Voikun menis niinkuin treeneissä

Viime videopostauksella esitellyt valkoiset kisahanskat pääsivätkin käyttöön, kun sunnuntaina 3.4. oli sitten koulukisojen aika. Me menimme Dexterin kanssa taas Helpon B:n ja rata oli HeB:0 2009. Meille siinä siis riittikin haastetta laukkavoltteineen ja peruutuksineen. Radan yksityiskohtaista treenaamista ei nyt tullut harjoiteltua, mutta tiistain onnistumisen jälkeen fiilis oli todella hyvä. Tiistain tunnilla koetun yhteyden toivoin säilyvän myös kisaradalla, mutta tässä jouduin kuitenkin tällä kertaa pettymään.

Aamu alkoi jo hyvissä ajoin minun ollessa tallilla puunaamassa ponia. Harjattuani Dexterin oli tarkoitus taas tehdä sen mahdottomaan harjaan sykeröt. Aloitinkin jakaen harjan aivan liian isoihin tupsuihin (näperrystaitoni tuntien niistä olisi tullut aika upeat...), mutta onneksi sain Sannasta apua ja loihdittiinkin kivan siistit sykeröt ponille, niitä tulikin jopa 21 kappaletta! Mutta tuo todisti, että kyllä ponille voi saada tehtyä ihan edustavatkin sykeröt, jos vaan löytyy taitoa ;). Niinpä Dexter oli ainakin komeana lähdössä karkeloihin minun säätäessä omien varusteideni kanssa.

kuvista ja videosta kiitos Amalia!

Itseasiassa menin häsläyksessä likaamaan valkoiset hanskat jo heti kättelyssä. Ponia varustaessani jätin hanskat noin puolen metrin päähän karsinan ovesta ja yhtäkkiä huomasin ponin mutustelevan jotain hyvin valkoiselta näyttävää – ainakin silloin vielä valkoista hanskaani. Tilanne oli vähän koominen, mutta siinä hetkessä paniikki kasvoi :D. No, loppujen lopuksi ratsastin sitten vähän märillä hanskoilla, eikä kaukaa katsottuna edes näyttänyt likaiselta, hyvähyvä. Kun poni oli varustettu, mentiinpä siitä sitten verryttelyyn maneesiin.

Verryttelyssä hain ensin tuntumaa poniin. Se löytyikin yllättävän nopeasti, vielä hieman jäykät hanskat pitivät tosi kivasti eikä ohjat päässeet valumaan, niin kuin joskus ne salakavalasti tekevät. Huomasin myös sen ansiosta varsinkin alkutunnista menon olevan paljon tasaisempaa ja ponikin tuntui vakaalta edestä. Verryttelyyn en tehnyt paljoa ihmeellisiä suunnitelmia, halusin vain etsiä sitä samaa ihanaa fiilistä, mitä tiistaina. Tähän ei kuitenkaan tällä kertaa päästy, mutta olin ihan tyytyväinen Dexteriin verkassa. Saatiin ihan hyviä pätkiä ja varsinkin loppuverkasta alkoi poni pysymään pidemmän aikaa tasaisesti siellä alhaalla.

Jotain kuitenkin sitten tapahtui radalle mentäessä. Aloin säätää liikaa. Muutuin itse jännittyessä epävakaaksi kädellä ja ponikin tuli levottomammaksi sen myötä. Verryttelyn rentous katosi sen sileän tien ja jäljellä oli epätoivoisesti tuuppiva ratsastaja, josta tuntui kuin olisimme rämpineet isossa suossa. Poni tietysti aisti minussa sen jännityksen ja kankeuden, mikä tuntui tahmeutena ja minusta siltä, ettei Dexter olisi täysin reagoinut pohkeeseen. Pitkin arvostelupaperia onkin kehotuksia reippauteen ja energisempään menoon. Meidän molemmat keskiravit jäivät vajaaksi ja varsinkin toisessa oikein tunsin ponin hyytyvän.

Voltit olivat ihan hyvän kokoisia, mutta poni olisi kyllä saanut taipua enemmän. Kolmikaarisella videolta näkyy kuinka Dexter sipsuttaa ja siltä puuttuu eteenpäinpyrkivyys, ihan vain senkin takia että minä jännittyneenä jään pitämään kädellä vastaan. Kolmikaarisen jälkeen tulivatkin sitten radan parhaimmat pisteet mikä oli aika surkuhupaisaa, sillä se oli normaali kolmen askeleen käyntisiirtyminen lävistäjän keskellä. Eipä se kauhean näyttävä ollut, mutta ihan täsmällinen ja siitähän tosiaan tuli 6. Käyntisiirtyminen olikin sitten karmaisevan töksähtävä, Dexter luuli että meidän olisi siinä vaiheessa kuulunut pysähtyä.

Käyntiosuus oli sitten ihan siedettävä, mutta ei ollut kyllä keskikäyntiä nähnytkään. Käynti parani sitten loppua kohden, mutta minun jännittyessäni laukkanostossa ponikin jännittyi. Toisaalta se olisi kyllä saanut olla paremmin pohkeen edessä ja laukan nousta terävästi, nyt oikein tunsin kuinka poni oli jossain kilometrin päässä vastaanottamassa apujani. Ja laukka oli kyllä aika totaalisen maahansidottua. Tunsin kuinka poni vain hyytyi ja hyytyi, mistä johtuen laukkavoltin jälkeen tulikin nopea tahtirikko.

Tästä lahnalaukasta todella aloin ärsyyntyä ja epätoivoisesti sitten lähetin Dexterin lävistäjällä eteen ponipohkeiden saattelemana. Kyllähän se siitä johonkin keskilaukkaa hapuilevaan tilaan lähti, mutta lopussa taisi tulla ihan vikalla askeleella vaihto, mitä kuitenkaan ei tainnut edes tuomari huomata. Tämän lävistäjän jälkeen tulikin pysähdykseen aivan hullu kiire ja valmistelut jäivät puolitiehen. Olin hidas apujen kanssa, minkä takia hätiköiden tehty pysäytys oli vino. Tästähän meidän ongelman lähde eli peruutus meni vielä entistä vinompaan. Peruutuksesta jatkettuani sai ponia sitten päinvastoin pidätellä, ettei se olisi rynnännyt laukkaan ennen aikojaan. Laukkavoltti sujuikin sitten ihan hyvin ja tämän jälkeen alkoi poni olemaan hyvässä, aktiivisemmassa laukassa. Ehkä lävistäjäherättelystä oli ollut jotain apua.

linkki videoon

Viimeisen laukkalävistäjän jälkeen tulin savupilvet pään yläpuolella lopputervehdykseen, joka olisi varmaan pitänyt vain tervehtiä heti. Jäin odottamaan, että Dexter pysähtyisi paikoilleen, mistä se sitten lähti enemmän vielä poikittamaan ja pikaisesti tervehdin. Tervehdyksen jälkeen voisi videolla näkyvä lysähtäminen kiteyttää kokonaisuudessaan minun mietteeni heti radan jälkeen. Pettymys, epätoivo ja itseinho. Tokaisin katsomolle "surkein rata ikinä" ja taputin ponia loppukäynneissä. Dexter oli mennyt aivan, miten sitä olin ratsastanut ja epäonnistumisen kyyneleet tulivatkin yksinomaan siitä syystä, että olin vain niin superpettynyt itseeni.

Jos oikein muistan, taisin sijoittua neljänneksi prosentein 55,8%. Huhhuh, jälkeenpäin ajateltuna ihan hyvä tulos josta olisi voinut olla tyytyväinen. Sen hetkinen tunne oli vain niin voimakas, että otin sen todella raskaasti. Siis en prosentteja ottanut raskaasti, vaan ihan vain epäonnistumisen. Mutta niin se vain joskus menee. Treeneissä voi tuntua että kaikki sujuu, mutta kisoissa se on sitten niin eri tilanne. Ei auta muu kuin jatkaa eteenpäin.

Kaikesta huolimatta, Dexter <3