Vauhtia ja Vaaroja: Suomi mainittu - estekisat ulkomailla

Sunnuntaina koitti esteiden aika. Kaksi starttia, jotka ratsastin minulle paljon vieraammalla hevosella. Chaccon estehyppelöissähän oli käynyt harmillisesti niin, ettei hevonen vain halunnut hypätä. Meillä oli toinen estetunti kisoja edellisellä viikolla, jolloin hevonen oli kieltämällä kieltänyt kaarteesta ristikolle niin monta kertaa, että lopulta olin vaihtanut aivan toiseen ratsuun ja itse omistaja/ratsastuksenopettaja oli kiivennyt selkään. Edes tällöin ei Chacco ollut mennyt esteitä ja näin juuri sen mistä omistaja olikin puhunut, että hevonen joko hyppäisi tai ei. Noh, lopulta Chacco tuli viimeisillä kerroilla paremmin. Minulla kuitenkin oli alla suurikokoinen valkoinen hevonen, jonka selkään olin päässyt. Kuulemma se oli yksinkertaisempi, suuren moottorin omaava kisahevonen, jonka kanssa Chaccon omistajan tytär oli hypännyt korkeampia luokkia. Se siis kuulemma hyppäsi aina, kunhan vain vauhtia osasi säädellä oikein.

Tämän "Rien ne va Plus"- nimisen hevosen kanssa lähdettiin sitten hyppäämään silloin tunnilla ja se meni mutkitta. Sainkin pian ehdotuksen, että halutessani saisin osallistua sillä sunnuntain estekilpailuihin. Otin tarjouksen vastaan uskomatta tuuriani, tuon upean hevosen kanssa oli kunnia päästä kisaamaan. Niinpä löysin sunnuntaiaamuna itseni Plusin selästä kolmatta kertaa, olin nimittäin lauantai-aamuna ennen Chaccon koulurataa mennyt Plusilla itsenäisesti koulua ihan vain hakien tuntumaa siihen. Se todella oli aivan eri tyyppinen kuin Chacco. Plusin kanssa verryttely hoitui verryttelymaneesissa muiden hevosten seassa ongelmitta. Onneksi sisään hyväksyttiin melko vähän edellisiä ratsukoita, joten aivan tungokseen ei jouduttu. Silti sai siellä olla kieli keskellä suuta hevosten kiemurrellessa toistensa välistä eri suuntiin.

Plus oli kisaverryttelyssä todella menossa ja sain kevennellä melko rauhassa. Toisaalta kun itse olin rauhallinen, pysyi Pluskin ihan hyvässä vauhdissa ja sain hyvin ravattua molemmissa kierroksissa myös törmäilemättä muihin. Kun olimme saaneet ihan hyvin lämmiteltyä, oli aika jo ottaa verkkahypyt maneesissa, jotka olivat verryttelyn keskellä vierekkäin. Toinen oli pystyeste ja toinen okseri. Ensin tultiin pikkupystylle alkuhypyt. Siinä ei ollut ongelmaa ja aika pian otinkin sitten hyppyä esteen ollessa isompi. Hevonen tuli melko kovaa estettä kohden, joten sain todella pitää viimeiseen asti. Myös okserille hyppäsimme todella vauhdilla, mutta esteet ylittyivät ihan hyvin ja pysyin itse mukana menossa. Kuitenkin näiden verkkaesteiden jälkeen tosiaan sain varoituksen, että Plus olisi hyvin innokas yleensäkin radoilla ja pitkillä teillä en saanut päästää sen vauhtia kiihtymään.

Ensin siis oli tyyliluokka. Ratsukot saivat heti radan jälkeen pisteytyksen samalla tavalla kuin kouluosuudessa ja ratsastimme noin kahdeksan esteen radan eikä siitä ollut uusintoja. Plusin tullessa väliovesta esteradalle lähti se heti ravaamaan ja sain tehdä kaikkeni että hevonen pysyi hanskassa sen katsellessa innostuneesti esteitä. Noh, siinä oikeastaan tervehdin lennosta ravissa tuomaritornia ja sain lähtökellon. Laukkaan lähdimme reippaasti ja pian huomasin meidän jo lähestyvän ensimmäistä estettä. Tämä oli ensimmäinen kunnon rata Plusin kanssa ja oikeastaan koko radan olin melko hukassa. Hevonen oli aivan erilainen kuin tallin maneesissa. Se imi jokaiselle esteelle aivan valtavalla voimalla ja sain olla todella tiukkana pidättämässä sitä ettei Plus olisi lähtenyt kokonaan käsistä. Rata näytti enemmänkin aikaluokalta ja kun en saanut säädeltyä Plusin laukkaa, ajauduttiin todella huonoihin paikkoihin. Yhden linjan sain ratsastettua ihan hyvin, mutta varsinkin kaksi vikaa estettä tulivat todella pohjaan ja Plus pelasti hienoilla hypyillä molemmat tullen maaliin.

Rata päästiin siis puhtaasti maaliin, mutta kuuluttamon arvosana oli 6,2 jolla ei sijoituksia haalittu. Toisaalta hevosen omistaja sanoi että rata oli ihan ymmärrettävä, kun en tuntenut hevosta melkeinpä ollenkaan. Jos olisin saanut vain muutaman puolipidätteen läpi...no mutta loppujen lopuksi oltiin tyyliluokassa kuitenkin 10/24, joten sai siitäkin olla jo todella tyytyväinen ja puhdas ratakin vielä. Kävimme hevosen omistajan ja hänen tyttärensä kanssa syömässä välissä, sillä meillä oli reilu tunti aikaa ennen kuin Plus piti varustaa toista starttia varten. Kahviossa istumisen aikana ehdin pohtia kahta aiempaa starttia ja kerätä jännitystä viimeiseen. Tiesin, että minulla oli enää yksi mahdollisuus päästä palkinnoille ja tuoda jotain ikimuistoista Saksasta kotiin. Kaksi edellistä starttia olivat menneet ihan hyvin, mutta tällaiselle kilpailuintoiselle ne eivät riittäneet. Ennen hevosen selkään uudelleen kipuamista olin ehtinyt päästä ajatuksissani siihen pisteeseen, että nyt oli pakko onnistua ja että ratsastaisin vaikka voitosta.

Noh, verryttely pidettiin nyt lyhyempänä. Ravaamisen jälkeen otin enää muutaman verkkahypyn, joista on pakko todeta että ne menivät täysin pieleen. Hevonen oli niin vahva, että tultiin okserille todella vinossa. Hypyssä vasen jalkani vetäisi mukanaan tolpan alas ja hevonen heitti ryminässä ja pelästyksissään pukin esteen jälkeen. Onneksi pysyin mukana ja sain Plusin kiinni ja toisen (ei kyllä yhtään hitaamman) lähestymisen jälkeen oli pakko mennä odottamaan jo vuoroa. Verkkahypyt olivat hetken jättäneet tosi huonon maun suuhun, mutta ratamaneesiin päästyäni ehdin pyyhkäistä ne mielestäni. Tällä kertaa hevonen pysyi käynnissä, kunnes olin rauhassa tervehtinyt ja saanut merkin. Niinpä päästiin matkaan ja tässä aikaluokassa sitten sai antaa mennä. Radankävelyssä oltiin omistajan kanssa suunniteltu minulle oikaisureitti ja ennen lähtöä olinkin pohtinut pääni puhki ehtisinkö kääntää tiukemman kaarteen vai ottaa tokan oikaisureitin. Jopa radalle mentiin niin, että katsotaan esteen kohdalla miltä näyttää.

Ensimmäisen esteen jälkeen pyörähti rata hyvin käyntiin ja muistin kaarevan linjan jälkeen kääntää nopeasti jo seuraavaan suuntaan. Oikaisureittiä ennen olevalle esteelle tuli pitkä hyppy, joten tiukempi reittivalinta jouduttiin jättämään pois laskuista meidän ajautuessa jo yhdellä laukka-askeleella sen ohi ison hevosen kanssa. Niinpä käänsin mahdollisimman nopeasti toiselle ja huolehdin, ettei hevonen hyppäisi reitin edessä olevaa ansaestettä (se on ottanut kuulemma extrahyppyjä vakituisen kisaajankin kanssa). Reitistä kuitenkin selvittiin ja jatkettiin matkaa nopsasti kohti loppua. Viimeisellä okseri-pysty linjalla ratsastin jo ruusukkeenkiilto silmissä hevosta hieman eteen ja tultiin se sujuvalla viidellä laukalla. Radan jälkeen taputin hevosta laukassa ja sain kuulla epämääräisesti kuuluttimista "Und wir haben der neue Führer!", mietin olinko oikeasti kuullut oikein mutta omistajat hihkaisivat minulle suoraan että todella oltiin menty radalla johtoon!

Sain paljon onnitteluja hyvästä ratsastuksesta, mutta saatiin jännittää noin parinkymmenen ratsukon ajan lopullista sijoitusta. Käytiin välissä ottamassa ulkona taas ikimuistoisia kuvia ja pian mentiin maneesille päin. Lopulta kukaan ei ollut mennyt meidän ajan yli ja hymy levisi korviin asti. Me oltiin tehty se! Ja päästiin maneesiin hevosen kanssa palkintojenjakoon. Kunniakierrosta varten sain kuulla hyväntuulisia kommentteja että "se saattaa sitten olla vähän villi..." ja odotin jännityksellä mitä siitä tulisi. Ensin kuitenkin mentiin riviin, kuuluttamosta kuului hieman hämmentynyt "ja ensimmäinen sija menee....Suomeen?" ja hevonen sai ihanan kultaisen ruusukkeen suitsiinsa sekä ratsastajalle suloinen junioriluokkaan kuuluva mitali kaulaan. Ja niin sitä sitten lähdettiin kunniakierrokselle oikeaan. Hevonen lähti ihan hallitusti liikkeelle kunnes vähän myöhemmin taisi sieltä lentää pieni pukki.

Jonkun saksalaisbiisin tahtiin tuli pari taputusta ja lopun iloiset huudot. Plus steppaili vielä kierroksen jälkeen korvat hörössä ja niin oli kunniakierros ohi (selvittiinpä hengissä :D). Todettiin yhdessä, että ehkä ne aikaluokat on mun juttu ja olin kyllä samaa mieltä. Hevonen pääsi taas kotikarsinaan ja onnellinen ratsastaja jäi tallille pyörimään auringonkin alkaessa pilkistää pilvien välistä. Loppu hyvin kaikki hyvin, en voinut uskoa että tämä kolmekuukautinen vaihto oli johtanut minut tuohon tilanteeseen että pääsin kisaamaan kaksipäiväisiin kilpailuihin ihanilla, hienoilla hevosilla ja vieläpä tuomaan sieltä ruusukkeen kotiin 29 ratsastajan joukosta ja melkein vähän yli sekunnin erolla toiseksi tulleeseen. Kiitollisuus ja onnellisuus olivat kyllä tunteita, mitkä koin todella vahvasti tuon kokemuksen jälkeen.