lauantai 8. helmikuuta 2014

Lauantain ratsastus!

Minulla olikin nyt talutuksista ansaittu tunti heti lauantaina. Meidän piti mennä puomeja, mutta opettaja sairastui ja meillä oli eri opettaja, eli mentiinkin ihan koulua. Tunti oli aika perustasoinen ja voin sanoa että mikään paras tunti se ei ollut. Menin Vaniljalla ja kuvista kiitos Amalialle, niitä tulikin otettua paljon :D.






Ravattiin tällä tunnilla aika paljon ja tehtiin perus suunnanmuutoksia, asetuksia ja taivuttelua. Välillä myös tehtiin voltteja. Vanilja oli todella kiinnostunut kaikesta ympärillä tapahtuvasta enkä saanut alkutunnista sitä kunnolla kuuntelemaan ja kuolaimelle. Varsinkin katsomo oli se jännittävä juttu..

Ihana kuva, tykkään :D
Mutta juu, tosiaan näitä kuvia onkin niin paljon niin laitan nyt aluksi vähän raveista ja alkutunnista kuvia..


Vanilja katselee...
Seuraavaksi lähdettiin tulemaan vuorotellen joko R tai S kirjaimeen 10m volttia. Opettaja aina sanoi kuka vuorollaan tuli ja sain paljon neuvoja siinä, alussa ei mennyt ihan niin hyvin ja vauhti meinasi hyytyä, mutta viimeiset voltit olivat hyviä!







Kääntymässä :D

Puolivälissä otettiin pitkillä ohjilla käyntiä hetken aikaa ja sen jälkeen mentiin suurelle pääty-ympyrälle. Nostettiin laukka ja siinä tulikin pientä sekamelskaa :D Vanilja laukkasi ihan hyvin, ja kun Zandro meni välillä keskelle, Vanilja ei tykännyt ohittaa sitä.



Missä se jalkakin oikein seikkailee..::D




Vaihdettiin vielä suuntaa ja laukattiin toiseen suuntaan, sitten ravailtiinkin hetki harjoitusravia ympyrällä..




Nyt lopputunnista alkoi Vaniljankin kanssa sujua paremmin, se onkin hassu juttu että aina lopussa voisi jatkaa vaikka toisenkin tunnin putkeen :D. Mutta juu, lopussa Vanilja haki peräänantoon ja asettui hyvin kuolaimelle.




Sitten vain pitkät ohjat ja hymy huulille! :)

T: Josku


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti