perjantai 18. marraskuuta 2016

Ekat koulukisat ulkomailla

Ja niin se sitten alkoi, minun elämäni ensimmäinen ratsastuskilpailu ulkomailla ja myös ensimmäinen kaksipäiväinen kisaviikonloppu, johon mahtui yhteensä kolme starttia. Lopulta nimittäin minulle avautui mahdollisuus myös toisena päivänä osallistua estekilpailuihin. Niistä on tulossa kuitenkin vielä erillinen postaus, sillä nyt haluan kertoa perinpohjaisesti minun ja Chaccon startista, jota varten oltiin harjoiteltu jo vähän enemmänkin. Treenikertoja tuli alle monta ja pari valmennusta, mikä oli todella hyvä. Sain Chaccoon tuntumaa ja pääsin opettelemaan radan hyvissä ajoin ennen kilpailua, joka oli E-Dressur eli melko helppo kouluohjelma. Tätä kisaviikonloppua varten kuitenkin tulikin pieni operaatio hommata tarvittavia varusteita. Tarvitsin kisatakin, sen alle valkoisen kisapaidan sekä valkoiset hanskat ja housut. Niinpä Saksasta tuli ostettua omaksi kisatakki ja muuten ystävälliset yksäritallin ratsastajat lainasivat minulle muita tarvittavia varusteita. Hiusten tuli myös olla nutturalla, joten sain hiusverkon sitä varten erikseen.

Kisa-aamu starttasi hyvin aikaisissa merkeissä. Minun luokassani oli 26 lähtijää (vaikka alunperin ilmottautuneita oli jopa 40!) ja onneksi oltiin melko alkupäässä. Edellisenä iltana oli kaikki Chaccon varusteet putsattu ja harjattiin se perusteellisesti laittaen hieman jopa showshinea karvaan. Lisäksi hevoselle otettiin aamulla valkoinen satulahuopa ja starttinumero. Olimme sopineet omistajan kanssa, että verkkaisin ylhäällä omassa maneesissa senkin takia, että Chacco pelkäsi muita hevosia ja verkka-alueella olisi kova tungos. Tämä oli todella kiva juttu että pääsin verkkaamaan yksikseni maneesissa, vaikka loppujen lopuksi aika jäi vähän niukaksi. Jo ennen toiseen suuntaan laukkaamista oli nimittäin lähdettävä kävelemään alas.



Kävelimme autotietä pitkin noin 500 metriä jonka jälkeen saavuimme keskelle täyttä kisapäivän tohinaa. Ratsuja käveli loimet yllä ulkona ja lähtivät oman numeron mukaan pikkumaneesiin jossa tietty määrä sai verkata ennen. Me käppäilimme sinne suoraan ja pääsin vielä vähän verkkaamaan sisällä, vaikka Chacco kyllä kovin jännittynyt muista hevosista olikin. Ja niin oli pian aika jo avata sisäovi toiseen maneesiin, johon edelliset ratsukot menivät päätyyn aidatulle alueelle odottamaan. Kävellessäni Chaccon kanssa alkoi jännitys nousemaan. Meidän suoritusta oli tullut katsomaan niin isäntäperhe, kuin hevosen vakituiset ratsastajat sekä koulukaverini. Ennen ei kyllä hevosen selässä ole jännittänyt niin paljoa, mutta onneksi odotus loppui kuitenkin melko lyhyeen.

Ja niin menimme valkoisten aitojen sisään Chaccon kanssa ja aloitimme kuuluttajan ohjeiden mukaan radan. Radalle tultiin keskikäynnissä joka oli Chaccon kanssa vähän liian ponneton. Pysäytyksessä meidän aloitus ei ollut kovin lupaava, sillä hevonen lähti levottomasti steppaamaan ja heiluttamaan päätään. Voi olla, että se reagoi omaan jännitykseenikin ja tilanteeseen tuolla tavalla, nämähän olivat Chaccon ensimmäiset koulukisat. Siitä sitten lähdettiin me kärkenä liikkeelle ja ensimmäiseksi kevyttä ravia uraa pitkin. Tässä mentiin ihan hyvää ravia, ehkä vähän itse olin edelleen siellä kankeana enkä vaikuttanut hevoseen ihan täysiä. Kuitenkin suunnanvaihto sujui hyvin ja siirryttiin pääty-ympyrälle harjoitusraviin. Ensimmäinen ympyrä oli vähän ajelehtimista ja hevonen taisi olla jossain välissä hieman vino oikealle. Ympyränvaihdossa sain kuitenkin paremman tuntuman Chaccoon ja päästiin sujuvasti seuraavalle ympyrälle.




Myös laukannosto sujui hyvin oikeaan ja Chacco pysyi hyvin pehmeänä läpi laukan. Siirtyminen raviin ei ollut paras mitä harjoituksissa oli nähty, mutta menetteli. Seuraavan lyhyen sivun keskellä siirryttiin käyntiin ja tultiin lävistäjä jossa tuli antaa hevoselle tilaa astua reippaasti ja rennosti eteen. Chaccon kanssa käynnissä olikin juuri se haaste, että saataisiin sitä tarpeeksi eteenpäin, mutta se taisi olla ihan riittävä. Raviin siirtyessä annoin liian vahvan kannusavun, josta hevonen hieman hypähti eikä siirtymä ollut niin rento. Toiseen suuntaan myös laukannostossa Chacco oli aavistuksen punkeutunut oikealle, jolloin ehdin juuri viime hetkelle pelastaa noston hevosen ymmärtäessä että ollaan nostamassa vasen eikä oikea. Se siis tuli melko hypähtäen ja selkään jopa tuntui pukilta. Tästä kuitenkin jatkettiin reippaasti pitkä sivu laukassa jonka jälkeen vielä viimeiset ravisuunnanmuutokset. Pian tultiin keskihalkaisijalle, jossa pysyttiin nyt lopussa paremmin paikoillaan.

Siinä se oli, nopeammin kuin oli kuvitellut. Jotenkin tuntui epätodelliselta, että pitkien harjoittelujen jälkeen tuo oli kestänyt vain hetken. Melkein jopa oli tuntunut rataa tehdessä, että olin harjoittelemassa sitä. Näissä koulukisoissa ei ratsukoille annettu prosentteja, vaan pisteytys tehtiin asteikolla 1-10. Saimme itseasiassa melkein heti ohjelman jälkeen tietää minun pisteeni, mikä oli 6,2. Ei siis paras esitys, mutta olin ennen kaikkea iloinen että sain ylipäätään ratsastaa kisoissa. Tulimme sillä hetkeksi radan jälkeen neljännelle sijalle. Tässä luokassa palkittiin yhdeksän ratsukkoa ja putosimme hitaasti alemmas, kun ratsukoita oli vielä reilusti jäljellä. Lopulta neljän ratsukon ollessa tulematta olimme juuri sillä yhdeksännellä sijalla ja saatiinkin jännittää aivan viimeiseen asti, päästäisiinkö palkintosijalle. Lopulta pudottiin kuitenkin jaetulle 13 sijalle.




Kuultuamme tulokset ei enää tarvinnut jäädä odottamaan, joten pienen ulkoisen kuvaussession jälkeen lähdettiin kävelemään hevosen kanssa takaisin ylhäälle kohti omaa tallia. Siellä sitten otettiin kamat pois ja vaihdettiin pari sanaa suorituksesta. Itse olin aivan supertyytyväinen. Monet ratsastajat olivat tulleet kisoihin kauempaa omilta talleiltaan omilla hevosillaan ja taso oli tuossakin luokassa hyvin kova. Saattoi hyvin olla, että oman ratsastuskisailujeni mittakaavassa tuo oli yksi parhaista radoista, mutta noissa karkeloissa sillä ei sijoille päästy. Super ikimuistoisia kuvia kuitenkin tuli saatua niin monia, etten osannut valita mitä tähän postaukseen oikein julkaisen. Näillä eväillä sitten virittäydyttiin seuraavan päivän tunnelmiin esteiden parissa. Sitä ennen kuitenkin alla vielä meidän ratavideo, mikä kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa niin näkee tuon saksalaisen ohjelman kokonaisuudessaan! :)

<3



linkki videoon

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti