keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Domino torstai

Torstaina tuli varattua korvaustunti, joka oli estetunti. Meillä sattui olemaan tällä kertaa sijainen ja tultuani tallille näinkin maneesissa hieman erilaisen harjoituksen, mitä yleensä olisi esteillä. Meillä nimittäin oli teemana tekniikkaharjoitukset ja pituushalkaisijalle oli rakennettu siksak-kuviomaisesti noin kuusi estettä. Minulle tarjoutui tällä kertaa ratsuksi Domi, mikä olikin ihan kiva. On hyvä päästä hyppäämään kyseisellä ponilla mahdollisimman paljon, kun sen kanssa kuitenkin käyn niissä estekisoissa. Pituushalkaisijalla olevan innaritehtävän lisäksi molempien pitkien sivujen keskellä olivat sokeripaloista rakennetut kavaletit. Tekniikkaharjoitus on kyllä hyödyllistä treeniä aina välillä.

kuvista kiitos Sharlotta ja Daniela!


Tällä kertaa aloitettiin tunti ravailemalla uraa pitkin tullen koko ajan pitkillä sivuilla olevat yksittäiset kavaletit. Kavalettien päällä tuli huolehtia siitä, että ponit olivat suoria ja nostivat jalkojaan kunnolla puomin päällä. Alkuraveissa Domi tuntui melko hitaalta ja opettaja huomauttikin pariin kertaan, että laittaisin ponia enemmän eteen. Myös puomien päällä tuli olla Domin kanssa tarkkana siitä, ettei se ollut niin vino ulkolavastaan. Itse puomille saatiin hyvin tultua ravissa ja Domi nosti ihan hyvin jalkojaan. Muuten teimme vähän ympyröitä sinne tänne ja haettiin hyvää tuntumaa.

Pian otettiinkin laukka mukaan ja jatkettiin siinä askellajissa tullen kavaletteja samalla. Tarkoitus oli olla nousematta puomin päällä mitenkään näkyvästi kevyeeseen istuntaan vaan ylittää kavaletti ihan normaalisti. En ollutkaan taas vähään aikaan hypännyt Domilla, joten oli ihan hyvä taas saada tuntumaa poniin pitkän alkuverkan kautta. Kavaletille opettaja antoi ohjeeksi odottaa ja katsoa rauhassa, että askel sopisi siihen. Tuollainen perusharjoitus oli todella hyvä minulle senkin takia, että pääsi säätelemään laukkaa ja katsomaan miten se vaikutti askeleen sopivuuteen. Domi otti laukassa hyviä hyppyjä kavaleteille ja osasin tehdä oikeita ratkaisuja: tarvittaessa kannustaa pohkeella eteen ja välillä ottaa kiinni.


tässä piti juurikin kannustaa ottamaan isompi hyppy
Poni oli pitkän verkan aikana alkanut heräilemään ja varsinkin laukassa se oli paljon aktiivisempi kuin alkuraveissa. Domilta löytyi paremmin vauhtia, eikä sitä tarvinnut patistaa eteenpäin. Kun olimme laukanneet melko pitkään molempiin suuntiin, siirryttiin hetkeksi raviin ja lähdettiin ravaamaan keventäen pituushalkaisijalla olevat puomit ihan suoraan. Domin kanssa raviaskeleet eivät oikein sopineet väleihin ja poni kompuroi pariin otteeseen. Niinpä meno ei ollut niin tasaista, mutta ainakin poni pysyi hyvin suorana.

Jatkettiin puomeilla työskentelyä tullen ne sitten laukassa ja Domin kanssa ongelmia tuotti jo alussa kääntäminen pituushalkaisijalle. En muistanutkaan ponin karkaavan helposti ulkolavastaan ja sen kanssa kaarre venyi vähän turhan pitkäksi. Kun käännös sitten onnistui, oli ponin laukka kuollut pois ja puomien päällä tuli ravirikko. Tuntui, etten saanut Domiin oikein tuntumaa ja laukkatehtävä meni vähän häsläykseksi. Jouduinkin tulemaan pariin otteeseen ennenkuin saatiin sitten jotenkuten onnistuttua.



Tosiaan tekniikkaharjoituksen johdosta ei tänään hypätty korkeita, vaan keskityttiin perusasioihin matalemmilla esteillä. Lähdettiinkin hyppäämään siksak-innaria niin, että osa oli pikkupystyinä ja osa puomeina. Pituushalkaisijan päässä tuli kääntää vastakkaiseen suuntaan mistä oltiin tultu ja alussa sekä lopussa tultiin matkan varrella ne kavaletit. Vikan esteen päällä tulikin siis ajatella laukanvaihtoa ja saada sujuvasti käännettyä uuteen suuntaan. Pikkuhiljaa aina lisää esteitä nostettiin pystyiksi ja pystyt olivat eri korkeudella. Tämä ehkä hankaloitti omalta osaltaan tasapainoa, kun joillekkin esteille tuli isompi hyppy.

Domin kanssa itse hyppääminen sujui hyvin, mutta sitä sai varsinkin ensimmäisillä innarin esteillä kannustaa eteenpäin, ettei ponin laukka hyytyisi aivan kokonaan sen kaarteen jälkeen. Viimeisestä esteestä olen tyytyväinen, sillä poni vaihtoi niillä hyvin laukan kun käännettiin vastakkaiseen suuntaan. Mutta silloin, kun tuli mennä vain myötäkierrokseen, vaihtoi poni väärään ja jouduin korjaamaan sen melkein joka kerta pitkällä sivulla. Ehkä tosiaan Domi jäi hieman vinoksi vikalla esteellä, jolloin se ratkaisi asian vaihtamalla laukan.



Huomasin tunnin loppupuolella, että myös hitusen liian pitkät jalustimet saattoivat vaikuttaa tasapainoon, jota tällä tunnilla oli hieman hankalampi saavuttaa. Viimeisellä kerralla innarin viimeinen este nostettiin vähän yli 60cm korkeuteen ja saatiin itse valita mihin suuntaan esteen jälkeen käännettiin. Päätin kääntää toiseen kierrokseen, jolloin laukka pitäisi saada vaihtumaan esteen päällä. Meidän vika kerta onnistui tosi kivasti ja laukka vaihtui. Huomasin kuitenkin, että viimeinen väli oli jäänyt ahtaammaksi Domille, kun esteille otettiin isompia loikkia.

Tämän jälkeen oli hyvä ravata loppuravit ja päättää hyppykarkelot siihen. Tällä kertaa ei ollut ehkä niin onnistunut tunti, mutta poni oli yrittänyt kuitenkin parhaansa. Loppupäästä vasta taisin päästä enemmän Domin ratsastuksen saloihin kiinni ja tunnilla kesti opetella oikeat menetelmät sen kanssa. Mutta kaiken kaikkiaan ihan mukava tunti oli ja tuollaista tekniikkaharjoitusta oli hauska päästä hyppäämään.

ulkokuvat (c) Sonja


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti