keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Energiapommi

Uusivuosi alkoi lähestymään ja vuorossa oli viimeinen tiistaintunti 2015. Ja minun mielestäni oli hauska päättää se Cinnamon- ponin selässä. Oma hoitoponi on aina varma valinta! Meillä oli kaikenkaikkiaan todella tehokas tunti ja päästiin tekemään paljon erilaisia hyviä harjoituksia. Cinnamon on aika haastava poni, mutta jaksoin tällä kertaa työskennellä ihan tehokkaasti, jolloin sain myös lopputunnista sitten palkinnoksi rennon ja hyvin liikkuvan ponin.




Aloitettiin tunti aluksi nostamalla jalustimet kaulalle. Siirryttiin keskiympyrälle, jossa olimmekin suurimman osan tunnista. Keskiympyrällä taivuteltiin poneja aluksi käynnissä ja keskityttiin siihen, että ilman jalustimia jalat olisivat pitkänä ja rennosti ponin ympärillä. Kun olimme kävelleet hetken, siirryttiin raviin. Ravissa haettiin jo alussa taas aktiivisuutta. Hetken päästä lähdettiin taivuttelemaan poneja tehtävän avulla, jossa C ja L kirjainten kohdalla tehtiin keskiympyrältä voltti ulospäin. Tarkoituksena oli ennen voltille lähtöä suoristaa selvästi, jonka jälkeen vaihtaa asetus ja saada sisäpohje voltilla ympäri.

Huomasin Cinnamonilla olevan sinä päivänä todella paljon jo valmiiksi virtaa. Ponia ei tarvinnut kauheasti patistaa eteenpäin, kun se jo valmiiksi ravasi todella aktiivisesti. Otettiin jalustimet jalkaan ja tehtävään lisättiin mukaan myös temmonvaihtelut niin, että voltilla hidastetiin tarkoituksena vähän "koota" ponia ja puolikas ympyrä sitten laitettiin eteen. Cinnamonin kanssa tästä temmonmuutoksesta oli  hyötyä, poni tuli paremmin kuulolle ja varsinkin voltilla huomasin, että minun oikeasti piti ratsastaa aktiivisesti. Cinnamonin kanssa helposti vain heittää ohjat pitkäksi kun poni ei muuten meinaa rentoutua. Mutta kun vain tartuin työhön napakoilla ohjilla, alkoi se myös menemään vaihe vaiheelta paremmin.




Kun olimme tehneet jonkin aikaa harjoitusta, oli aika ottaa mukaan laukka. Laukassa teimme niin, että voltin jälkeen suoristettiin ja nostettiin ympyrän suuntainen laukka. Nostossa tärkeää oli laukata hetken aikaa suoraan jonka jälkeen lähteä kaaren suuntaisesti liikkeelle puoli kierrosta. Tämän jälkeen siirryttiin taas raviin ja tehtiin uusi voltti. Cinnamon nosti innokkaasti laukan, mutta laukkasi puoli kaarretta melko hidasta mummolaukkaa. Taidettiin loppujenlopuksi vielä tehdä niin, että aina suoristuskohdassa otettiin raviin ja nostettiin uusi laukka. Eli mentiin koko tehtävä laukassa.

Laukkaamisen jälkeen oli välikäyntien vuoro. Otettuamme ohjat uudestaan jatkettiinkin sitten ihan uraa pitkin käynnissä. Käynnistä lähdettiin tulemaan pituushalkaisijalle ja siitä väistätettiin uralle. Varsinkin alussa pohkeenväistöissä oli vähän hakemista Cinnamonin kanssa. Poni jäi vähän paikoilleen, kun olisi saanut sujua eteenpäin paremmin. Cinnamonin selässä tärkeää oli katsoa, että kaula pysyi suorana. Pohkeenväistöjen jälkeen otettiin taas mukaan laukka.



Pohkeenväistöistä tultuamme uralle nostettiin siitä suoraan laukka ja tehtiin S kirjaimeen laukkavoltti. Ja arvatkaa vaan kenen poni hyppi seinille innostuksesta? Jep, minun. Ensimmäisellä kerralla poni nosti laukan kivasti ja aika nopsaan pohkeesta energisesti. Mutta kun lähdettiin tekemään toistoja, alkoi Cinnamon odottamaan nostoa eikä olisi malttanut tehdä pohkeenväistöjä. Varsinkin kun kaverit ampaisivat matkaan, alkoi tamma esitellä jotain ihme kevätjuhlaliikkeitä. Kun oli sen vuoro nostaa laukka niin herranjestas, miten rakettina poni ampaisikin matkaan. Ei voinut kuin nauraa Cinnamonin innostuneisuudelle. Selvästi talven ekat kylmemmät säät olivat ponille kuin energiaruiske.

Laukannostot siis tosiaan olivat teräviä meidän osaltamme kun poni suorastaan pomppasi ilmaan. Tästä tunnista löytyi vähän vauhtia ponin kannalta ainakin. Itse ainakin tykkään Cinnamonin energisemmästä puolesta. Tamma ei paljoa tällä tunnilla näyttänyt porsasmoodiaan, jolloin se haluaisi vain mennä keskelle eikä nostaa laukkaa. Energinen Cinnamon saattaa olla vähän pörheänä kaikesta, mutta ainakin takajalat löytyy sieltä alta!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti