Tästä päivästä se lähti, yksi tapahtumien vyöry ja ratsastuskerrat, mitkä tekivät minun 3kk vaihdosta entistä mielettömämmän. Kaikki lähti siitä, kun sain kuulla että täällä Saksassa järjestettäisiin kyseisellä tallilla "turnajaiset" eli ratsastuskisat. Sain ideaksi lähteä kysymään, onko mahdollista osallistua mukaan ja lopulta mutkien kautta päädyin eräänä perjantaina yhden ratsastuksenopettajan ratsuttaman hevosen selkään. Niin, sen hevosen (nimenomaan suurikokoisen hevosen) kanssa minun olisi mahdollista osallistua koulukisoihin.
Hevosen selkään meni ensin sen vakituinen ratsastaja ja menoa katsoessani tuli aluksi pieni pelko, etten olisi tarpeeksi hyvä ratsastamaan noin upeaa hevosta. Selkään kuitenkin kivuttiin ja pidettiin sormet ristissä, että meidän kesken synkkaisi. Ja ai että kun hevonen tuntuikin kivalta. Olin miettinyt myös sitä, että se voisi tuntua hyvinkin isolta minulle mutta huomasin pystyväni ratsastamaan hevosta hyvin. Tämä ratsuni oli siis kutsumanimeltään Chacco.
Niin sitä sitten ratsastettiin tuolla hevosella ekaa kertaa totutellen ja tutustuen pikkuhiljaa. Chacco tosiaan asusti yksityistallilla, jossa oli oma maneesi. Ratsastimme siellä sitten itsenäisesti opettajan antaessa ohjeita hevosen kanssa. Chacco tuntui kivan eteenpäinpyrkivältä ja pehmeältä edestä. Meidän ensimmäinen kerta olikin todella paljon sitä, että kokeilin miten hevonen toimii missäkin tilanteessa. Ja kun hevonen tuntui kivan pyöreältä, pääsi se helposti vajoamaan melko alas. Sainkin jatkuvasti kehotuksia lyhentää ohjia, vaikka selkään se tuntui oikein mukavalta. Sitten taas maasta katsottuna esimerkiksi ekasta kerrasta otetuista videopätkistä huomasi kyllä, että ohjat olivat liian pitkät.
Pian olikin aika ottaa laukkaa. Olin etukäteen kysellyt, onko hevosen laukassa vaikea istua. Jotenkin tuntui, että tuollaisten isojen hevosten laukka oli varsinkin tällaiselle poniratsastajalle hyvin haastava. Chaccolla taas oli melko normaali laukka, josta olin iloinen. Kaikenkaikkiaan ratsastus jätti todella positiivisen fiiliksen ja vaikka näin aluksi oli vielä vähän seilailua ja kokeilua, sain jo muutamia superpätkiä joiden myötä kyllä ihastuin tuohon hevoseen siltä seisomalta.
Ehkä tulevan kisakumppanini tutustumisen jälkeen oli vielä eräs varaamani extratunti ratsastuskoululla. Ratsukseni oli valikoitunut Toffi, mistä olin ihan positiivisin mielin menossa tunnille. Hieman kiireessä tuli hevonen varustettua tunnille, mutta pian sinne sitten lähdettiin kamera tietenkin heiluen mukana. Pakko tähän väliin sanoa, että olen saanut upean paljon kuvia ratsasteluistani ja samalla ne ovat synnyttäneet ihania muistoja joita haluan kantaa mukanani vielä pitkään.
Mutta siis, tunnilla sain kokea pienen muutoksen. Siinä missä Chacco oli ollut herkkä pohkeelle ja muutenkin tarjonnut paljon paremmin liikettä omasta takaa oli Toffi sillä kerralla jotain ihan muuta. Vaikka minulla oli kannukset, ei hevosesta irronnut riittävää ravia sitten millään. Ennen työstämistä nimittäin hevonen oikeasti olisi ensin saatava liikkeelle ja sitä sain todella hikisesti työstää Toffin kanssa. Päätin melko pian ottaa laukkaa, jotta hevonen olisi sen jälkeen ehkä jo paremmin lämmennyt. Laukkaan päästiin ja sitä myös sitten ratsastin ponnekkaasti hevosen tuntuessa tahmealta.
Kun laukat oli otettu alkoi tosiaan pikkuhiljaa löytymään jo nappuloita Toffin kanssa. Opettaja oli ihanan topakkana opastamassa ja kiinnitti huomiota siihen, etten itse jäisi kädellä ikäänkuin liian passiiviseksi vain lukitsemaan sitä paikalleen, vaan minun piti niin sanotusti olla "flexibel" eli joustava. Eron huomasi tietysti hevosessa heti ja Toffi rentoutui paljon paremmin. Jäin hetkeksi pyörimään ympyrälle, missä ratsastin niin ravissa kuin laukassakin koittaen parhaani mukaan saada hevoseen sellaista hyvää ponnekkuutta. Opettaja sanoi, että Toffi näytti hyvältä ja olin todella iloinen, sillä alkutunnista se tuntui kaikkea muuta kuin hyvältä.
Niin vain tunnissa saattaa tunne vaihdella ääripäiden välillä. Toisaalta onnistumiseen vaikuttaa niin moni asia, mitä on tunnin aikana tehnyt oikein tai väärin. Meidän viimeiset tehtävät olivat pohkeenväistöt, joissa hevonen jäi välillä turhan paikalleen. Niissä meillä olikin paljon haasteita, mutta hyviäkin pätkiä tuli kunhan vain jätin Toffille tarpeeksi tilaa edetä väistön aikana. Näiden hevosten väliset erot olivat isot, mikä tietenkin johtuu monesta tekijästä. Mutta erilaisuuksista huolimatta ne molemmat opettivat sillä kerralla jo paljon ja olen onnellinen että on mahdollisuus ratsastaa erilaisia hevosia. Siinä kehittyy kyllä ajan kuluessa paljon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti