lauantai 25. tammikuuta 2014

Sittenkin koulua!

Meillä tosiaan piti olla esteitä nyt keskiviikkona, mutta mentiinkin koulua, mikä oli minulle suuri pettymys koska laskujeni mukaan olen päässyt viimeksi syyskuussa hyppäämään. Olin siis odottanut koko viikon estetuntia, mutta sitä ei tullutkaan niin pettymys oli suuri. Noh, olin laittanut toivomuksekseni esteille Dexterin, sainkin sen nyt koulutunnille, joka ei sujunut mitenkään superhyvin.

Meillä olikin tunnin harjoituksena ei mikään helppo harjoitus. Ensin kumminkin tehtiin käynnissä ympyröitä ovipäätyyn ja peiliä ennen olevaan kulmaan sekä kirjaimeen R. Tarkoituksena oli taivuttaa ja saada varsinkin sisäpohje läpi. Dexterillä meni taivutukset oikein hyvin, mutta voltin loppuosaa se alkoikin vähän oikomaan ja kiinnitin siihen seuraavilla kerroilla huomiota.



Kuvia ei tälläkertaa tullut ja se ei hirveästi haitannut, sillä mitenkään superhienosti ei mennyt. Seuraavaksi lähdettiin raviin ja tehtiin ensin nopeat käyntiinsiirtymiset C:ssä ja kirjamessa L. Dexter meni kivasti ja kuunteli hyvin pohketta ja siirtymisistä tuli hyvät. Sain vinkin, että minun pitäisi kiinnittää huomiota siihen että siirtymisessä pysyisin aivan paikoillani ettei tulisi heilautusta. Se oli varmaan tullut juuri kerran kun opettaja katsoi :D Seuraavissa keskityin siihen ja meni kivasti, kumminkin kommenttia ei enää tullut.

Sitten vain tehtiin sama harjoitus ravissa eli voltteja. Volttien aikana piti istua harjoitusraviin. Kirjamessa S voltin jokaisella sivulla oli puomi ja sisempänä tötteröt. Tarkoitus oli mennä mahdollisimman läheltä puomeja.


Dexter taipui ihan hyvin, mutta sen kanssa kumminkin sai tehdä oikein kunnolla töitä. Pian päästiinkin tunnin varsinaiseen harjoitukseen eli laukkavolttiin tuossa puomitötterövoltilla.

jakauduttiin kahdelle vähän suuremmalle ympyrälle kulmiin ja tultiin vuorotellen nostaen laukka lyhyen sivun keskeltä ja sitten tehden voltti. Dexterin kanssa tässä tulikin paljon ongelmia. Se ajautui välillä liiankin lähelle puomeja jolloin se laski raville. Opettaja antoi paljon ohjeita minulle ja sanoi että harjoitus kyllä on vaikea.

Saatiin muutamia hyviä voltteja ja tehtiin tämä harjoitus molempiin suuntiin. Ihan kiva, mutta varsinkin Dexterille todella haastava harjoitus, sillä sillä on melko pitkä laukka-askel ja tykkäsi laukannoston jälkeen kiihdyttää aika paljon ja vähän heitellä päätään.

Noh, ihan ok tunti ja lopussa se alkoi vähän paremmin vielä taipua ja hakeutua muotoon, tahti oli kokoajan kumminkin hyvän reipas mutta kunnon peräänantoa ei tainnut tälläkertaa tulla.





T: Josku

2 kommenttia: