perjantai 14. helmikuuta 2014

Amazing Arttu!

Taas oli keskiviikon ratsastelujen aika ja sainkin ponikseni Artun josta olin todella iloinen. Meitä nimittäin olikin vain 4! Wow. Niin ja kaikenlisäksi mentiin puolet tunnista ilman satulaa, jee. Eli luvassa olisi hauska tunti ja paljon tilaa ratsastaa.


Tosiaan olen mennyt aiemmin Artulla kerran, mutta tälläkertaa se tuntui jotenkin vielä erityisen mielenkiintoiselta. Esimerkiksi saattoi käydä niin, että jos otin vähän ohjia lyhyemmiksi, teki poni heti stopin. Se oli hassua, kun ei ole sellaiseen tottunut. Pidin siis Artulla pehmeämmät ohjat ja se todella aika herkkä kyllä oli.

Alettiin tehdä kulmiin voltteja joissa piti mahdollisimmat hyvin taivuttaa ponia ja muistaa myös itse taipua liikeen mukana. Arttuhan taipuu oikein hyvin ja siitä tulikin kehua. Otettiin aika piakkoin jalustimet pois ennenkuin oltiin ollenkaan edes laukattu. Ilman jalustimia tehtiin vielä muutama voltti jonka jälkeen alettiin tekemään pääty-ympyröitä

Kuvia sain lopputunnista :)
Seuraavaksi mentiinkin C päätyyn suurelle pääty-ympyrälle jossa meidän piti taas taivutella poneja. Arttu oli kyllä jännä tapaus, sen kanssa piti aivan uudet konstit löytää. Mutta ihana vauva oli kyllä ja tehtiinkin ympyräleikkaata joka meni ihan hyvin. Samalla ympyrällä otettiin vielä laukat ja siinä vaiheessa Arttu laukkasi hienosti taipuneena ja muodossa. Tärkeintä olikin tällä tunnilla vatsalihasten ja istunnan käyttö ja laukassa se jotenkin sujui melkeinpä parhaiten.


Artun laukka myös oli todella kivan tuntuinen ja ihastuin heti tähän nuoreen poniin. Käveltiinkin seuraavaksi pitkin ohjin välikäynnit jonka jälkeen laitettiin jalustimet takaisin jalkaan. Alettiin tekemään seuraavanlaista harjoitusta. Eli tehtiin ennen pitkää sivua kulmassa lyhyt voltti jonka jälkeen lähdettiin heti tekemään avoa.



Avotaivutuksessa meillä tulikin Artun kanssa ongelmaa. Se on vielä aika nuori poni eikä opettajakaan tiennyt osaako poni mennä kunnolla avoa. Niinpä sieltä jotain tuli säätöä mutta Arttu teki monta kertaa pysähdyksen eikä suostunut paljoa liikkumaan. Sikäli harmi, koska olisin mieluusti harjoitellut avoa jollain osaavalla ponilla ja Artun kanssa sitä tosiaan täytyi enemmänkin sitten opetella.


Opettaja käski muutamien pitkillä sivuilla tehtyjen avojen jälkeen tehdä pari takaosan väistöä ja siinäkin oli ongelmia. Välillä kumminkin meni ihan hyvin.  Hassua kyllä oli nuo Artun äkkistopit :D. Mutta juu, avojen jälkeen opettaja jo kysyikin haluaisimmeko ottaa satulat pois ja kaikki päättivätkin ottaa.

Heti kun menin Artulla ilman satulaa, huomasin että sen säkä oli todella pehmeä. Aivan kuin olisi istahtanut pehmeään kuoppaan. Ilman satulaa meni aika hyvin ja laukattiinkin seuraavaksi aika pitkään uraa pitkin kun vain halusi. Arttu meni todella reippaasti mutta aivan ihanasti! Oli ihanaa vähän irrotella ja mennä reippaasti ilman satulaa monen monta kierrosta. Se oli jotenkin vain niin parasta!

Lopussa ravailimme vielä ja sai keventää jos halusi. Jotenkin se on hauskaa keventää ilman satulaa ja melko helppoakin joten siinä sitten keventelin ja Arttu rentoutui vieläkin enemmän. Sitten siirryttiinkin jo käyntiin ja jotkut menivät vielä naistensatulaan. Itse en mennyt, vaan keskityin nyt rennomman ja kivasti pyöristyneen Artun ratsastukseen. Tein voltteja uudestaan joita oltiin tehty alkutunnista ja Arttu meni paljon paremmin jo.




Sitten vielä lopputaputukset ja takaisin talliin. Arttu oli kyllä oikein kiva ja aika mielenkiintoinen nuori poni jonka kanssa saikin olla hellät otteet.

T: Josku



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti