Onnenkyyneleet

Dexterin kanssa treenit jatkuivat kisaa edeltävillä viikolla vielä kolmeen otteeseen, kahtena tiistaina ja yhtenä perjantaina kun olin varannut viimeisen hetken kenraaliharjoituksen. Voin jo nyt sanoa, että aiemmassa tiistain tunnissa oli sitä jotain. Mieletön onnistumisen tunne ja jollain tapaa palkitseva tunti nimittäin oli kyseessä, mikä sai onnenkyyneleet silmiini tunnin jälkeen. Niinpä tiistain tunnista haluan ehkä enemmänkin kertoa fiilisteni pohjalta, kuin että selittäisin tarkasti erilaiset harjoitukset vaihe vaiheelta. Pakko myöntää, etten edes muista niitä niin hyvin, vaan se tunne jäi päällimmäisenä mieleen hyvinkin vahvasti.

Tästä ihanasta tunnista minulla ei ole valitettavasti kuvia, mutta laitan sitä seuraavalta tiistailta otettuja kuvia :). Ajattelinkin kertoa molemmista tiistain tunneista tässä samassa postauksessa. Aiempana tiistaina en lähtenyt tunnille voittajafiiliksellä, jotenkin se päivä oli ollut hieman huonompi ja kun en saanut kuvaajaakaan, olin vähän allapäin. Ehkä sekin, ettei minulla ollut suuria odotuksia tunnista, sai aikaan vielä palkitsevamman ja tunteikkaamman fiiliksen tunnin jälkeen kun olikin mennyt niin hyvin.

kuvat (c) Iiris

Jo alkutunti alkoi kivasti ja poni tuntui melko yhteistyöhaluiselta. Dexter oli jo mennyt yhden lämmittelytunnin ennen minun tuntiani, joten se oli varmasti jo siitäkin hyvin vertynyt. Käytin samaa taktiikkaa kuin viime kerralla laittamalla reippaan ponini ravaamaan eteenpäin heti alussa. Alkutunnin jälkeen alkoikin sitten sellainen flow, että en voinut olla hymyilemättä selässä.

Kun poni alkoi kulkemaan oikeinpäin, kaikki yhtäkkiä tuntui helpolta ja olin niin onnellisena siellä selässä. Tuntui, että me vain leijailimme tehtävien parissa ja minullekin tuli tunnin aikana oivalluksia. Huomasin, kuinka poni tukeutui tasaisesti käteeni heti, kun itse olin tasainen sen kanssa. Silloin Dexter uskalsi jäädä vaakasti sinne pyöreämmälle kaulalle ja löysimme sopusoinnun. Koin ihania hetkiä Dexterin satulassa, kun pystyin oikeasti rentoutumaan ja luottamaan siihen että poni kulki allani tasaisesti. Siinä hetkessä, olin vain niin onnellinen. Ennen tuntia ollut huonompi fiilis katosi ratsastuksen lomassa kuin itsessään ja tunnin jälkeen pystyin vain huokaisemaan onnesta. Siinä ihan liikuttui itsekin tunnin jälkeen :D. Onnistumiset ovat kyllä joskus niin ihanan palkitsevia, kun huomaa päässeen eteenpäin ja löytäneen jotain nappuloita kohdilleen.

iloista naamaa saisi nähdä useamminkin kuvissa :D

Seuraavan viikon tiistaina minulla oli uusi koulutunti yllätysyllätys Dexterillä taas. Tällä tunnilla nimenomaan harjoiteltiin radan osat läpi. Pohkeenväistöt sujuivat vaihtelevasti, välillä poni oli vähän mutkalla, mutta väisti kumminkin jaloistaan ihan hyvin. Kaula vain piti saada suoraksi. Tulimme puolirataleikkaita tähdäten oikeisiin pisteisiin. Teimme peruutuksen tiistaina ihan pari kertaa ja Dexter vähän mutkitteli siinä. Peruutus jäikin kaivelemaan mieltä, se on se meille haasteellinen kohta.

Tänä tiistaina Dexter oli taas tosi kiva, muttei ihan yhtä hyvä kuin edeltävällä viikolla. Kuvat ovat siis jälkimmäiseltä tunnilta ja niistä näkyy että ihan hyvin tosiaan kumminkin meni. Olin tyytyväinen poniin, mutta lopputunnista en enää ehtinyt tulla rataharjoitusta läpi. Niinpä jäi vähän kaivelemaan jotkut osat radasta ja tämän takia varasin perjantaille vielä viimeisen treenin Dexterin kanssa.

askeleenpidennys :)