Jo alussa treenattiin verkkaaminen kisanomaisesti niin, että meillä oli ensimmäiset 15 minuuttia itsenäistä verkkaamista sileällä, jonka jälkeen jatkettiin sitten verkkahyppyjen parissa. Itsenäisen alkuverkan tarkoituksena oli ajatella, minkälainen verryttely sopisi juuri sille omalle ratsulle. Domin kanssa päädyin tekemään paljon siirtymisiä, koska sillä on tapana olla vähän unessa alussa. Siirtymiset auttoivatkin hyvin saamaan ponia aktiiviseksi ja reagoimaan apuihin nopeasti. Samoja siirtymisiä piti kuitenkin myös reippaan Fireboyn tehdä, jotta se saataisiin odottamaan ja kuuntelemaan pidätteitä.
kuvista kiitos Amalia! |
Kun olimme verkanneet itsenäisesti ravissa ja käynnissä, jatkettiin vielä laukassa. Tässäkin työskenneltiin melko itsenäisesti ja tein pääty-ympyröitä joihinkin väleihin. Domi heräsi aika kivasti laukassa ja tuntui kivan reippaalta alla. Laukka on muutenkin ehkä paras askellaji verkata tuota ponia. Laukat otettuamme sitten alettiin käymään läpi rataa verkkahyppyjen kanssa, aivan niin kuin kisoissakin tultaisiin tekemään.
Rata oli rakennettu tällä kertaa viidestä esteestä, joista kaksi oli molempien lävistäjien suuntaisesti. Sitten oli yksi kaareva linja toisen pitkän sivun suuntaisesti ja toisella pitkällä sivulla oli yksittäinen pysty. Lävistäjillä olevista esteistä toisessa käytettiin sokeripaloja päällekkäin, vähän vaihtelua ja nopeaa esteiden kasaamista, mikä oli ihan positiivinen juttu. Eli ensiksi siispä hypättiin pienemmillä korkeuksilla verrytellen.
tällä kertaa kuvat vasta lopputunnista :D |
Ennätettiin vielä tulla kunnon rata yksitellen ja minä sekä Domi saatiin mennä nurkkaan häpeämään ja odottamaan vuoroamme, joka oli viimeisenä. Viimeisenä tosiaan siksi, että esteet nostettiin siihen kisakorkeuteen, eli noin kasikympin paikkeille. Ja siinä odottelussa ehkä olikin meidän kompastuskivemme, sillä pitkän seisoskelun jälkeen en muistanut laittaa ponia reippaasti eteen. Ei kauaa kun aloitin radan aivan järkyttävästi tullen liian lähelle ja rysäyttäen esteen alas. Aloitin alusta ja siitä alkoi meidän totaalisen karmaiseva rata.
Karmaiseva rata se todella olikin, sillä meillä ei ollut ollenkaan hyvää ratatempoa. Esteet ylittyivät kirjaimellisesti kömpien yli ja ajauduttiin tosi huonoihin paikkoihin minun istuessani liian pitkään passiivisena siellä satulassa. Olisi pitänyt tehdä jotain, eikä vain seilata päämäärättömästi esteiden yli. Kun ne kuitenkin olivat jo esteitä Domille, tulisi minun tukea ja auttaa sitä. Ensimmäisen radan jälkeen saatiinkin pieni muistutus ratatemmon tärkeydestä. Opettaja käski aloittaa koko homman alusta ja tällä kertaa olla lähtemättä radalle ilman kunnon eteenpäinpyrkivyyttä ja asennetta.
Nielin pettymykseni ja päätin asennoitua paremmin seuraavalle radalle. Laukkasin kunnolla maneesin ympäri herätellen Domia mukaan hommaan paremmin. Ja siitä sitten lähdin uudestaan radalle. Vieläkin taisi pari hyppyä tulla vähän huonoon paikkaan, mutta nyt meno oli ihan erinäköistä ja poni eteni esteiden välissä asiaankuuluvalla tavalla. Tyytyväinen en silti ratsastukseeni ollut. Selittelin ja pistin väsymyksen piikkiin mutta tiesin, että kyllä huomista kisaa varten pitäisi jotain muuttaa siinä omassa tekemisessä.
Ja niin se kenraaliharjoitus oli siinä. Mutta eikös se juttu kuulu niin, että jos kenraaliharjoituksissa sujuu huonosti, niin kisoissa menee hyvin? Yritin olla antautumatta masennukselle ja vedin syvään henkeä. Ainakin opin tunnin aikana jotain, jos en muuta. Nyt vain oli sitten nokka kohti sunnuntain estekisailuja eväinä aimo annos työkaluja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti