Takapakkia

Kisojen jälkeisellä viikolla oli paluu takaisin kouluratsastuksen pariin ja olin siitä ihan iloinen. Tämä tunti meni kumminkin todella huonosti ja heti kotona kirjoitinkin mietteeni tunnista ylös. Nyt niitä katsoessani voin huomata turhautumisen, pettymyksen ja muutenkin huonon fiiliksen. Vieläkin minulla on noita tuntemuksia tuntia muistellessani, mutta ehkä nyt myös voin ajatella asiaa siltä kannalta, että itse olin hukassa siellä ja en ehkä osannut oikealla tavalla ratsastaa ponia. Tämä tiistain ratsu olikin yllätykseksi siis Hugo, siitä olikin aikaa kun sillä olin mennyt.

Aluksi oli aivan mieletön ero Desperadon jälkeen pienen pieneen Hugoon ja totuttelussa menikin aikaa. Poni tuntui särkyvältä pieneltä posliinilta ja kaula tönötti söpösti suoraan käsieni välissä. Hugo oli alkukäynneissä ja raveissa oma reipas itsensä ja tykkäsi liikkua eteenpäin ihan omalla moottorilla. En osannut ajatellakaan, miten intona se sitten lopputunnista olikaan.

kuvista kiitos Amalialle :)

Alkuravailu sujui kutakuinkin ihan kivasti ja sitten aloitettiinkin tulemaan harjoitusta ravissa. Teimme teemana kahdeksikkoa, eli keskihalkaisijalla tuli aina suoristus, jonka jälkeen asetus vaihtui toiseen suuntaan. Huomasin välillä, että poni lähti kiihdyttelemään aika ajoittain. Arvelimme, että syy saattoi johtua satulasta. Se nimittäin heitti jalat tosi eteen ainakin minulla eikä yhtään jotenkin sopinut, kun jalat olivat edessä, heijastui se istuinluihin ja Hugo saattoi siitä johtuen kiihdytellä. Kahdeksikkoharjoituksessa poni meni tosiaan vähän hätäisesti, mutta muutamia hyviäkin suoristuksia sain tehtyä.

Lisättiin harjoitukseen voltit C ja L kirjaimiin. Volteilla huomasin ponin törkeästi purevan kiinni kuolaimeen, jolloin se ei yhtään asettunut. Muutenkin tuntui että Hugo kaatui sisällepäin jalkaani vasten ja kaahotti volttien läpi vailla ajatusta. Koitin itse siellä selässä tehdä jotain, mutta oli vaikeaa saada Hugo pois painamasta enkä oikein tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä siinä tilanteessa. Pari kertaa ajauduinkin vetokilpailuun voltilla ponin kanssa, mikä ei edistänyt asiaa. Poni ei kumminkaan missään vaiheessa ollut päättömästi viemässä minua ympäri maneesia, mutta ei kuitenkaan kuunnellut apujani niin kuin olisin halunnut.

Kasikkoharjoitukseen lisättiin se, että suoristuskohdassa nostettiin laukka toiseen suuntaan. Aivan ensimmäiset nostot taisivat olla ihan hyviä, mutta siinäkin Hugo ampaisi herkkänä vauhdilla eteen. Välillä poni malttoi ihan rentoutua, mutta sitten kumminkin se alkoi pikkuhiljaa ennakoimaan laukkoja ja karkasi laukkaan kuuntelematta yhtään minua. Alkoi turhauttaa ja suututtaa, pysäytin ponin. Vedin syvään henkeä ja peruutin. Tuntui, että tunnin kulku oli menossa huonompaan päin kuin lumipalloefekti. "Kun taidot eivät riitä, voiman määrä kasvaa", siihen pisteeseen tilanne ei saisi päästä ja en minäkään mitenkään aivan raivohulluna ponille suuttunut, mutta kyllä välillä turhautti niin että olisi tehnyt vain mieli heittää ohjat pois kädestä ja lopettaa.

Ratsastin ehkä huonosti joo, ennakoin hitaasti vauhdin lisääntymiseen jolloin poni pääsi kiihdyttämään. Kun poni nosti laukkaa ilman lupaa ja muutenkin vähän possuili, aloin itse ratsastaa huolimattomammin. Suoristukset jäivät jonnekkin ja seilasin ponin kanssa kevennellen vailla ajatusta. Noh, teimme sitten niin, että tulin kaikessa rauhassa käynnissä ja nostin käynnistä laukan. Käynti oli hätäistä, mutta nosto tuli ihan hyvin, tosin melko räjähdyksenomaisesti. Hassua oli ehkä se, että vaikka poni oli aivan jännittynyt ja energisenä menossa, malttoi se silti aika ajoittain rentoutua ja kulki tosi hyvin. Hugon vallattoman innokkuuden ajattelin myös johtuvan kylmenneestä säästä ja ponin energisestä päivästä.

peruutus.

Välikäynnit käveltyämme menimme suurelle keskiympyrälle, jossa lähdettiin hakemaan sulkutaivutuksen tapaista takaosan väistätystä asettaen samalla ulospäin. Tämän jälkeen asetettiin sisään ja tuupattiin takaosaa sisäänpäin. Ensimmäinen ajatus tehtävästäni oli, että turha toivo edes yrittää. Ei Hugo osaa. Alkutunnista tullut huono olo teki minusta keskittymättömän ja vihaisen. Hugo yritti parhaansa, se väistätti takaosaansa muttei asettunut. Kun siirryimme raviin, sain aika paljon vaihdella reippaan ponin kanssa paikkaa. Emme löytäneet sellaista hyvää tahtia ja yhteisymmärrystä, vaan ravi oli vauhdiltaan epätasaista.

Otimme keskiympyrällä laukat ja jouduin isontamaan ympyrää Hugon edetessä niin reippaasti. Laukkojen jälkeen ravailtiin sitten loppuravit ja siirryttiin käyntiin. Loppukommentiksi sain omista tuntemuksistani huolimatta myös paljon positiivista. Hugo oikeasti käytti takaosaansa ja lapojaan. Tunnista löytyi hyviä pätkiä, jolloin poni ravasi rennosti. Sain kuulla, että onhan tuo kouluponina haastava ja sen kanssa saa tehdä paljon töitä. Niinhän se on, kaikkea ei voi saada heti just nyt.

venytykset eteen-alas.

Mietiskeltyäni nyt tätä asiaa, voisin kirjoittaa oman postauksen tästä epäonnistumisista ja luovuttamisesta, kertokaa kannatatteko? Kun ei se hanskojen tiskiin heittäminen vain ole ratkaisu, vaikka siltä joskus tuntuisikin. Ei ole olemassakaan sellaista, jolla aivan joka kerta menisi täydellisesti. Kun sieltä omasta pilvilinnastaan tipahtaa, voi se joskus tulla kovaa ja vauhdilla. Mutta sieltä aina noustaan. Oli se kuinka huono tunti tahansa, olen valmis tekemään töitä sen eteen, että ensi kerralla menee paremmin. Nokka ylös ja kohti uusia pettymyksiä, eikun? :D