Kunto loppuu kesken!

Lauantaina onnistuin anelemaan itseni ylimääräiselle tunnilla uudella esteratsullani Desperadolla. Luvassa oli ensimmäinen hyppykerta tuolla hevosella ja pitkän hevostauon jälkeen kipusinkin jakkaran avulla korkealle selkään. Ensimmäinen ajatus olikin että "Oho, miten korkealla tämä oikeasti onkaan" Yläilmoista näki esteet ja muut niin eri kulmasta kuin pienen ponin selästä. Mutta voi että kun siinä sitten olikin totuttelemista ja alkutunti menikin ihan vain siihen, että löysin itselleni hyvän asennon sieltä hevosen selästä.

Olin laittanut tunnille kannukset, koska Desperado on tunnetusti vähän hitaammanpuoleinen hevonen. Lisäksi mukana oli annos päättäväisyyttä, jota tarvittiin. Hevonen tuli saada reippaaksi, jottei se jäänyt laahustelemaan pitkin uraa puoliunessa. Desperado liikkuikin ihan hyvin, mutta itse tuntui todella omituiselta ja hankalalta :D.

Lopputunnin kuvista suurkiitos Sannalle! :)

Alkuverkassa tehtiin yhden esteen ympärille volttia ja laitettiin toinen puolikas eteen ja toinen hidastettiin. Desperado kulki ihan hyvin, mutta en oikein saanut siihen otetta kunnolla alkutunnista. Ehkä se on ihan ymmärrettävää, kun en tuolla hevosella ollut kun muistaakseni viime jouluna viimeksi mennyt. Sitten oli verryttelyhyppyjen aika, eli otettiin hypyt yksittäiselle ristikolle. Ensimmäisen hypyn jälkeen järkytyin todella miten erilaista se oli. Hevonen hyppäsi jotenkin paljon kulmikkaammin ja rojahti esteen jälkeen vähän etukenoon. Hypyt paranivat mutten yhtään kokenut sulautuvani kyytiin mukaan samalla tavalla kuin poneilla.

Sain kumminkin kehuja, että hypyt olivat hyviä vaikka itse tuntui jotenkin tosi hassulta. Tultiin ensin ihan ristikkokorkeuksilla pientä radanpätkää, johon kuului okseri ja suunnanmuutoksia. Desperadonkin kanssa sai olla niissä laukanvaihdoissa nopea, mutta hevonen vaihtoi melko hyvin kumminkin esteen päällä. Ristikot ylittyivät hyvin, mutta Desperado oli todella raskas ratsastaa. Ei sillä tavalla, että se olisi ollut tahmea tai laiska, vaan hevosen massa oli vain niin iso, että tuntui tosi vaivalloiselta mukautua siihen.

Näissä loppuraveissa se vaikutti niin tyytyväiseltä, korvat lerppuen :D

Tultiin nyt pidempi rata pikkupystyillä, rataan kuului kaareva tie, eli lävistäjällä olevalta esteeltä tultiin linjan toiselle esteelle. Ennenkuin lähdin harjoitukselle, laukkasin kerran maneesin ympäri. Kannukset vaikuttivat positiivisesti ja hevonen oli ihan reippaana. Paikat osuivat ihan hyvin ja kaikki perusasiat oli hyvin, mutta sitten olin minä. Tuntui että olin irrallinen osa Desperadon selässä, joka heilui vähän sinne tänne. Ja tosiaan, kunto oikeasti meinasi loppua tyystin! Läähätin radan aikana kuin mikäkin, se vaan oli niin raskasta!

Lopulta tultiin rata kisakorkeudella ja okseri oli kasikympissä. Mielessä kävi todella siinä välissä vain suosiolla lähteä kisoissa ristikkoluokkaan laukkaamaan esteiden yli. Jotenkin tuntui, etten pärjäisi Desperadon kyydissä, sen verran huteraksi tunsin itseni ison hevosen selässä. Mutta niin vain sitä lähdettiin radalle, johon laitettiin myös yksi kaareva tie mukaan.

Sitten se ongelma tuli. Elikkäs radan osa, jossa okserin jälkeen piti heti kääntää vasemmalle lävistäjällä olevalle pystylle, jotka itseasiassa näkyvät edellisissä hyppykuvissa. Okserin jälkeen kun minulla oli täysi työ pitää itseni kasassa, en kääntänyt tarpeeksi ajoissa ja hevonen ajautui pystyn tolpan luo, käänsin hevosen esteen vierestä pois, koska tiesin että siitä olisi ollut epäreilua hepalle lähteä kannustamaan sitä yli. Tämän jälkeen meinasin oikeasti lysähtää vain makaamaan kaulalle, olin niin puhki!

Noh, kaksi uutta kertaa, eka kerta ajautui taas tosi ulkoreunaan ja toka kerta oli kyllä aika kaunista mutta yli mentiin. Desperado kun on sen verran hidas, eikä mailman kääntyväisin, oli tuo kaareva tie varsinkin meille haastava. Ja tietenkin olisin voinut siellä okserin yllä ilmoissa jo kääntää. Siinä oli sitten meidän rata ja noh..ajatukset olivat tosi sekaisin.

hevosratsastaja? :D 

Sitten loppuravit joissa lämmennyt hevonen alkoi tuntumaan kivalta ja ehkä löysin jotain uusia nappuloita siihen. Esteet olivat sitten vähän eri juttu ja pudistelin päätäni. Siitä sain heti noottia, "Tuollaisella asenteella et kyllä mene sinne kisoihin!!". Tuo pisti minut miettimään, ihan tottahan tuo on. Luovuttaminen on tyhmää ja tuollainen asenne vain pilaisi koko suorituksen. Mielumminkin pitäisi asentua, että mehän mennään sinne voittamaan :D. Olin tunnin jälkeen jotenkin melko pettynyt, "äh, emmä yhtään osaa ratsastaa Desperadoa.". Sain kumminkin paljon kommentteja, että ei se näyttänyt niin pahalta. Ratsastus oli tuntunut selkään sellaiselta, että näyttäisi ulospäin epäsiistiltä, mutta ehkä olin vähän ylikuvitellut tunteen.

Mutta siis, Desperado oli kuljettanut minua hyvin. Se oli niin ihanan kiltti, kun antoi minun virheeni anteeksi ja hyppäsi, vaikka paikka olisikin osunut vähän huonoon paikkaan. Desperadossa ei ollut vikaa, itse vain sähläsin siellä selässä. Mutta nyt pitää oikeasti miettiä, että hyppäsin siellä tuon hepan selässä ekaa kertaa, joten siihen nähden tunti meni hyvin. Loppufiilikset olivat siis ihan tyytyväiset, ehkä se ei ollut niin paha? Ja ihanaa kun sain kannustuskommentteja kun siellä selässä ähisin että "mä en jaksa enää...kunto loppuu!" :D. Tuossa oli tuollaisia omia pohdintojani tunnista ja mietin että voisin joskus kirjoittaa vähän "syvällisemmän" tekstin jostain tietystä aiheesta. Mitä mieltä olette? Aiheideoita?