maanantai 6. tammikuuta 2014

Aivan mahtava Arttu :)

Uuden vuoden vaihtumisen jälkeen minulla olikin 3.1. ratsastus perjantaina sillä menin korvaamaan Teneriffan reissun ratsastuksen. Kun tulin tallille huomasin että pääsisin menemään Artulla ja olin siitä hyvin iloinen. Odotin innolla saavani kokeilla uutta ponia, kun en sillä ollut vielä päässyt menemään.

 

Kun menin laittamaan Arttua kuntoon, ajattelin että se olisi karsinassa ylinenerginen ja pomppisi siellä kuin vieteripupu. Mutta Arttu paljastuikin todella kiltiksi ja rauhalliseksi. Odotin hyvin aavistuksin tuntia. Kuvaajana toimi Karoliina


Aloitettiin tietenkin tunti pitkin ohjin ja Arttu ei kiihdytellyt liikaa. Sain jo varoituksen alkutunnista että Arthurin selässä ei kannattaisi riisua mitään takkeja tai muuta, sillä se pelästyy sitä. No, minun ei ollutkaan tarvetta riisua mitään.

Alussa alettiin ravailemaan kaikessa rauhassa ja menemään kunnolla kulmiin. Arttu meni kivasti kulmiin eikä liikaa kiihdytellyt. Otettiin myös pysähdykset. Arttu oli todella levoton ja steppaili paikallaan. Varsinkin toisessa pysähdyksessä.


Lähtee peruuttamaan..
Seuraavaksi aloitettiin minä kärkenä tekemään harjoitusta ravissa. Tultiin keskihalkaisijalle ja kirjaimen I jälkeen lähdettiin joko vasemmalle tai oikealle voltille. Tarkoitus oli saada poni taipumaan mahdollisimman hyvin ja I:ssä taas suoristus ja lähdettiin toiseen suuntaan voltille.


Meillä meni se todella hyvin ja saatiin paljon kehuja. Mentiin ekana joten meillä oli myös kivasti tilaa. Arttu taipui todella hyvin koko kropasta ja saatiin paljon onnistumisia. Tehtiin tätä harjoitusta aika pitkään. Kunnes paikkoin mentiin pääty-ympyrälle jossa nostettiin laukka. Siitä ei mitään ihmeellistä sanottavaa ole, meni ihan kivasti mitä nyt välillä vähän kiihdyteltiin.



Tehtiin ympyräleikkaa ja laukka toiseen suuntaan, Arttu meni niin kivasti. Hieno poni!



Niinkuin alemmasta kuvasta näkyy, Arttu kyyräili katsomoa aina tuossa kulmassa. Se kiihdytti välillä siinä kohtaa tai oikoi. Välillä mentiin oikein hyvin siitäkin mutta oli vaan se kulma niin pelottava että :D Arttu kulki melkein koko tunnin aika hyvin pyöreästi ja sitä oli helppo taivutella. Jossain vaiheessa opettaja käski ottaa vähän lyhyemmät ohjat että saisin Artun vielä syvempään muotoon.



Lopputunnista tehtiin vielä niin, että alettiin antaa sentti sentiltä ohjia hieman pitkäksi ja ponin sai venyttää kaulaansa alas. Artun kanssa meni todella hyvin ja se oli tyytyväinen.







Tunti oli ollut hyvä ja kyllä täytyy sanoa että Arttu oli loistoponi :) ja saatiin hyviä kuvia!



T: Josku



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti