Hienoja poneja ja laukka-avoja

Koulukisat olivat ohi ja parit tiistaitunnit edessäpäin. Ajattelin kertoa nyt oikeastaan näistä kahdesta onnistuneesta tunnista samassa postauksessa. Menin nimittäin hyvin mukavilla ratsuilla, joiden molempien kanssa pääsi kokeilemaan haastavampiakin juttuja. Heti koulukisojen jälkeen minulle jaettiin vielä uudestaan Dexter, jonka kanssa menin ihan mielelläni takaisin treenailemaan tunnille. Meitä oli myös aika vähän, joten ehdittiin hyvin keskittyä erilaisiin tehtäviin kerrallaan kunnolla. Ensimmäisenä kuitenkin ravailtiin alkuraveja vähän rennommin jonka jälkeen sitten alettiin työskentelemään ponien kanssa. Aloitettiin melko pian takaosan väistättämisellä pois uralta aina pitkillä sivuilla. Näissä ei ollut ongelmaa, kunhan poni ei vain turhaan jäänyt liikaa jummaamaan paikoilleen.

Takaosaa väistätettiin siis käynnissä jonkin aikaa, jonka jälkeen siirryttiin raviin. Ravissa jatkettiin molemmilla pitkillä sivuilla avolla, jossa sain ponin yllättävän nopeasti liikkeeseen mukaan. Ainoa asia, mikä itselle tuotti vaikeuksia, oli rentouden säilyttäminen. Jäin helposti pitämään ponia liikaa, jolloin tempo muuttui turhan hitaaksi. Poni myöskään ei säilyttänyt rentouttaan. Teimme avoja molempiin suuntiin ja huomasinkin niiden sujuvan vasempaan kierrokseen paljon helpommin kuin oikeaan.

Kuvat ovat hieman pimeitä, kun tunnit sijoittuvat joulukuun puoleenväliin

Meidän tuntiin kuului myös tietysti paljon laukkaa, jossa työstettiin poneja niin keskiympyrällä kuin suoraa uraa pitkin. Dexter on tullut superpaljon paremmaksi laukassa ja niin myös tällä kertaa löysin siihen paljon nopeammin oikeat nappulat, kuin esimerkiksi vuosi sitten. Jotain kehitystä on siis tuon ponin kanssa tapahtunut, vaikka koulukisoissa jännittyminen on vielä työstön alla. Niin, laukan lisäksi otettiin myös parit etuosakäännökset, joissa sai olla tarkkana. Pari käännöstä tulivat hätäisen nopeasti, mutta pikkuhiljaa ne sujuivat jo vähän rauhallisemmin. Eipä siinä sitten, todella onnistunut tunti tuon pikkuponin kanssa kyllä taas oli ja pääsi ihan kunnolla kyllä ratsastamisen makuun.

Toinen onnistunut tunti olikin heti seuraavana tiistaina, kun ratsuksi ponnahti Fireboy. Tätä olinkin jo hieman odottanut, sillä tiesin sen jossain vaiheessa tulevan listaan. Oikeastaan fiilikseni olivat ristiriitaiset. Ihan tuollaista ponia en ollutkaan ratsastellut Saksassa ja pieni epäilys olikin pärjäisinkö reippaan ponin selässä pitkän tauon jälkeen. Toisaalta olin myös innoissani, että pääsisin taas kokeilemaan millaiseksi poni oli tässä melkein puolen vuoden jälkeen muuttunut. Fireboyta siis lähdin varustelemaan miettiväisenä ja pian oltiinkin jo selässä.

Aloitettiin taas käyntityöskentelyllä, niin kuin meillä on parina kertana jo ollut tapana. Käynnissä tehtiin ensin muutamat voltit pitkän sivun keskelle jonka jälkeen siirryttiinkin pian raviin. Raviin siirtymiseen olin varautunut jännityksellä, Fireboyhan reagoi todella herkästi istuntaan ja lähtee joskus viipottamaan alta pois. Nyt kuitenkin huomasin jo ensiaskelista, miten poni olikaan muuttunut. Se oli hyvällä tavalla turtuneempi avuille ja selkeästi paremmin ratsastettavissa. Toisin sanoen poni ei vetänyt kilareita, jos ratsastaja istui piirun verran huonommassa asennossa eikä räjähtänyt pohjeavuista. Siispä sitä oli helpompi myös lähteä työstämään. Ravissa myös kantavana teemana avotaivutukset jatkuivat, eli tehtiin toiselle pitkälle sivulle avoa ja toiselle voltti, joka oli rajattu puomeilla.

Fireboy oikeasti tuntui superkivalta ratsastaa ja sain vaikutettua siihen melko hyvin. Myös laukassa poni pysyi kivan rauhallisena ja kun teimme voltista nostoja, ei poni kuumunut niin paljoa vaan nosti laukat pienestä avusta ja rauhassa. Toki laukka-ravi siirtymisessä oli paljon hommaa, poni lähti mielellään viipottamaan turhan reippaasti laukan jälkeen, mutta se tuli kiinni tosi kivasti. Pian jatkoimmekin laukassa vähän pidempään ja päästiin myös treenaamaan laukka-avoja. Fireboyhan osaa, mutta ratsastaja sai varsinkin aluksi hakea oikeaa asentoa. Loppujen lopuksi sieltä kuitenkin tuli myös muutamia pätkiä avoa ja tunne oli tosi hyvä. Niin tunti menikin nopeasti ja jätti todella hyvän fiiliksen. Pitkästä aikaa tuntui, että voisin aivan hyvin mennä Fireboylla enemmänkin, siitä on tullut oikein suosittu kouluratsu ja syystäkin. Poni todella on nykyään paljon kivempi.

Vaativa koulukisailu

"Välillä vastoinkäymisiä tulee viikkotolkulla putkeen. Ihan kaikille, myös niille, jotka vaikuttavat onnellisilta ja joiden elämää seuraavat tuhannet tai miljoonat ihmiset ympäri maailman. En väitä, että kaikki se "täydellinen elämä" olisi valhetta, mutta hei, me ollaan kaikki ihmisiä. Ja jokainen meistä tietää, millaista ihmisen elämä on. Arjessa ja juhlassa." Aadan blogiteksti sai minut pisteeseen, miksi nyt olen kirjoittamassa tätä postausta ja purkamassa ajatuksiani ohikiitäneen koulukisaviikonlopun jäljiltä. Olisin voinut jättää tämän postauksen pois, mainita ohimennen että hei, kisat menivät muuten surkeasti. Mutta en tee niin, koska haluan myös jakaa huonoja hetkiä blogiini. Hetkiä, joista oppii valtavasti ja joita on myös hyvä lukea jälkeenpäin. Blogini toimii minulle osittain myös päiväkirjana, jonne voin purkaa ajatuksiani ratsastuksistani ja kisoistani. Näin pienen blogin osalta se onkin hieman enemmän yksinpuhelua itseni kanssa mutta samalla jäsentää omia ajatuksiani. Olisi kuitenkin väärin väittää, ettenkö kaipaisi suurempaa lukijakuntaa, jotka omalta osaltaan antavat motivaatiota kirjoittaa tekstejä ja muokata kuvia. Mutta siihen en paneudu tässä postauksessa enempää, vaan puran vähän palasiin vuoden viimeisiä koulukisoja.

En sanoisi, että epäonnistumiset ovat kivoja, itse otan ne aivan superraskaasti ja meinaan masentua koko loppupäiväksi. Mutta ne vain kuuluvat elämään ja niistä on päästävä yli. Olen luonteeltani aina ollut ja tulen varmasti olemaankin todella tavoitteellinen ihminen, joka asettaa välillä itselleen vähän turhankin tiukat vaatimukset. Tämän takia otan myös epäonnistumiset raskaasti. Vuoden viimeisiin koulukisoihin tietysti lähtökohdat olivat hyvät ja odottavat. Olin ollut Saksassa 3kk ja nyt oli aika palata ja osoittaa, että Dexterin kanssa sujuu jo paremmin ja minulle on tullut enemmän kokemusta sen ratsastamiseen. Tuohan on melko totta, meillä on sujunut treenit todella hyvin ja tuntuu, että olen löytänyt siihen uusia ulottuvuuksia. Mutta toisin vain se on kisatilanteessa.

Kisakuvista ja videosta kiitokset Heidille

Niin, lähdin ehkä liiankin luottavaisin mielin kisoihin. Tiesin, että voisimme tehdä yhden parhaista radoistamme, olihan treenit menneet todella hyvin. Päätin panostaa kisoihin niin, että toin jopa Saksasta voittamani satulahuovan tallille aamulla ja sovitin sitä moneen otteeseen pikkuponin selkään. Hieman ehkä iso, mutta antoi mennä. Lisäksi ratsastaja teki sykeröitä kädet krampissa ja hartaudella sekä oli ottanut valkoiset hanskatkin kerrankin mukaan. Kaikki oli siis valmista näyttämään tuomarille. Meitä myös sattui olemaan ihanasti vain kaksi ratsukkoa verkassa, joten sain todella keskittyä meihin Dexterin kanssa täysillä. 

Niin, verryttely..Se itseasiassa tuntui ponin kanssa ihan hyvältä. Alussa Dexter oli vielä todella jäykkä ja sainkin verrytellä sitä parhaani mukaan ympyröillä ja muulla perusratsastuksella. Olin jo aiemmin muistuttanut itselleni, että ottaisin laukat aikaisessa vaiheessa ja niin ehdinkin sitten työstää ponia laukassa hyvän tovin molempiin suuntiin. Niin se sitten loppupuoliskossa aukesi ja muuttui kivan pehmeäksi ja vastaanottavaiseksi. Ehdinkin huikata toiselle verryttelijälle että "Nyt on hyväntuntuinen poni, haluun radalle!". Lähtöjärjestys oli kuitenkin arvottu niin, että meistä kahdesta oltiin ponin kanssa jälkimmäisenä lähdössä. Pidin Dexterin parhaani mukaan liikkeessä toisen suorittaessa rataa. Se hyvä fiilis tuli kuitenkin löytää uudestaan kävelemisen jälkeen.

Ensimmäisen suorituksen jälkeen aloitin sitten ravailun Dexterin kanssa ja koitin nopeasti löytää saman fiiliksen takaisin. Poni oikeastaan tuntui ihan hyvältä ja pian sainkin luvan lähteä suorittamaan rataa, joka oli KN. Special 2009. Ratavideossa näkee kuinka homma kuitenkin lähtee sitten leviämään radan alkaessa. On se kumma, miten yksi keskihalkaisijalle ratsastus ja kisasuoritus saa minut itse jännittymään selässä  niin, etten enää pysty ratsastamaan rennosti ponia pakettiin. Nytkin hätäilin ensimmäisen pysähdyksen aivan paniikissa ja siitä tuli levoton. Ohjat jäivät koko radan ajaksi pitkäksi, olin epätasainen ja istuin niin kummallisen jäykässä asennossa, oli ihme että poni vielä suostui tuossa jotenkin kulkemaan. Tiet ratsastin osittain hyvin, osittain sitten taas ei ollut ajatus ollenkaan mukana ja mukaan mahtui pieniä voltteja, kulmissa oikomista sekä asetusten puuttumista. Jälkeenpäin kun katsoo, tekisi mieli vain ladella itselleen liudan ohjeita. Istu pystymmässä, ota ne ohjat napakasti käteen ja vaikuta poniin...

Jollain ilmeellä kuitenkin seilattiin rata läpi ja vieläpä saatiin yhdet parhaimmista prosenteistamme (58,20%). Sijoituttiin lopulta sijalle 5/8, mikä ei ollenkaan ole huono. Kaikesta huolimatta se fiilis jäi surulliseksi. Kun katsoin meidän videota tiesin, että osaisin ratsastaa paremmin. Meillä olisi vielä paljon Dexterin kanssa näytettävää ja me pystyttäisiin paljon tasapainoisempaan rataan. Mutta se ei vain radalla näy ja siitä vian voi löytää ratsastajasta. Jostain syystä en ole löytänyt suoritustilanteeseen oikeanlaista tilaa. Mutta sen voi löytää vain kokemuksen kautta ja käymällä noissa kisoissa yhä uudestaan ja uudestaan.

Niin, tekemällä oppii. Löytyihän radasta loppujen lopuksi paljon hyviä kohtia ja paperistakin löytyy positiivista kommenttia ja rakentavaa kehitysehdotusta. Tästä on vain lähdettävä korjaamaan omaa tekemistä. Vaikka kuinka tekisi mieli näyttää se todellisuus treeneissä, joissa meno on erinäköistä, näkee tuomari vain hetken jolloin olemme radalla näyttämässä sitä osaamista. Ja siihen ohikiitävään hetkeen pitäisi ladata se kaikki, eikä lamaantua. Mutta muutos lähtee pikkuhiljaa itsestä. Ehkä voisin lukea jotain kilpailusuoritusta käsitteleviä aiheita ja kirjoja. Ensin lähdetään myös korjaamaan omaa istuntaa joka on selvästi Saksassa olon aikana levähtänyt. Sille ei olla vielä tehty mitään, mutta pikkuhiljaa otetaan sekin tavoitteeksi tässä 2017 vuoden puolella. Tämähän koulukisa käytiin siis niinkin kauan aikaa sitten kuin 27.11.2016. Että näin jälkikäteen voin todeta, ettei maailma tuohon yhteen kisaan kaadu. Pitäisi koittaa olla vähemmän kriittinen ja ei ottaa asioita niin raskaasti. 

Tässäpä tällaisia omia ajatuksia, jotka nousivat tuosta päivästä pintaan. Nyt vain innolla odottamaan uusia treenejä ja kisatilanteita, jotka antavat aina mahdollisuuden tehdä paremmin. 

linkki videoon 

Iloisia jälleennäkemisiä

Viimein, hieman jopa enteillen tuli minulle taas jaettua tuttu nelijalkainen, poni joka oli ehkä hieman kakaran kokoinen verrattuna suuriin hevosiin, mutta joka on sitäkin rakkaampi. Niin, Dexter oli taas täällä tai noh, ei se minnekkään ollut kadonnut. Enemmänkin minä olin taas sen luona. Mutta Dexterin ratsastukselle siis oli aika ja sitä odotin enemmän kuin innolla. Ponin varustettuani lähdin sitten maneesiin iloisena ja selkään heilahdettiin sellaisella vauhdilla että hyvä ettei lennetty toiselle puolelle..

Niin, voisin sanoa että tunti oli kyllä aivan mielettömän onnistunut. Dexter tuntui superhyvältä ja jollain tapaa myös helpolta ratsastaa. Se vain oli siinä lyhyine kauloineen, aivan ulottuvillani. Niin kuin Akulla, oli myös tällä ponilla todella helppo istua ympärille ellei jopa helpompi. Itse tunnin tehtävistä en ala kauhean yksityiskohtaisesti kertomaan, mutta minulle riitti se fiilis, minkä ponin kanssa sain aikaan. Tuntui, että pystyisimme kokeilemaan mitä vain.

Alkutunnin kuvat (c) Liina

Etuosakäännöksissä riittikin haastetta, mutta muuten yhteistyö pelitti Dexterin kanssa hyvin. Poni oli täysillä mukana ja itse minulla oli myös käry, mitä tehdä siellä selässä. Joskus näinkin, onnistumisista tulee osata nauttia täysin siemauksin! Dexter on kyllä pienenä ponina aivan erilainen ja lyhyissä askelissa saa olla reippaasti mukana. Yllättävän hyvin kuitenkin löysin tauon jälkeen poniin tuntuman ja päästiin tunnin aikana tekemään monia asioita. Laukassa varsinkin tuli taas paljon nopeammin saatua hyvä moodi päälle ja kaikin puolin Dexterin jälleenratsastus sujui hyvin.

Myös toinen jälleennäkeminen oli tietysti Cinnamonin kanssa. Tämän ponin hoidinkin palattuani pikaisesti taas tuttuun tapaan tiistaina. Myöskään hoitoponin ratsastukselta ei tullut vältyttyä ja pääsinkin heti seuraavalla tunnilla tutun kimoponitamman selkään. Tästähän ponista ei lopu myöskään haasteet ja poni pisti ratsastajan heti alusta lähtien töihin. Oli hauska huomata, miten erilaisia nämäkin kaksi ponia olivat. Siinä missä Dexter oli taipuvaisempi ja rennompi, löytyi Cinnamonilta taas eteenpäinpyrkivyyttä ja liikelaajuutta ihan eri tavalla.

Oikeastaan yksi yhteinen tekijä näiden ratsastusten välillä oli, että molemmilla kerroilla jostain syystä laukka onnistui melkeenpä parhaiten. Sain hevosista laukassa nyt paljon enemmän irti, mitä ennen. Myös Cinnamon pyöristyi tosi kivasti ympyrällä, ja selkeästi sillä kerralla näytti parhaat puolensa nopeimmassa askellajissa. Molemmilla poneilla tosin onkin todella kiva laukka, jossa on hyvä lähteä työskentelemään. Nämä kaksi ponia ovat molemmat omalta osaltaan minulle merkkaavia, Cinnamon ehkä hoitopuolella ja Dexter ratsastuspuolella. Molemmat antavat todella paljon ja täydentävät toisiaan ollessaan niin erilaisia.

Niin, mitä muuta sitten oikeastaan sanomaan, kuin että olin iloinen ratsasteluista pitkästä aikaa näillä poneilla. Vaikka olin jäänyt kaipaamaan Chaccoa, odotin jo innolla tulevia treenejä Dexterin kanssa ja kuvaushetkiä esimerkiksi Cinnamonia hoitaessa. Talliarki, se lähti omalta osaltani taas rullaamaan normaalisti. Ja paljon ehtikin lyhyessä ajassa tapahtua, kun sain kuulla koulukisojen lähestyvän uhkaavaa vauhtia. Hyvästä fiiliksestä Dexterin kanssa päätinkin ilmoittautua kisoihin pikimmiten ja aloittaa loppuvuoden reippaasti.

Ponin laukannostoennakoinnit :D

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Aika kliseinen otsikko, mutta niin ilmestyn minäkin viimein takaisin lomailemasta blogin äärelle. Ulkomaanmatka sujui rentouttavissa tunnelmissa ja nyt pitääkin ruveta kirjoittelemaan postauksia reipasta tahtia tänne blogin puolelle. Minulla on aina melko paljon kuvamateriaalia, joten ratsastuksista on kiva kertoa, vaikka ne vähän pidemmän ajan päästä ovatkin. Mutta tässä välissä pieni katsaus 2017 vuoden suunnitelmiin ratsastuksen osalta.

Uusi lehti siis kääntyy, mutta oikeastaan se ei niinkään tarkoita kauheasti muutoksia ratsastuksen puolella. Toki toivon, että 2017 vuosi tuo tullessaan paljon rikkaita kokemuksia ja kehitystä ratsastuksessa, mutta oikeastaan melko samalta näyttää. Tänä vuonna mitään supermonia ratsastustunteja ei pysty varailemaan, mutta normaalitunteja kuitenkin puksutellaan eteenpäin myös esteiden merkeissä. Esteponi esimerkiksi kevään ulkopuolisiin sun muihin hieman myöhempiin tapahtumiin on vielä aivan avoinna, mutta asioilla on tapana kyllä järjestyä. Eniten olen vain iloinen, että minulla on mahdollisuus ratsastaa ja päästä myös kilpailemaan.

Estetunnin kuvat (c) Aino 

Niin, 2017 vuoteen tulee mahtumaan varmasti paljon hevostelua ja kisaamista. Kesäleirikin häämöttää edessäpäin ja ties vaikka löytäisin itseni vaikka kuinka uusilta talleilta ja uusien tuttavuuksien selästä. Koskaan ei voi ennustaa, mitä kaikkea jännää tulee tapahtumaan. Uusien tuttavuuksien suhteen itseasiassa myös loppuvuodesta 2016 pääsin kiipeämään minulle vieraan ponin selkään, kun tallille muutti pariksi viikoksi Riki-niminen poni. Riki oli melko tanakka eestinhevonen, jota ehkä ulkonäön puolesta pystyi vertaamaan Akuun. Itse olin innoissani tästä uudesta ponista, ties vaikka se olisi kuinka hyvä uusi esteponi.

Itseasiassa pääsinkin menemään ponilla parikin kertaa siinä ensimmäisen viikon aikana ja ensimmäinen kerta oli jo estetunnilla, kun minun piti kiivetä kesken tunnin ponin selkään. Se oli kuulemma hypännyt neljä ravipuomia kerralla ja opettaja halusi nähdä, ylittäisikö se ne ihan normaalisti minun kanssani. Hieman jännityksensekaisella fiiliksellä siis ravailin puomeja kohti, mutta Riki meni ne normaalisti. Siispä jatkoin tuntia loppuun sillä hypäten, koska opettaja ei uskaltanut kuitenkaan laittaa edellistä tyttöä uudestaan selkään. Siispä lähdettiin tulemaan ensin ihan lävistäjällä olevaa ristikkoa.

Rikin kanssa yllättävä kyllä oli ensin hieman käynnistysvaikeuksia. Poni vengotteli vastaan, mutta sitten kun laukka nousi niin siinä sitä mentiin. Riki innostui pikkuesteen nähdessään aivan mielettömästi ja kiihdyttikin esteellä aika reippaasti. Kun tultiin loivalla kiemurauralla olevat ristikot, sain minulla olla todella nopeat refleksit ponin kääntämisessä ja Rikiä sai kyllä todella koittaa hallita, niin vauhdilla se olisi ollut menossa. Pompittiin tosiaan muutama hyppy siinä vielä ja jonkinlaista pikkurataa kehiteltiin. Esteet pysyivät matalana, olihan tuo Rikin ensimmäinen estetunti uudella tallilla.

Myös koulua pääsin sillä kerran menemään ja pakko sanoa, että nuori poni oli hyvin kummallinen. Jollain tavalla tasapainoton ja raaka. Käynnissä poni oli todella hyvännäköinen, mutta ravissa taas kipitti melko jännittyneenä. Myöskin kummalliset punkemiset ja mutkittelut tekivät ponista omalla tavallaan haastavan ja sitä täytyi ratsastaa melko rauhallisesti. Laukassa Riki käyttäytyi ympyrällä oikein hyvin eikä päässyt spurttailemaan turhia. Silti en tuosta nuoresta ponista niin kauheasti tykännyt ja se ehtikin lähteä seuraavalla viikolla ratsastuskouluun soveltumattomana.

Sellainen lyhykäinen ratsastuskokemus uudella ponilla. Koitan väsäillä seuraavista ratsastuksista jonkinmoista postausta ja palailla asiaan. Tällä hetkellä tuhannet asiat taas painavat niskaan, joten katotaan miten tässä käy. Mutta kiva taas kirjoitella ja päivitellä! Uudella innolla ja ilolla vuoteen 2017 :).