torstai 29. toukokuuta 2014

Tahmaista menoa..

Keskiviikko ja taksvärkki, joka tarkoitti sitä, että olin koko päivän tallilla, kirjaimellisesti. Päiväni alkoi kahdeksan aikaan aamulla ja siinä sitten tehtiin kaikenlaista työtä. Putsattiin muun muassa satulahuonetta ja kaikkien tallin asukkaiden kupit. Lisäksi lakaistiin heinää pois käytävältä, haravoitiin pihaa ja vietiin hevosia ulkoilemaan. Kaiken kaikkiaan monipuolista työtä oli tarjolla vaikka millä mitalla.

Keskiviikkona oli myös viimeinen Cinnamonin ja Herbellan hoitokerta, joten harjailin Cinnamonia todella pitkään ja hartaasti. Aikaisessa ainakin oltiin, kun oma tunti vasta kuudelta ja harjailin joskus puoli kahden aikoihin. Mutta tosiaan, tänä keskiviikkona oli viimeinen keskiviikon tuntini, joten saatiin sitten mennä sen kunniaksi ilman satulaa! Sain myös Cinnamonin itselleni <3.


Tunti oli siis ihan tavallinen koulutunti, eikä ilman satulaa haitannut. Siirryttiin piakkoin harjoitusraviin, ja lähdettiin tulemaan ensin voltit C ja L kirjaimiin. Cinnamon oli jotenkin hyvin hidas ja ei reagoinut heti pohkeisiin. Poni myös kokeili minua jatkuvasti, ja saikin kunnolla tehdä töitä ponin kanssa. Meitä oli kahdeksan tunnilla, ja jotenkin tuntui, ettei meille millään riittänyt ponin kanssa tilaa, vaan köpöteltiin koko ajan jonkun hännän takana.


Tultiin melko pian myös loivaa kiemurauraa molemmilla sivuilla. Eli tehtiin voltit ja loivat kiemuraurat. Cinnamonin kanssa tosiaan oli koko ajan aivan hurjasti töitä, eikä ehtinyt yhtään jäädä matkustelemaan, vaan poni laittoi minut kunnolla koetukselle. Loivat kiemuraurat menivät ihan hyvin, tällä kertaa opettaja painoitti hyviä teitä. Jos joku oikaisisi, siitä tulisi kakkusakkoa. Cinnamon oikoi kulmia, ja sisäpohje ei meinannut millään mennä läpi. Muuten ihan hyvin mentiin loivat kiemuraurat oikaisematta.


Seuraavaksi tehtävään lisättiin lisää voltteja, nimittäin lähdettiin kääntämään loivan kiemurauran "keskikohdassa" voltille, ja voltti sai mennä ihan S tai R kirjaimeen saakka. Kokonaisuudessaan Cinnamonin sai menemään volteille ihan kivasti, mutta poni ei vieläkään kunnolla reagoinut pohkeeseen, vaan jouduin huomauttamaan muutamia kertoja raipalla. Poni oli kyllä todella oudon tuntuinen.

Sitten olikin pienen yhteislaukan vuoro, ensin piti taistella tie takaisin uralle, jonka jälkeen laukkaaminen sujui. Seuraavaksi lisättiin aiempaan harjoitukseen laukannostot. Jätettiin voltit pois loivalta kiemurauralta ja jätettiin kokonaan toinen pitkä sivu vapaaksi ilman kiemurauraa. Kirjaimessa C tehtiin harjoitusravissa voltti, jonka jälkeen nostettiin oikea laukka kulmassa. Cinnamon nosti hyvin laukan, mutta aika hitaasti laukkasi, niinkuin sillä on joskus tapana. Poni kumminkin aika ajoin pyöristyi laukassa kivasti!


Jatkettiin harjoitusta jonkin aikaa, ja opettaja sanoi, että pitkän sivun jälkeen voisi laukassa jatkaa vielä laukkavoltin C kirjaimessa. Muutamaan kertaan ei päästy ollenkaan laukkavoltille, jos oli tungosta. Kumminkin yhden kerran meni ihan hyvin ja sain laukan ylläpidettyä koko ajan, vaikka poni uhkaavasti olikin todella hitaassa laukassa. Ei sitten kumminkaan rikkonut raville, kun sen verran patistin eteenpäin.

Mentiin melkeinpä koko tunti näitä harjoituksia, ja kyllä poni siinä myös pyöristyi. Se ei silti ollut niin tärkeää, koska koko ajan ärsytti Cinnamonin porsastelu. Raipasta lensi pari pukkia, ja välillä jopa ei senkään avulla saatu odotettua tulosta, että poni olisi lisännyt vauhtiaan. Cinnamon oli jotenkin koko ajan hyvin nihkeä, tahmainen ja vastahakoinen.



Tunnin harjoitukset olivat kumminkin hyödyllisiä, sillä siinä tuli taivuteltua ponia puolin ja toisin. Cinnamon tosin aika paljon kiukutteli vastaan tunnin varrella, mikä oli jotenkin outoa, että se niin tahmea oli. Tunnista ei siis mikään superonnistunut fiilis jäänyt. Ilman satulaa meno unohtui melkeinpä kokonaan kun siinä ihan normaalisti keskittyi tehtäviin.

Lopputunnista kevennettiin vähän ilman satulaa ja laukattiin vielä vähän. Jotkut myös laukkasivat yksin, joten odotettiin vähän aikaa keskellä. Sitten kun annettiin pitkät ohjat, sai vielä mennä naistensatulaan :D


Siinä olikin nyt sitten varmaan tämän kevään viimeinen tunti Cinnamonilla, ellen ensi viikon lauantaina sillä mene. Mietinkin tässä, olisiko ponin kanssa mennyt paremmin satulalla, jos olisi saanut siihen siten paremman "yhteyden". Noh, oli siinä tunnin varrella onnistumisiakin ponin nihkeydestä huolimatta :).

T: Josku

ps. Mitäs mieltä olette näistä isoista kuvista? Onko se parempi vai pitäisikö kuvat olla sen kokoisia mitä aiemmissa on ollut?

4 kommenttia: