Ei riitä

Seuraavalla viikolla lähdin tunnille valmiina kohtaamaan uudet haasteet. Nimeni perässä luki sitten Fireboy, josta ensin hieman petyin. Sitten kumminkin ajattelin, että hei. Voisin oppia tuon ponin kanssa taas jotain uutta uuden tunnin vietettyäni sen satulassa. Tuo poni jos kuka nimittäin opettaa ja antaa paljon kun kilometrejä sen kanssa viettää. Elikkäs perus koulutunti, josta pystyisi saamaan vaikka mitä irti.

Tunti aloitettiin tällä kertaa sillä tavalla, että tultiin välillä aina ravissa radan poikki ja tehtiin ensin käyntisiirtymisiä keskellä. Fireboy kuunteli ihan kivasti, mutta vielä olisi siirtymä voinut tapahtua enemmän hengityksen ja istunnan kautta kuin kädellä. Ravissa poni ravasi aika kivasti ja voisin sanoa, että alkutunti meillä sujui parhaiten. Tein rauhassa isoja pääty-ympyröitä ja muuten hain yhteistä tahtia alkuverkkaillessa. Seuraavaksi tehtiin ravista siirtyminen pysähtymiseen, mikä vaatikin jo keksittymistä enemmän.

Kuvat taas (c) Amalia :D

Siirtymisten jälkeen tultiin ravissa suoraan muutamia kertoja raviväistöjä keskihalkaisijalta. Fireboyn kanssa se oli aluksi vähän hakemista ja vääntöä, poni ei olisi jaksanut reagoida väistättävään pohkeeseen niin hyvin. Kun sain ponin hereille, sujuivatkin väistöt sitten paremmin. Tämän jälkeen siirryttiin käyntiin, tultiin vielä muutama väistö käynnissä ja aloitettiin päätehtävä, jonka kanssa saikin sitten työskennellä ihan kunnolla.

Päätehtävänä nimittäin oli tehdä käynnissä pohkeenväistöt loivan kiemurauran mukaisesti ensin väistättämällä pituushalkaisijalle ja sitten uralle takaisin. Viimeinen askel uralle otettaessa nostettiin laukka ja laukattiin pitkän sivun keskelle, jossa tehtiin laukkavoltti ja siirryttiin ravin kautta suoraan käyntiin. Ei mikään aivan yksinkertainen harjoitus, siellä oli monia juttuja siellä täällä, jotka meille tuotti hankaluuksia.

Kun lähdettiin väistättämään Fireboyn kanssa, oli poni jotenkin todella laiska. Se väistätti hitaasti, mutta ihan hyvin otti ristiaskeleita. Tuntui, että tosiaan jouduin pohkeella tosi paljon tuuppaamaan Fireboyta sivullepäin, sehän tosiaan on välillä käynnissä superhidas. Ajattelin ennen tehtävälle lähtöä, että laukannostoissa meillä tulisi ongelmia. Poni ennakoisi tai sinkaisi eteenpäin, mutta ennakkokuvitelmat eivät pitäneetkään paikkaansa. Fireboyn nostot olivat tosi hyviä ja nosto tapahtui välittömästi pisteessä.

Laukkaosuudella sitten poni vähän innostui ja laukkasi melko reippaasti. Keskihalkaisijalla oli tötterö, joka tuli jäädä voltin ulkopuolelle mutta meillä se ei vaan jotenkin onnistunut millään. Ponin kanssa oli pakko tehdä pikkuisen suurempi voltti, sen verran se luisui vauhdissa ulospäin. Laukasta käyntiin oli meille haastavin kohta. Ja ehkä juuri sen takia, etten todella ollut keskittyneenä valmistellut siirtymistä vaan päädyin vain kiskomaan ponin pysähdyksiin, mikä tietenkään ei ollut kauhean hyvä. Fireboy osaa olla vahva, mutta huolellisella valmistelulla olisi siirtymisistä voinut tulla parempiakin.

Jotenkin en ollut kauhean tyytyväinen meidän menoon, Fireboy pääsi turhaan kaahailemaan. Enkö ollut oppinut mitään Hugolla menneestä huonosta tunnista: että olisin nopeammin reagoimassa jo ennenkuin poni pääsee kiihdyttelemään? Okei, ehkä Fireboy ei nyt ollut niin mahdottomana, mutta se olisi saanut olla aika ajoittain vähän rauhallisempi laukassa. Mutta ponihan menee ihan miten minä sitä itse ratsastan.

Loppuraveissakaan ei Fireoboy ollut niin hyvä kuin olisi voinut olla. Tämä onkin juuri tätä jälkeenpäin analysointia: jos olisin tehnyt sen ja sen asian paremmin, olisi voinut olla meno ihan erilaista. Nyt lähti kumminkin joku pieni alamäkikierre päälle, jolloin meillä ei sujunut. Ehkä liiottelen, oli siellä oikeasti hyviäkin pätkiä ja paljon positiivista. Lopuissa kumminkin kerroin opettajalle fiilikseksi sen, että ei ollut meidän parhaita tunteja Firren kanssa. En ollut tyytyväinen ratsastukseeni, ei se riittänyt. Ei se ollut sitä mihin voisin parhaimmillani pystyä, vai oliko? Kaikesta pohdinnasta huolimatta tuon ponin kanssa vielä ehtii oppia :).

Takapakkia

Kisojen jälkeisellä viikolla oli paluu takaisin kouluratsastuksen pariin ja olin siitä ihan iloinen. Tämä tunti meni kumminkin todella huonosti ja heti kotona kirjoitinkin mietteeni tunnista ylös. Nyt niitä katsoessani voin huomata turhautumisen, pettymyksen ja muutenkin huonon fiiliksen. Vieläkin minulla on noita tuntemuksia tuntia muistellessani, mutta ehkä nyt myös voin ajatella asiaa siltä kannalta, että itse olin hukassa siellä ja en ehkä osannut oikealla tavalla ratsastaa ponia. Tämä tiistain ratsu olikin yllätykseksi siis Hugo, siitä olikin aikaa kun sillä olin mennyt.

Aluksi oli aivan mieletön ero Desperadon jälkeen pienen pieneen Hugoon ja totuttelussa menikin aikaa. Poni tuntui särkyvältä pieneltä posliinilta ja kaula tönötti söpösti suoraan käsieni välissä. Hugo oli alkukäynneissä ja raveissa oma reipas itsensä ja tykkäsi liikkua eteenpäin ihan omalla moottorilla. En osannut ajatellakaan, miten intona se sitten lopputunnista olikaan.

kuvista kiitos Amalialle :)

Alkuravailu sujui kutakuinkin ihan kivasti ja sitten aloitettiinkin tulemaan harjoitusta ravissa. Teimme teemana kahdeksikkoa, eli keskihalkaisijalla tuli aina suoristus, jonka jälkeen asetus vaihtui toiseen suuntaan. Huomasin välillä, että poni lähti kiihdyttelemään aika ajoittain. Arvelimme, että syy saattoi johtua satulasta. Se nimittäin heitti jalat tosi eteen ainakin minulla eikä yhtään jotenkin sopinut, kun jalat olivat edessä, heijastui se istuinluihin ja Hugo saattoi siitä johtuen kiihdytellä. Kahdeksikkoharjoituksessa poni meni tosiaan vähän hätäisesti, mutta muutamia hyviäkin suoristuksia sain tehtyä.

Lisättiin harjoitukseen voltit C ja L kirjaimiin. Volteilla huomasin ponin törkeästi purevan kiinni kuolaimeen, jolloin se ei yhtään asettunut. Muutenkin tuntui että Hugo kaatui sisällepäin jalkaani vasten ja kaahotti volttien läpi vailla ajatusta. Koitin itse siellä selässä tehdä jotain, mutta oli vaikeaa saada Hugo pois painamasta enkä oikein tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä siinä tilanteessa. Pari kertaa ajauduinkin vetokilpailuun voltilla ponin kanssa, mikä ei edistänyt asiaa. Poni ei kumminkaan missään vaiheessa ollut päättömästi viemässä minua ympäri maneesia, mutta ei kuitenkaan kuunnellut apujani niin kuin olisin halunnut.

Kasikkoharjoitukseen lisättiin se, että suoristuskohdassa nostettiin laukka toiseen suuntaan. Aivan ensimmäiset nostot taisivat olla ihan hyviä, mutta siinäkin Hugo ampaisi herkkänä vauhdilla eteen. Välillä poni malttoi ihan rentoutua, mutta sitten kumminkin se alkoi pikkuhiljaa ennakoimaan laukkoja ja karkasi laukkaan kuuntelematta yhtään minua. Alkoi turhauttaa ja suututtaa, pysäytin ponin. Vedin syvään henkeä ja peruutin. Tuntui, että tunnin kulku oli menossa huonompaan päin kuin lumipalloefekti. "Kun taidot eivät riitä, voiman määrä kasvaa", siihen pisteeseen tilanne ei saisi päästä ja en minäkään mitenkään aivan raivohulluna ponille suuttunut, mutta kyllä välillä turhautti niin että olisi tehnyt vain mieli heittää ohjat pois kädestä ja lopettaa.

Ratsastin ehkä huonosti joo, ennakoin hitaasti vauhdin lisääntymiseen jolloin poni pääsi kiihdyttämään. Kun poni nosti laukkaa ilman lupaa ja muutenkin vähän possuili, aloin itse ratsastaa huolimattomammin. Suoristukset jäivät jonnekkin ja seilasin ponin kanssa kevennellen vailla ajatusta. Noh, teimme sitten niin, että tulin kaikessa rauhassa käynnissä ja nostin käynnistä laukan. Käynti oli hätäistä, mutta nosto tuli ihan hyvin, tosin melko räjähdyksenomaisesti. Hassua oli ehkä se, että vaikka poni oli aivan jännittynyt ja energisenä menossa, malttoi se silti aika ajoittain rentoutua ja kulki tosi hyvin. Hugon vallattoman innokkuuden ajattelin myös johtuvan kylmenneestä säästä ja ponin energisestä päivästä.

peruutus.

Välikäynnit käveltyämme menimme suurelle keskiympyrälle, jossa lähdettiin hakemaan sulkutaivutuksen tapaista takaosan väistätystä asettaen samalla ulospäin. Tämän jälkeen asetettiin sisään ja tuupattiin takaosaa sisäänpäin. Ensimmäinen ajatus tehtävästäni oli, että turha toivo edes yrittää. Ei Hugo osaa. Alkutunnista tullut huono olo teki minusta keskittymättömän ja vihaisen. Hugo yritti parhaansa, se väistätti takaosaansa muttei asettunut. Kun siirryimme raviin, sain aika paljon vaihdella reippaan ponin kanssa paikkaa. Emme löytäneet sellaista hyvää tahtia ja yhteisymmärrystä, vaan ravi oli vauhdiltaan epätasaista.

Otimme keskiympyrällä laukat ja jouduin isontamaan ympyrää Hugon edetessä niin reippaasti. Laukkojen jälkeen ravailtiin sitten loppuravit ja siirryttiin käyntiin. Loppukommentiksi sain omista tuntemuksistani huolimatta myös paljon positiivista. Hugo oikeasti käytti takaosaansa ja lapojaan. Tunnista löytyi hyviä pätkiä, jolloin poni ravasi rennosti. Sain kuulla, että onhan tuo kouluponina haastava ja sen kanssa saa tehdä paljon töitä. Niinhän se on, kaikkea ei voi saada heti just nyt.

venytykset eteen-alas.

Mietiskeltyäni nyt tätä asiaa, voisin kirjoittaa oman postauksen tästä epäonnistumisista ja luovuttamisesta, kertokaa kannatatteko? Kun ei se hanskojen tiskiin heittäminen vain ole ratkaisu, vaikka siltä joskus tuntuisikin. Ei ole olemassakaan sellaista, jolla aivan joka kerta menisi täydellisesti. Kun sieltä omasta pilvilinnastaan tipahtaa, voi se joskus tulla kovaa ja vauhdilla. Mutta sieltä aina noustaan. Oli se kuinka huono tunti tahansa, olen valmis tekemään töitä sen eteen, että ensi kerralla menee paremmin. Nokka ylös ja kohti uusia pettymyksiä, eikun? :D

Kuntokoitos kisoissa

Moikka! Osa on varmaan huomannut, että blogi oli nyt hiljainen tässä hetken aikaa. Huomaa kyllä lukion tullessa kuvioihin, että aikaa ei samalla tavalla riitä koneen äärellä istumiseen kuin aiemmin. Kun ylimääräistä aikaa on koulutöiden ja harrastusten ohella, käytän sen yleensä silloin johonkin muuhun, kuten kavereiden tapaamiseen. Tässä kuluneiden viikkojen aikana ei ole kumminkaan tapahtunut mitään ihmeellistä. Olen käynyt kerran viikossa ratsastelemassa ja itseasiassa joka kerrasta on nyt kuvia odottamassa kamerassa, joita sitten laitan tuleviin postauksiin. Itseasiassa lyhyt paussi blogista saattoi tehdä jopa hyvää, nyt ainakin tekee kovasti mieli tuottaa tekstiä ja kaikenlaista kivaa erikoispostausta ja vaikka videotakin. Mutta siis, tämä hiljaisuus sattui juuri vahingossa paikkaan, jossa oltiin juuri kisoja edeltävän päivän treeneissä. Niinpä tämä kisapostaus siis viivästyi, joten onkin korkea aika palata meidän kisapäivään fiilistelemään mikä silloin oli meininki.

kuvat (c) Sonja tai Daniela ja videosta kiitos Annalle

Niin se sitten koitti, sunnuntaikisa-aamu. Ratsuksi oli valikoitunut kirjava hevonen, jolla olin hypännyt kerran aiemmin, edellisenä päivänä. Desperado oli onneksi aamusta siisti, kun sen nopeasti taas minulle tyypillisellä kiireellä harjasin. Rata rakennettiin ripeästi ja kävellessä tein päätöksen, etten lähtisi aivan hurjasti oikomaan isolla, hieman hidahkolla hevosella. Rata sekä uusinta oli kiva ja ei siinä kauheasti tiukkoja oikaisumahdollisuuksia ollutkaan mikä oli ihan hyvä. Tosiaan kisaan otin kannukset mukaan ja vaikka lauantaina oli tuntunut toivottomalta, en lähtenyt kuitenkaan ristikkoluokkaan mikä lauantaina tuntui vielä hyvältä ratkaisulta. Radan käveltyäni kiiruhdin talliin varustamaan hevosta.

Luokkamme (70cm) alkoikin heti ekana ja verryttelyyn kiiruhdettiin heti, kun hevonen oli suojineen valmis. Maneesissa Desperadon selässä huomasin, että minua ei ollut vielä siihen mennessä jännittänyt melkein ollenkaan. Ehkä pystyin sitten hillitsemään kisajännitystä jonkin verran, joka pulppusi pintaan kyllä sitten odotellessa omaa vuoroa. Sitä ennen kumminkin lähdettiin verkkaamaan ja Desperadon kanssa annoin sen kulkea miten itse halusi, kunhan vain mukana oli riittävästi vauhtia.

Kun otimme laukat, sattui minulla Desperadon kanssa verkassa koominen tilanne. Olin vaihtamassa paikkaa, kun huomasin ettemme hevosen kanssa mahtuisi siihen väliin mihin olimme aikoneet. Niinpä olin kääntämässä poispäin ja Desperado luuli, että olemme menossa esteelle. Jollain kumman tavalla innokas hevonen ryömi esteen yli hämmentynyt ratsastaja selässään. Esteen hyppäämisestä tuli vähän noottia, mutta itse olin aivan ihmeissäni selässä mitä juuri oli tapahtunut :D. Loppuverkan pidinkin punaisena huolen siitä, ettemme menneet lähellekkään esteitä.

Kun olimme ottaneet laukat ja ravailleet, oli aika hypätä verryttelyhypyt. Verkkahypyissä Desperado tuli aika hyvässä temmossa esteille, se taisi olla ihan innoissaan kun pääsi osallistumaan kisoihin. Edelleen hypyt tuntuivat poniratsastajalle jotenkin todella raskailta, mutta yli mentiin. Verkkahypyissä käytiin läpi suurin osa esteistä ja piti vain muistaa olla huolellinen laukkojen suhteen.  Pari kertaa tultiin esteelle väärässä laukassa ja en itse niitä huomannut ajoissa vaihtaa. Verkkahyppyjen jälkeen olikin aika aloittaa kisat ja olin lähtövuorossa toiseksi vikana.

Kun oma vuoroni starttasi, laukkasin kerran maneesin ympäri ja lähdin sitten liikkeelle. Ennen perusrataa sai ottaa verkkahypyn, jos halusi. Tulin sen, kaiken lisäksi väärässä laukassa, mutta hevonen vaihtoi esteen päällä. Tämän jälkeen aloitin radan Desperadon kanssa. Rata alkoi melko ryminähypyllä, jossa Desperado mateli esteen yli laamana. Jälkeenpäin katsottuna olisi hevonen pitänyt sitten kumminkin herätellä vielä vähän paremmin. Loppurata sujui melko hyvin ja hevonen vaihtoi laukat hyvin. Keskityin ainakin ihan hyvät tiet tekemään. Perusradan jälkeen olin kyllä jo melko hengästynyt, hevonen oli jotenkin tosi raskas ratsastaa.

Uusinta alkoi ihan ok mutta ohjat olivat liian pitkänä ja Desperado jäi pitkäkaulaiseksi ja raskaaksi edestä. Ensimmäisen esteen jälkeen tuli kiire kääntää kolmoselle ja melko hitaasti kääntyvää hevosta tuli vedettyä sisäohjasta ja vängerrettyä se sitten tuon kaaren läpi kolmoselle. Kolmosen jälkeen olin aivan puhki ja tuntui, että hytkyin siellä satulassa holtittomasti. Nelosestellä laukka olisi pitänyt saada vaihtumaan, mutta ei vaihtunut jonka seurauksena höpsö heppa vaihtoi lävistäjällä laukan vääräksi. Nelonen ja vitonen tultiin tyylikkäästi väärässä laukassa, mitäköhän siellä selässä taas ajattelin. Hulvattomasti hytkyen kunto loppuen taiteilin itseni hevosen selässä maaliin asti. Hmm...tuplanolla mutta ajatukset radan jälkeen olivat vähän sekaisin.

Voivoivoi, jälkeenpäin videolta katsoessani nään ei-niin-tyylikkään suorituksen, josta bongaa monia virheitä. Kuinka hytkyn kuin perunasäkki ja ohjat valuvat kilometrin mittaiseksi ponin rymytessä eteenpäin ja kiivetessä esteiden yli kiltisti. Huhhuh. Mutta noh, onneksi ei anneta tyylipisteitä, kunhan esteet nyt kutakuinkin ylittyivät ja laukat vaihtuivat suurimmaksi osaksi. Desperado oli uusinnassa hieman hidas, ja sijoittui sen takia neljäksi viidestä. Tuo kisa antoi kumminkin ihan omanlaisensa kokemuksen, ne olivat nimittäin ekat estekisat hevosen selässä Tapiolassa.

Niin sujahtivat estekisat ohi ja ihan hyvillä mielin lähdettiin pois. Uudet kisakorkeudet tulivat korkattua ja tästä on hyvä jatkaa esteiden parissa. Vielä kun löytyisi se oma esteratsu, sillä Desperado ei ehkä ihan ole mun juttu, vaikka sitä kovasti vinkattiinkin minulle Junnupokaaliin. Katsotaan nyt, seuraavat estekisat tulevatkin sitten ensi vuoden puolella keväästä, joten mietintäaikaa löytyy. Mutta hyvä Desperado! Video vähän epäonnistui perusradasta, mutta uusinnasta on kokonaisuudessaan.

Jostain syystä video ei latautunut tähän, joten tässä linkki

Kunto loppuu kesken!

Lauantaina onnistuin anelemaan itseni ylimääräiselle tunnilla uudella esteratsullani Desperadolla. Luvassa oli ensimmäinen hyppykerta tuolla hevosella ja pitkän hevostauon jälkeen kipusinkin jakkaran avulla korkealle selkään. Ensimmäinen ajatus olikin että "Oho, miten korkealla tämä oikeasti onkaan" Yläilmoista näki esteet ja muut niin eri kulmasta kuin pienen ponin selästä. Mutta voi että kun siinä sitten olikin totuttelemista ja alkutunti menikin ihan vain siihen, että löysin itselleni hyvän asennon sieltä hevosen selästä.

Olin laittanut tunnille kannukset, koska Desperado on tunnetusti vähän hitaammanpuoleinen hevonen. Lisäksi mukana oli annos päättäväisyyttä, jota tarvittiin. Hevonen tuli saada reippaaksi, jottei se jäänyt laahustelemaan pitkin uraa puoliunessa. Desperado liikkuikin ihan hyvin, mutta itse tuntui todella omituiselta ja hankalalta :D.

Lopputunnin kuvista suurkiitos Sannalle! :)

Alkuverkassa tehtiin yhden esteen ympärille volttia ja laitettiin toinen puolikas eteen ja toinen hidastettiin. Desperado kulki ihan hyvin, mutta en oikein saanut siihen otetta kunnolla alkutunnista. Ehkä se on ihan ymmärrettävää, kun en tuolla hevosella ollut kun muistaakseni viime jouluna viimeksi mennyt. Sitten oli verryttelyhyppyjen aika, eli otettiin hypyt yksittäiselle ristikolle. Ensimmäisen hypyn jälkeen järkytyin todella miten erilaista se oli. Hevonen hyppäsi jotenkin paljon kulmikkaammin ja rojahti esteen jälkeen vähän etukenoon. Hypyt paranivat mutten yhtään kokenut sulautuvani kyytiin mukaan samalla tavalla kuin poneilla.

Sain kumminkin kehuja, että hypyt olivat hyviä vaikka itse tuntui jotenkin tosi hassulta. Tultiin ensin ihan ristikkokorkeuksilla pientä radanpätkää, johon kuului okseri ja suunnanmuutoksia. Desperadonkin kanssa sai olla niissä laukanvaihdoissa nopea, mutta hevonen vaihtoi melko hyvin kumminkin esteen päällä. Ristikot ylittyivät hyvin, mutta Desperado oli todella raskas ratsastaa. Ei sillä tavalla, että se olisi ollut tahmea tai laiska, vaan hevosen massa oli vain niin iso, että tuntui tosi vaivalloiselta mukautua siihen.

Näissä loppuraveissa se vaikutti niin tyytyväiseltä, korvat lerppuen :D

Tultiin nyt pidempi rata pikkupystyillä, rataan kuului kaareva tie, eli lävistäjällä olevalta esteeltä tultiin linjan toiselle esteelle. Ennenkuin lähdin harjoitukselle, laukkasin kerran maneesin ympäri. Kannukset vaikuttivat positiivisesti ja hevonen oli ihan reippaana. Paikat osuivat ihan hyvin ja kaikki perusasiat oli hyvin, mutta sitten olin minä. Tuntui että olin irrallinen osa Desperadon selässä, joka heilui vähän sinne tänne. Ja tosiaan, kunto oikeasti meinasi loppua tyystin! Läähätin radan aikana kuin mikäkin, se vaan oli niin raskasta!

Lopulta tultiin rata kisakorkeudella ja okseri oli kasikympissä. Mielessä kävi todella siinä välissä vain suosiolla lähteä kisoissa ristikkoluokkaan laukkaamaan esteiden yli. Jotenkin tuntui, etten pärjäisi Desperadon kyydissä, sen verran huteraksi tunsin itseni ison hevosen selässä. Mutta niin vain sitä lähdettiin radalle, johon laitettiin myös yksi kaareva tie mukaan.

Sitten se ongelma tuli. Elikkäs radan osa, jossa okserin jälkeen piti heti kääntää vasemmalle lävistäjällä olevalle pystylle, jotka itseasiassa näkyvät edellisissä hyppykuvissa. Okserin jälkeen kun minulla oli täysi työ pitää itseni kasassa, en kääntänyt tarpeeksi ajoissa ja hevonen ajautui pystyn tolpan luo, käänsin hevosen esteen vierestä pois, koska tiesin että siitä olisi ollut epäreilua hepalle lähteä kannustamaan sitä yli. Tämän jälkeen meinasin oikeasti lysähtää vain makaamaan kaulalle, olin niin puhki!

Noh, kaksi uutta kertaa, eka kerta ajautui taas tosi ulkoreunaan ja toka kerta oli kyllä aika kaunista mutta yli mentiin. Desperado kun on sen verran hidas, eikä mailman kääntyväisin, oli tuo kaareva tie varsinkin meille haastava. Ja tietenkin olisin voinut siellä okserin yllä ilmoissa jo kääntää. Siinä oli sitten meidän rata ja noh..ajatukset olivat tosi sekaisin.

hevosratsastaja? :D 

Sitten loppuravit joissa lämmennyt hevonen alkoi tuntumaan kivalta ja ehkä löysin jotain uusia nappuloita siihen. Esteet olivat sitten vähän eri juttu ja pudistelin päätäni. Siitä sain heti noottia, "Tuollaisella asenteella et kyllä mene sinne kisoihin!!". Tuo pisti minut miettimään, ihan tottahan tuo on. Luovuttaminen on tyhmää ja tuollainen asenne vain pilaisi koko suorituksen. Mielumminkin pitäisi asentua, että mehän mennään sinne voittamaan :D. Olin tunnin jälkeen jotenkin melko pettynyt, "äh, emmä yhtään osaa ratsastaa Desperadoa.". Sain kumminkin paljon kommentteja, että ei se näyttänyt niin pahalta. Ratsastus oli tuntunut selkään sellaiselta, että näyttäisi ulospäin epäsiistiltä, mutta ehkä olin vähän ylikuvitellut tunteen.

Mutta siis, Desperado oli kuljettanut minua hyvin. Se oli niin ihanan kiltti, kun antoi minun virheeni anteeksi ja hyppäsi, vaikka paikka olisikin osunut vähän huonoon paikkaan. Desperadossa ei ollut vikaa, itse vain sähläsin siellä selässä. Mutta nyt pitää oikeasti miettiä, että hyppäsin siellä tuon hepan selässä ekaa kertaa, joten siihen nähden tunti meni hyvin. Loppufiilikset olivat siis ihan tyytyväiset, ehkä se ei ollut niin paha? Ja ihanaa kun sain kannustuskommentteja kun siellä selässä ähisin että "mä en jaksa enää...kunto loppuu!" :D. Tuossa oli tuollaisia omia pohdintojani tunnista ja mietin että voisin joskus kirjoittaa vähän "syvällisemmän" tekstin jostain tietystä aiheesta. Mitä mieltä olette? Aiheideoita?

Perusjutut haltuun ennen koitosta

Viime viikon tiistaina olikin sitten Domin kanssa kenraaliharjoitus kisoja varten. Meillä olikin sillä kertaa sijainen. Esteet olivat melko tavallisessa järjestyksessä, toisella sivulla neljän-viiden laukan linja, sitten molemmilla lävistäjillä esteet ja vielä yksittäinen este toisella pitkällä sivulla. Laitettiin myös pikkuovikulmaan tuomarinkulmaus kisamaisuutta tuomaan. Domin kanssa tuntui jotenkin tosi ammattimaiselta, kun poni oli niin hienona jo alussa. Verkkasimme tosi hyvin ravissa aloittaen ihan perustyöskentelystä niin, että tehtiin R kirjaimeen voltti ja tultiin toisela sivulla olevat puomit.

Voltilla oli tärkeää Domin kanssa ulkoavut. Opettaja painottikin sitä, että oikeasti tultiin puomeille suoralla ponilla, joka ravasi aktiivisesti ja sitä pystyi ottamaan lyhyemmäksi. Puomeilla piti ajatella ylöspäin, reipasta ravia, muttei saanut kumminkaan antaa kaahata. Domin kanssa ongelmana oli suoruus. En pitänyt tarpeeksi hyvin ulkoapuja, jolloin se oli ulkolavastaan vinossa. Muutenkin pari ekaa kertaa poni vain kaahotti puomien läpi vailla ajatusta. Alkuverkka oli tosi hyödyllinen, koska oikeasti osasin sitten katsoa, että poni kulki suorassa.

kuvista kiitos Nelli :)

Kun oltiin tultu puomit tarpeeksi hyvin, lähdettiin yksitellen hyppäämään samaa yksittäistä estettä ristikkona niin, että esteen jälkeen pysäytettiin mahdollisimman nopeasti. Kontrolliharjoitusta siis, jes! Juuri tuota tehtävää tarvitsinkin Domin kanssa. Poni helposti jää tosi vahvaksi, jolloin ravin kautta laukanvaihtaminen on vaikeaa. Siitä on tosi pitkä aika, kun olen tehnyt tuollaista harjoitusta. Harjoitus myös ajaa reaktionopeuden tärkeyttä, siispä esteen jälkeen ei voi vaan jäädä laukkailemaan kevyessä istunnassa, vaan heti pitää toimia.

No mites meillä sitten pysähdykset onnistuivat? Hyppyistä olin ehkä eniten ylpeä, pidin pääni kylmänä enkä painostanut ponia. Maltoin odottaa estettä ja näin paikat osuivat joka kerralla kivasti ristikolle ja hyppy oli rauhallinen. Ehkä sijaisen olemus jotenkin sai itsenikin hereille ja ratsastamaan tarkasti. Itse ainakin olin tällä ratsastuskerralla sataprosenttisesti keskittynyt. Ensimmäisellä kerralla pysähdys venyi ihan seinään asti ja poni ei selvästi olisi malttanut pysähtyä. Sen jälkeen sujui kumminkin kerta kerralta paremmin ja poni sai taputuksia hyvistä pysähdyksistä. Se alkoi kuuntelemaan minua paremmin.

Seuraavaksi tultiinkin sitten este pari kertaa pystynä, jonka jälkeen lähdettiin radalle. Eli tehtiin melko yksinkertainen rata aluksi, joka sujui ilman suurempia ongelmia. Paikat löytyivät tiistaina superhyvin, eikä poni joutunut ponnistamaan kauhean kaukaa tai läheltä. Tultiin toinenkin rata, jossa oli vähän tiukempi kaareva tie linjan ekalta esteeltä lävistäjälle. Siitä sainkin moitteet, kun Domin kanssa valuttiin tosi ulos ja vedin ohjasta. Opettaja painotti "Ratsasta jalalla, älä käännä kädellä!". Olin jo valmiiksi todennut, että tuo kaareva aiheuttaisi ongelmia, Domi kun helposti tosiaan valuu ulospäin, jos ei ulkoavut ole tarpeeksi vahvat. No, kommentista sitten otin opikseni.

Tokalla kerralla tuli jo paremmin, vaikka poni vähän mutkitteli ennen tokaa estettä. Huomasin, että laukat oli paljon helpompi nyt vaihtaa myös alun kontrolliharjoituksen takia. Domi kuunteli paremmin apuja, vaikka kaareva tie olikin haastava. Sen 50-60cm jälkeen sitten lopussa päästiin tulemaan korkeampana sama rata.

Siinä 70cm korkeudessa sitten päästiinkin jo ihan kisafiilikseen. Ratamme meni aika keskinkertaisesti, poni hyppäsi hyvin ja laukat tuli myös vaihdettua. Eli ihan perus rata, ja oli tosi hyvä että itse oikeasti keskityin siihen tekemiseen. Tosiaan kiva estetunti kerrakseen, itse en häslännyt ylimääräistä siellä selässä.

Mutta sitten siihen perjantaina ilmestyneeseen kisalistaan :/. Tosiaan silloin sain tietää kisaratsuni ja kovasta harjoittelusta Domin kanssa huolimatta en saanutkaan sitä kisoihin. Ensimmäiset tunteet olivat epäusko, harmistus ja epätoivo kun näin listassa nimeni kohdalla Desperadon. Kyllä, Desperadon, hevosen jolla en ollut ikinä hypännyt. Syynä miksen saanut Domia, oli se, että poni meni kahteen muuhun luokkaan. Desperadolla siis olen mennyt kaksi kertaa ikinä joista molemmat olivat koulutunteja. Hyvin tärkeää siis oli, että pääsisin tuolla hevosella edes kerran harjoittelemaan...Niinpä kenraaliharjoitus ei jäänytkään tiistaihin.