani jätin hanskat noin puolen metrin päähän karsinan ovesta ja yhtäkkiä huomasin ponin mutustelevan jotain hyvin valkoiselta näyttävää – ainakin silloin vielä valkoista hanskaani. Tilanne oli vähän koominen, mutta siinä hetkessä paniikki kasvoi :D. No, loppujen lopuksi ratsastin sitten vähän märillä hanskoilla, eikä kaukaa katsottuna edes näyttänyt likaiselta, hyvähyvä. Kun poni oli varustettu, mentiinpä siitä sitten verryttelyyn maneesiin.

Verryttelyssä hain ensin tuntumaa poniin. Se löytyikin yllättävän nopeasti, vielä hieman jäykät hanskat pitivät tosi kivasti eikä ohjat päässeet valumaan, niin kuin joskus ne salakavalasti tekevät. Huomasin myös sen ansiosta varsinkin alkutunnista menon olevan paljon tasaisempaa ja ponikin tuntui vakaalta edestä. Verryttelyyn en tehnyt paljoa ihmeellisiä suunnitelmia, halusin vain etsiä sitä samaa ihanaa fiilistä, mitä tiistaina. Tähän ei kuitenkaan tällä kertaa päästy, mutta olin ihan tyytyväinen Dexteriin verkassa. Saatiin ihan hyviä pätkiä ja varsinkin loppuverkasta alkoi poni pysymään pidemmän aikaa tasaisesti siellä alhaalla.

Jotain kuitenkin sitten tapahtui radalle mentäessä. Aloin säätää liikaa. Muutuin itse jännittyessä epävakaaksi kädellä ja ponikin tuli levottomammaksi sen myötä. Verryttelyn rentous katosi sen sileän tien ja jäljellä oli epätoivoisesti tuuppiva ratsastaja, josta tuntui kuin olisimme rämpineet isossa suossa. Poni tietysti aisti minussa sen jännityksen ja kankeuden, mikä tuntui tahmeutena ja minusta siltä, ettei Dexter olisi täysin reagoinut pohkeeseen. Pitkin arvostelupaperia onkin kehotuksia reippauteen ja energisempään menoon. Meidän molemmat keskiravit jäivät vajaaksi ja varsinkin toisessa oikein tunsin ponin hyytyvän.

Voltit olivat ihan hyvän kokoisia, mutta poni olisi kyllä saanut taipua enemmän. Kolmikaarisella videolta näkyy kuinka Dexter sipsuttaa ja siltä puuttuu eteenpäinpyrkivyys, ihan vain senkin takia että minä jännittyneenä jään pitämään kädellä vastaan. Kolmikaarisen jälkeen tulivatkin sitten radan parhaimmat pisteet mikä oli aika surkuhupaisaa, sillä se oli normaali kolmen askeleen käyntisiirtyminen lävistäjän keskellä. Eipä se kauhean näyttävä ollut, mutta ihan täsmällinen ja siitähän tosiaan tuli 6. Käyntisiirtyminen olikin sitten karmaisevan töksähtävä, Dexter luuli että meidän olisi siinä vaiheessa kuulunut pysähtyä.

Käyntiosuus oli sitten ihan siedettävä, mutta ei ollut kyllä keskikäyntiä nähnytkään. Käynti parani sitten loppua kohden, mutta minun jännittyessäni laukkanostossa ponikin jännittyi. Toisaalta se olisi kyllä saanut olla paremmin pohkeen edessä ja laukan nousta terävästi, nyt oikein tunsin kuinka poni oli jossain kilometrin päässä vastaanottamassa apujani. Ja laukka oli kyllä aika totaalisen maahansidottua. Tunsin kuinka poni vain hyytyi ja hyytyi, mistä johtuen laukkavoltin jälkeen tulikin nopea tahtirikko.

Tästä lahnalaukasta todella aloin ärsyyntyä ja epätoivoisesti sitten lähetin Dexterin lävistäjällä eteen ponipohkeiden saattelemana. Kyllähän se siitä johonkin keskilaukkaa hapuilevaan tilaan lähti, mutta lopussa taisi tulla ihan vikalla askeleella vaihto, mitä kuitenkaan ei tainnut edes tuomari huomata. Tämän lävistäjän jälkeen tulikin pysähdykseen aivan hullu kiire ja valmistelut jäivät puolitiehen. Olin hidas apujen kanssa, minkä takia hätiköiden tehty pysäytys oli vino. Tästähän meidän ongelman lähde eli peruutus meni vielä entistä vinompaan. Peruutuksesta jatkettuani sai ponia sitten päinvastoin pidätellä, ettei se olisi rynnännyt laukkaan ennen aikojaan. Laukkavoltti sujuikin sitten ihan hyvin ja tämän jälkeen alkoi poni olemaan hyvässä, aktiivisemmassa laukassa. Ehkä lävistäjäherättelystä oli ollut jotain apua.

linkki videoon

Viimeisen laukkalävistäjän jälkeen tulin savupilvet pään yläpuolella lopputervehdykseen, joka olisi varmaan pitänyt vain tervehtiä heti. Jäin odottamaan, että Dexter pysähtyisi paikoilleen, mistä se sitten lähti enemmän vielä poikittamaan ja pikaisesti tervehdin. Tervehdyksen jälkeen voisi videolla näkyvä lysähtäminen kiteyttää kokonaisuudessaan minun mietteeni heti radan jälkeen. Pettymys, epätoivo ja itseinho. Tokaisin katsomolle "surkein rata ikinä" ja taputin ponia loppukäynneissä. Dexter oli mennyt aivan, miten sitä olin ratsastanut ja epäonnistumisen kyyneleet tulivatkin yksinomaan siitä syystä, että olin vain niin superpettynyt itseeni.

Jos oikein muistan, taisin sijoittua neljänneksi prosentein 55,8%. Huhhuh, jälkeenpäin ajateltuna ihan hyvä tulos josta olisi voinut olla tyytyväinen. Sen hetkinen tunne oli vain niin voimakas, että otin sen todella raskaasti. Siis en prosentteja ottanut raskaasti, vaan ihan vain epäonnistumisen. Mutta niin se vain joskus menee. Treeneissä voi tuntua että kaikki sujuu, mutta kisoissa se on sitten niin eri tilanne. Ei auta muu kuin jatkaa eteenpäin.

Kaikesta huolimatta, Dexter <3

Video: Varustekasan esittelyä

Nyt on vuorossa pitkästä aikaa videonpoikasta. Tuli kerrankin myös kuvattua ulkona, kun lämpimät kelit ovat jo näin aikaisin saapuneet. Päätin tällä kertaa tehdä videota eri varusteista, mitkä ovat vielä melko uusia. Videosta tuli ihan hyvän mittainenkin, kyllä sitä pölistävää vaan riittää kun aluksi vauhtiin pääsee. Olipa taas mukava kuvailla, kertokaa toki millaisia videoita jatkossa voisin toteuttaa, nyt kesän aikana kun varsinkin olisi erikoispostauksille varmasti enemmän myös aikaa. Mutta eipä muuta, päästän teidät videon pariin :)


linkki videoon

Kesäkelit täältä tullaan

Tässä välissä pitää hihkaista "Hyvää äitienpäivää"- toivotukset, ennenkuin jatketaan estetuntipostauksen parissa. Elikkäs onnistuneen Dextertunnin jälkeen oli vuorossa lauantaiesteet samaisella ponilla. Tällä tunnilla ekaa kertaa tarkeni jo hypätä normi pitkähihaisessa, mistä tuli jotenkin tosi vapautunut fiilis. Dexterillä hyppääminen oli todella iloinen yllätys, ponin kanssa on melkein aina hauskaa hypätä (paitsi silloin kun tapellaan esteiden yli menosta porsastelun merkeissä...). Nyt kuitenkin oli vuorossa tunti, jolloin ponilta löytyi ihan oma imu ja innokkuus esteille, eikä sitä tarvinnut hirveästi patistella ja hinata esteiden yli.

Meidän esteet oli rakennettu niin, että molemmilla pitkillä sivuilla oli toisella sarja ja toisella viiden-kuuden laukan linja. Tietysti mukana oli myös normaali lävistäjän suuntaisesti oleva este. Meidän tehtävät siis olivat melko yksinkertaisia, mutta tärkeintä olikin löytää hyvä, tasainen rytmi linjan ja sarjan väliin, jotta ne tultaisiin sujuvasti. Varsinkin linjalle nimittäin oli meillä Dexterin kanssa aluksi vähän hakemista.

kuvista kiitos Amalialle!

Meidän alkuverkkailu koostui siirtymisistä ja puomien yli pomppimisesta ravissa. Dexter on varsinkin puomeilla hauska, kun poni oikein venyttää kaulaansa alaspäin katsoen että mitä siellä alla nyt oikein onkaan. Poni myös nosti varsinkin pari ekaa kertaa oikein liioitellusti jalkojaan pörheänä. Muuten ravipuomeilla oli ihan hyvä vähän jumpata ennen hyppäämistä. Dexterkin sai jutun juonesta kiinni ja alkoi innostua, kun päästiin hyppäämisen makuun.

Ennen hyppäämistä otettiin vielä laukat läpi ihan vain ratsastaen poneja niin, miten itse tunsi parhaimmaksi. Minun tapauksessani se oli kontrolliharjoitusta Dexterin kanssa, joka toisaalta lähti hyvin eteen, mutta oli myös hyvä saada takaisin lyhyempään laukkaan. Kun laukat oli otettu molempiin suuntiin, oli aika kävellä ponien kanssa välikäynnit. Tässä välissä lähti huppari pois ja oli aika korkata kesäkelit. Ihanaa, kun tuli jo ratsastaessa ihan kuuma pelkässä hupparissa.

Sitten käytiinkin linja ensimmäisenä läpi ristikkokorkeudella. Tosiaan toinen este oli pikkuokseri, mitä oli myös mukava päästä hyppämään. Ensimmäisellä kerralla tultiin tosi pikkuhyppy ekalle esteelle, mistä saikin sitten antaa pohjetta eteen jos haluttiin saada sujuva hyppy okserille. Poni lähti hyvin eteen, joten linja sujui ihan mukavasti. Seuraavaksi hypättiin sarja, mikä todella jäi vähän ahtaaksi. Yhdellä olisi poni joutunut venyttämään liikaa, mutta kahdella taas toinen laukka-askel jäi todella lyhyeksi ja este tuli vastaan melkein paikaltaan. Eihän se ristikkokorkeudella haitannut, mutta väliä sitten pidennettiin vähän poneille sopivammaksi. Tunnilla tosiaan oli mukana hevosia myös.

Kun sarja oli nyt hyvällä mitalla, tultiin vielä uudestaan. Ristikoilla sai myös kiinnittää siihen omaan asentoon huomiota, minäkin helposti ylihyppään noilla pikkukorkeuksilla. Nivusten jousto läpi lyhyen sarjan oli myös tärkeää. Itseasiassa viime hyppykerralla oli tullut sarjalla hämmentävä tippuminen, joten nyt muistin myös pitää pohkeen paremmin lähellä kuin silloin. Tuohon possuun kun ei kannata kuitenkaan ihan täysin luottaa, se vaatii varmistuksen että siellä selässä on joku komentamassa.

Seuraavaksi taidettiin tulla pieni radanpoikanen yhdistäen esteet lävistäjän avulla. Eli sarja tultiin nyt toisesta suunnasta, minkä jälkeen vaihdettiin suunta ja tultiin vielä linja. Eka kerta tuli linjalla pieni moka. Hyppy lähti kaukaa ja poni ehkä hieman huolimattomasti tiputti etupuomin noin 70cm okserista. Tästähän Dexter otti nokkiinsa ja laskeuduttuamme esteeltä alkoi hurja päänravistelu ja kaahottaminen. Oli jännä, miten herkästä se protestoi ja toisella kertaa onneksi osui sitten paikka paremmin. Tällä kertaa Dexter ottikin liioitellun pupunhypyn kuin sanoen "minähän en tälläisiä pikkuesteitä tiputtele syyttä!" :D.

Radat tultuamme ehdittiin vielä hypätä kerran linja missä okserin takapuomi oli nyt kasikympissä. Ekan esteen päällä Dexterillä oli jo aivan korvat tötteröllä ja poni taisi aikamoisella vauhdilla viilettää okserille. Okserilta tuli ihana kuva ja muutenkin siihen tuli onnistunut hyppy. Mielestäni oli vain hyvä, että ponilla oli intoa ja menohalua, joten päästin sen tulemaan vähän kaasutellen esteelle. Siihen hyppyyn olikin sitten hyvä päättää se estetunti ja mennä puhisevalla ponilla loppuravit lennokkaasti viilettäen ympäri maneesia. Se on hauska, miten intona poni on aina esteiden hyppäämisen jälkeen.

epäonnistunut hyppy :D

uusintakerta..

<3

Tikapuut kaukaisiin tähtiin

Se tunne, kun löytää yhteyden, saman aaltopituuden eläimen kanssa. Kun tuntuu, että voisi jatkaa saman uran kiertämistä maailman ympäri uudestaan ja uudestaan. Voi antautua sille hetken fiilikselle, että on tehnyt jotain oikein. Näitä supertunteja tulee harvoin, mutta tuntuvatkin silloin entistä paremmalta. Onnistumiset kasvattavat niin paljon omaa motivaatiota tätä haastavaa lajia kohtaan ja antaa syyn yrittää uudestaan ja halun oppia paremmaksi ratsastajaksi. On mahtava tunne, kun palaa talliin hymyssä suin ja haluaisi jäädä viettämään aikaa kasvot vasten ponin kaulaa useaksi tunniksi sen hamutessa hyvin ansaittuja heiniä. Yksinkertainen sana on vain kiitos. Kiitos, että se poni jaksaa kantaa minua selässään yhä uudelleen ja uudelleen opettaen minua paremmaksi ratsastajaksi.

kuvat (c) Roosa

Meillä ei Dexterin kanssa ole ollut ennen tätä maaliskuun lopun tuntia yhtä hyvää ratsastuskertaa varmaan vielä ikinä. Olen aina tiennyt, että Dexterin kanssa on kaikki mahdollisuudet kehittyä, se on upea poni kunhan vain sen upeuden kaivaa esiin. Mutta koskaan ennen ei ole se fiilis yltänyt samalle tasolle mitä sinä tiistaina. Tunnin tehtävät eivät itsessään olleet mitään erikoisia, mutta ei tarvinnutkaan. Ajelehdimme pitkin maneesia omassa kuplassamme, keskittyen sataprosenttisesti yhteiseen etenemiseen. Teimme tehtäviä tarkasti ja joka hetki tunsin ilon kuplivan yhä enemmän sisälläni.

Ponin ei tarvitse mennä täydellisessä peräänannossa, mutta se tunne on se juttu. Kun huomaan sen rentoutuvan ja olevan herkkä pyynnöille, mitä sille esitän. Kun tajuan, että voin tehdä paljon erilaisia asioita, vain omat taitoni niihin ovat rajana. Alussa jo Dexter tuntui pehmeältä, vastaanottavaiselta. Tunsin, että se oli aidosti kiinnostunut koulutuuppauksesta, eikä edennyt pitkin hampain askelia eteenpäin. Miten sitä kuvailisi, Dexter oli positiivinen. Täynnä energiaa ja innokkuutta, mikä näkyi alkukäyntien tötterökorvista ja leikikkäästä possuilusta, kun poni mukamas pelästyi ääntä ja loikkasi sivulle tehden samalla söpön pikkupukin.

Ratsastin neuleella, minä hössöttäjä olin tietenkin lähtenyt sellaisella kiireellä matkaan, ettei ratsastushuppariakaan tullut matkaan. Onneksi kuvissa ei neule pistä silmään. Niin tosiaan, kuvat. Sekunnin otokset, joista pääsee sukeltamaan tunnin fiiliksiin mukaan. Kuvia tuli paljon, montasataa kappaletta. Ja ehkä ne tosiaan välittävät enemmän sitä tunnetta, mitä on niin vaikea pukea sanoiksi. Alkuraveissa puksutettiin kolmikaarista, joka ravattiin reippaasti läpi ponin vastatessa pohkeeseen. Noh, ei se nyt joka hetkessä täydelliseltä näyttänyt, ammattilaisen silmään suorastaan järkyttävältä. Mutta minulle se riittää. Se todella riittää, että koen pitkästä aikaa tuollaisia hyviä hetkiä Dexterin kanssa.

Mieleeni nousi tunnin aikana, miten upeaa olisi, jos poni tuntuisi tuolta kisoissa. Jos se olisi yhtä vastaanottavainen ja rento. Dexteristä kyllä huomaa, milloin sillä on hyvä päivä ja jos se päivä sattuisi kohdalle kisa-aamuna, minun tietenkin myös ollessa skarppina tehden töitä siellä selässä...ainekset voisivat olla kasassa. Tunti tunnilta alkaa myös laukka kehittyä. Sen osalta tuntuu, että olisin päässyt toiseen ulottuvuuteen, missä alan ymmärtää miten poni toimii. Vieläkin Dexter saa mennä melko avonaisessa muodossa, en osaa vielä kerätä sitä kasaan tiiviimpään pakettiin. Mutta edistysaskeleita otamme varovasti, haparoiden, kuin juuri kävelemään oppinut lapsi.

Aloitettiinpa myös sulkutaivutusten opettelu. Dexter jännittyi minun pyytäessä yhtäkkiä epäselvin avuin sitä tekemään jotain, mitä ei kauhean usein treenata. Opettaja sanoi sieltä tulevan muutamia askeleita ja sekin tuntui jo puoli voitolta. Odotan vain sitä päivää, kun sulkutaivutukset alkavat luonnistua paremmin kuskin osalta. Mutta Dexter ansaitsi taputukset, hienosti se yritti ymmärtää. Ja sulkutaivutusten jälkeen alkoi tunti lähentyä loppuaan. Oli aika näyttää vielä viimeiset vilautukset meidän onnistuneesta ratsastuskerrasta.

Nimittäin askeleenpidennys lävistäjällä. Se oli viimeinen lyhykäinen tehtävä, mikä tultiin. Halusin saada sen sujumaan, valmistelin kerrankin huolellisesti lyhentäen askelia. Ja kun baana aukesi edessämme, annoin mennä. Ja poni venyi, tiesin että se osaisi. Harmillisen usein en saa askeleenpidennystä näkyville, pistetään se tosiaan satulassa keikkuvan piikkiin. Dexterin pärkähdellessä tyytyväisenä valuivat ohjat käsistäni pois ja tunti päättyi. Sinänsä haikeaa, olisin halunnut jatkaa vielä lisää. Tiesin, että toista yhtä hyvää tuntia ei tulisi kuitenkaan vähään aikaan, mutta toisaalta odotin jo innoissani tulevia kehitysaskeleita. Ja niin tunnit vain siellä satulassa merkkaavat. Ratsastamaan oppii vain ratsastamalla lisää. Ja ratsastamaan todella haluan oppia.