"Välillä vastoinkäymisiä tulee viikkotolkulla putkeen. Ihan kaikille, myös niille, jotka vaikuttavat onnellisilta ja joiden elämää seuraavat tuhannet tai miljoonat ihmiset ympäri maailman. En väitä, että kaikki se "täydellinen elämä" olisi valhetta, mutta hei, me ollaan kaikki ihmisiä. Ja jokainen meistä tietää, millaista ihmisen elämä on. Arjessa ja juhlassa." Aadan blogiteksti sai minut pisteeseen, miksi nyt olen kirjoittamassa tätä postausta ja purkamassa ajatuksiani ohikiitäneen koulukisaviikonlopun jäljiltä. Olisin voinut jättää tämän postauksen pois, mainita ohimennen että hei, kisat menivät muuten surkeasti. Mutta en tee niin, koska haluan myös jakaa huonoja hetkiä blogiini. Hetkiä, joista oppii valtavasti ja joita on myös hyvä lukea jälkeenpäin. Blogini toimii minulle osittain myös päiväkirjana, jonne voin purkaa ajatuksiani ratsastuksistani ja kisoistani. Näin pienen blogin osalta se onkin hieman enemmän yksinpuhelua itseni kanssa mutta samalla jäsentää omia ajatuksiani. Olisi kuitenkin väärin väittää, ettenkö kaipaisi suurempaa lukijakuntaa, jotka omalta osaltaan antavat motivaatiota kirjoittaa tekstejä ja muokata kuvia. Mutta siihen en paneudu tässä postauksessa enempää, vaan puran vähän palasiin vuoden viimeisiä koulukisoja.
En sanoisi, että epäonnistumiset ovat kivoja, itse otan ne aivan superraskaasti ja meinaan masentua koko loppupäiväksi. Mutta ne vain kuuluvat elämään ja niistä on päästävä yli. Olen luonteeltani aina ollut ja tulen varmasti olemaankin todella tavoitteellinen ihminen, joka asettaa välillä itselleen vähän turhankin tiukat vaatimukset. Tämän takia otan myös epäonnistumiset raskaasti. Vuoden viimeisiin koulukisoihin tietysti lähtökohdat olivat hyvät ja odottavat. Olin ollut Saksassa 3kk ja nyt oli aika palata ja osoittaa, että Dexterin kanssa sujuu jo paremmin ja minulle on tullut enemmän kokemusta sen ratsastamiseen. Tuohan on melko totta, meillä on sujunut treenit todella hyvin ja tuntuu, että olen löytänyt siihen uusia ulottuvuuksia. Mutta toisin vain se on kisatilanteessa.
 |
| Kisakuvista ja videosta kiitokset Heidille |
Niin, lähdin ehkä liiankin luottavaisin mielin kisoihin. Tiesin, että voisimme tehdä yhden parhaista radoistamme, olihan treenit menneet todella hyvin. Päätin panostaa kisoihin niin, että toin jopa Saksasta voittamani satulahuovan tallille aamulla ja sovitin sitä moneen otteeseen pikkuponin selkään. Hieman ehkä iso, mutta antoi mennä. Lisäksi ratsastaja teki sykeröitä kädet krampissa ja hartaudella sekä oli ottanut valkoiset hanskatkin kerrankin mukaan. Kaikki oli siis valmista näyttämään tuomarille. Meitä myös sattui olemaan ihanasti vain kaksi ratsukkoa verkassa, joten sain todella keskittyä meihin Dexterin kanssa täysillä.
Niin, verryttely..Se itseasiassa tuntui ponin kanssa ihan hyvältä. Alussa Dexter oli vielä todella jäykkä ja sainkin verrytellä sitä parhaani mukaan ympyröillä ja muulla perusratsastuksella. Olin jo aiemmin muistuttanut itselleni, että ottaisin laukat aikaisessa vaiheessa ja niin ehdinkin sitten työstää ponia laukassa hyvän tovin molempiin suuntiin. Niin se sitten loppupuoliskossa aukesi ja muuttui kivan pehmeäksi ja vastaanottavaiseksi. Ehdinkin huikata toiselle verryttelijälle että "Nyt on hyväntuntuinen poni, haluun radalle!". Lähtöjärjestys oli kuitenkin arvottu niin, että meistä kahdesta oltiin ponin kanssa jälkimmäisenä lähdössä. Pidin Dexterin parhaani mukaan liikkeessä toisen suorittaessa rataa. Se hyvä fiilis tuli kuitenkin löytää uudestaan kävelemisen jälkeen.
Ensimmäisen suorituksen jälkeen aloitin sitten ravailun Dexterin kanssa ja koitin nopeasti löytää saman fiiliksen takaisin. Poni oikeastaan tuntui ihan hyvältä ja pian sainkin luvan lähteä suorittamaan rataa, joka oli KN. Special 2009. Ratavideossa näkee kuinka homma kuitenkin lähtee sitten leviämään radan alkaessa. On se kumma, miten yksi keskihalkaisijalle ratsastus ja kisasuoritus saa minut itse jännittymään selässä niin, etten enää pysty ratsastamaan rennosti ponia pakettiin. Nytkin hätäilin ensimmäisen pysähdyksen aivan paniikissa ja siitä tuli levoton. Ohjat jäivät koko radan ajaksi pitkäksi, olin epätasainen ja istuin niin kummallisen jäykässä asennossa, oli ihme että poni vielä suostui tuossa jotenkin kulkemaan. Tiet ratsastin osittain hyvin, osittain sitten taas ei ollut ajatus ollenkaan mukana ja mukaan mahtui pieniä voltteja, kulmissa oikomista sekä asetusten puuttumista. Jälkeenpäin kun katsoo, tekisi mieli vain ladella itselleen liudan ohjeita. Istu pystymmässä, ota ne ohjat napakasti käteen ja vaikuta poniin...
Jollain ilmeellä kuitenkin seilattiin rata läpi ja vieläpä saatiin yhdet parhaimmista prosenteistamme (58,20%). Sijoituttiin lopulta sijalle 5/8, mikä ei ollenkaan ole huono. Kaikesta huolimatta se fiilis jäi surulliseksi. Kun katsoin meidän videota tiesin, että osaisin ratsastaa paremmin. Meillä olisi vielä paljon Dexterin kanssa näytettävää ja me pystyttäisiin paljon tasapainoisempaan rataan. Mutta se ei vain radalla näy ja siitä vian voi löytää ratsastajasta. Jostain syystä en ole löytänyt suoritustilanteeseen oikeanlaista tilaa. Mutta sen voi löytää vain kokemuksen kautta ja käymällä noissa kisoissa yhä uudestaan ja uudestaan.
Niin, tekemällä oppii. Löytyihän radasta loppujen lopuksi paljon hyviä kohtia ja paperistakin löytyy positiivista kommenttia ja rakentavaa kehitysehdotusta. Tästä on vain lähdettävä korjaamaan omaa tekemistä. Vaikka kuinka tekisi mieli näyttää se todellisuus treeneissä, joissa meno on erinäköistä, näkee tuomari vain hetken jolloin olemme radalla näyttämässä sitä osaamista. Ja siihen ohikiitävään hetkeen pitäisi ladata se kaikki, eikä lamaantua. Mutta muutos lähtee pikkuhiljaa itsestä. Ehkä voisin lukea jotain kilpailusuoritusta käsitteleviä aiheita ja kirjoja. Ensin lähdetään myös korjaamaan omaa istuntaa joka on selvästi Saksassa olon aikana levähtänyt. Sille ei olla vielä tehty mitään, mutta pikkuhiljaa otetaan sekin tavoitteeksi tässä 2017 vuoden puolella. Tämähän koulukisa käytiin siis niinkin kauan aikaa sitten kuin 27.11.2016. Että näin jälkikäteen voin todeta, ettei maailma tuohon yhteen kisaan kaadu. Pitäisi koittaa olla vähemmän kriittinen ja ei ottaa asioita niin raskaasti.
Tässäpä tällaisia omia ajatuksia, jotka nousivat tuosta päivästä pintaan. Nyt vain innolla odottamaan uusia treenejä ja kisatilanteita, jotka antavat aina mahdollisuuden tehdä paremmin.
Jollain ilmeellä kuitenkin seilattiin rata läpi ja vieläpä saatiin yhdet parhaimmista prosenteistamme (58,20%). Sijoituttiin lopulta sijalle 5/8, mikä ei ollenkaan ole huono. Kaikesta huolimatta se fiilis jäi surulliseksi. Kun katsoin meidän videota tiesin, että osaisin ratsastaa paremmin. Meillä olisi vielä paljon Dexterin kanssa näytettävää ja me pystyttäisiin paljon tasapainoisempaan rataan. Mutta se ei vain radalla näy ja siitä vian voi löytää ratsastajasta. Jostain syystä en ole löytänyt suoritustilanteeseen oikeanlaista tilaa. Mutta sen voi löytää vain kokemuksen kautta ja käymällä noissa kisoissa yhä uudestaan ja uudestaan.
Niin, tekemällä oppii. Löytyihän radasta loppujen lopuksi paljon hyviä kohtia ja paperistakin löytyy positiivista kommenttia ja rakentavaa kehitysehdotusta. Tästä on vain lähdettävä korjaamaan omaa tekemistä. Vaikka kuinka tekisi mieli näyttää se todellisuus treeneissä, joissa meno on erinäköistä, näkee tuomari vain hetken jolloin olemme radalla näyttämässä sitä osaamista. Ja siihen ohikiitävään hetkeen pitäisi ladata se kaikki, eikä lamaantua. Mutta muutos lähtee pikkuhiljaa itsestä. Ehkä voisin lukea jotain kilpailusuoritusta käsitteleviä aiheita ja kirjoja. Ensin lähdetään myös korjaamaan omaa istuntaa joka on selvästi Saksassa olon aikana levähtänyt. Sille ei olla vielä tehty mitään, mutta pikkuhiljaa otetaan sekin tavoitteeksi tässä 2017 vuoden puolella. Tämähän koulukisa käytiin siis niinkin kauan aikaa sitten kuin 27.11.2016. Että näin jälkikäteen voin todeta, ettei maailma tuohon yhteen kisaan kaadu. Pitäisi koittaa olla vähemmän kriittinen ja ei ottaa asioita niin raskaasti.
Tässäpä tällaisia omia ajatuksia, jotka nousivat tuosta päivästä pintaan. Nyt vain innolla odottamaan uusia treenejä ja kisatilanteita, jotka antavat aina mahdollisuuden tehdä paremmin.
linkki videoon
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti