Romahtaminen

Vielä ehti olla myös yksi lauantaitunti ennen viimeistä tuntia, joten pääsin ihan kunnolla hyppäämään. Tai no kunnolla ja kunnolla, sillä tunti oli hieman masentava. Meillä oli tällä kertaa rakennettu jotain vähän erilaista. Pituushalkaisijalle oli laitettu linja, jonka jälkimmäinen este oli okseri. Lisäksi meillä oli molempien lävistäjien suuntaan kaksi estettä. Menin Dexterillä ja olin varautunut että se voisi olla possu, mutta että niin porsas...huhhuh tekee mieli jättää tämä tekstikenttä tyhjäksi eikä vuodattaa sitä pahaa oloa minkä tuon tunnin muisteleminen saa aikaan. Esteiden rakentamisen jälkeen itseasiassa opettaja kysyi, haluaisinko vaihtaa johonkin muuhun, Dexter kun voi olla aika porsas. Tiesinhän minä sen, mutta päätin ottaa kuitenkin haasteen vastaan ja pitää alkuperäisen ratsuvaihtoehtoni.

kuvat (c) Heidi

Siinä sitä sitten mentiin. Meillä oli esteiden lomassa melko itsenäistä verkkaa siinä alussa ihan ilman mitään puomityöskentelyä. Poni vaikutti melko mukavalta, ehkä vähän hitaalta pohkeelle. Tein pääty-ympyröitä ja hain taas tuntumaa tuohon poniin koulukisojen jälkeen. Nykyään löydän jo paremmin oikeat nappulat Dexterin kanssa, olen sillä kuitenkin niin pitkään jo kisannut ja ratsastellut. On ihana huomata, että edistyy jonkun tietyn ponin kanssa, vaikka sitä ei nyt tähän tuntiin voi yhdistää. Mutta koulupuolella palasia on loksahdellut kyllä yhteen.

Mutta niin me sitten aloitettiin hyppääminen. Laukan lomassa tultiin lävistäjällä oleva ristikko jonka jälkeen aika pian tultiin myös toinen lävistäjä kertaalleen. Jumpattiin vähän lävistäjien kanssa tarkoituksena saada laukat vaihtumaan esteiden päällä ja myös hyvät tiet tuli tietenkin ratsastaa. Nämä sujuivat vielä ihan kivasti ja poni hyppäsi hyvällä vauhdilla. Käytiin myös pituushalkaisijan linja läpi, jonka ensimmäiselle esteelle oli vaikea, tiukka tie kulmasta. Kaarteessa laukka hyytyi helposti ja pitikin alussa todella kannustaa ponia että päästiin ekasta esteestä yli.

Tultiin piakkoin pieni rata, jossa oikeasta kierroksesta aloitettiin pituushalkaisijalla, käännyttiin päässä oikealle olettaen että ratsastaja ja hevonen menivät samaan suuntaan...ja oikealta kaarteesta tuli aika nopeasti olla valmiina hyppäämään lävistäjäpysty. Tämän jälkeen tultiin vielä toinen lävistäjä perään. Ehkä haastavinta oli linjan okserin jälkeen saada oikean kierroksen laukka ja muutenkin kertoa ponille minne oltiin menossa. Dexter otti todella ison hypyn okserille, jonka takia tuli myös aika kiire kääntää ja ohjata ponia. Onneksi meillä oli hyvä ratatempo, joten päästiin vaivatta yli myös pystystä, vaikka se tulikin aika nopeasti vastaan.

Taidettiin seuraavaksi tulla nyt vastavuoroisesti vasemmasta kierroksesta pituushalkaisijalle. En tiedä johtuiko se, että olin esimerkiksi toispuoleinen, mutta en saanut ratsastettua ponia ekalle esteelle kunnolla. Meillä oli ihan hyvä vauhti, mutta poni hiipui ja alkoi väsyä. Siitä se kierre sitten alkoi, kun Dexter heitti hanskat tiskiin ja totesi että tee ihan keskenäsi.

Tulimme uudestaan ja uudestaan esteelle ja lopulta päästiin sitten yli. Itseäni kuitenkin turhautti kovasti ja kun poni stoppasi jo kaukaa esteelle, ei se siitä enää lähtenyt esteelle laukkaamaan, mitä nyt vähän kiemurteli. En halunnut luovuttaa. Koitin tulla lävistäjäpystyn pitkällä lähestymisellä pitäen todella reippaan temmon, mutta ei. Oikein tunsin sen jo kaukaa, kuinka Dexter hiipui, hiipui ja lopulta stoppasi. Itse alkoi turhauttaa, koitin toisesta suunnasta. Ei onnistunut. Ehkä vedin ohjista huomaamattani, tai paineistin liikaa. Joka tapauksessa mitä ikinä teinkään – suostuttelin, olin päättäväinen, annoin pitkää ohjaa – Dexterin vastaus oli jyrkkä ei.

Lopulta jo ratsastin huonosti, olin niin pettynyt itseeni ja turhautunut. Raivosin niin itselleni kuin ponille. Huono ratsastus vain pahensi oloani, oli pakko taputtaa ponia ja rutistaa jälkeenpäin oikein lujaa. Ei se ollut sen vika, jos sillä oli vain kerta kaikkiaan lopussa puhti pois. Typerä ihminen, ihminen joka turhautui ja masentui niin nopeasti, kun kahden elävän olennon yhteistyö ei pelittänyt. Loppujen lopuksihan päästiin yli – ravissa. Lopetettiin onneksi onnistumiseen, mutta voin sanoa että olin itse henkisesti rikki. Minulla on kyllä vähän turhan tapana ottaa kovin raskaasti epäonnistumiset, niinkuin tälläkin kertaa. Mutta onneksi on blogi, jonne voi jäsennellä omia ajatuksiaan ja purkaa niitä tuntemuksiaan. Sen pituinen se.

hetken hengähdystauko..