perjantai 22. tammikuuta 2016

Vuokrailua pitkästä aikaa

Sunnuntaina 27.12. heti joulun jälkeen oli tallilla vuokraukset ja itse tietenkin menin osallistumaan. Kaikki mahdollisuudet harjoitella myös itsenäistä treenaamista haluan käyttää, kun siihen tulee tilaisuus. Itsenäisestikin meno on hyödyllistä, oppii oma-aloitteisuutta ja vastuullisuutta. Niinpä siis ilmottauduin mukaan ja päätin vuokrata Dexteriä. Pitäähän tuon projektiponin kanssa päästä myös itsenäisesti touhuamaan ;). Dexterin valinta olikin ihan hyvä, ponilla riitti virtaa ja oli hyvä että se pääsi purkamaan sitä. Ennen vuokrausta en ollut kauheasti ehtinyt miettiä vielä harjoituksia, mutta siinä tuli sitten päätettyä lennosta muutamia juttuja mitä halusin ponin kanssa tehdä.

Kuvista kiitos Erikalle!


Meitä oli vuokraustunnilla yhteensä neljä ratsastajaa, silleen siis ei ollut niin itsenäisesti maneesissa menoa, mutta kyllä sitä tilaa kumminkin riitti. Ponit olivat olleet edellisen päivän vapaalla ja sen kyllä huomasi heti alkuverkassa. Dexter ainakin oli melko haastava ja sai pitkään verrytellä ennenkuin poni alkoi siitä lämmetä. Alkuun tein ihan vain temmonmuutoksia ravin sisällä ja varsinkin eteenpäin koitin ponia saada aktiivisemmaksi. Olin kerännyt mieleeni kasan erilaisia pikkuharjoituksia, joista osa jäi toteuttamatta ja osaa tein vähän pidempään.

Alkuverkan jälkeen siirryin hetkeksi keskelle maneesia ja otin pisteekseni I kirjaimen, jonka molemmille puolille tein voltit. Tarkoitus oli saada ponia vähän taipumaan ja asettumaan volteilla. I:ssä tietenkin suoristus ennen uudelle voltille lähtöä. Ideani ei ehkä päässyt aivan loistamaan, kun en ratsastanut kunnolla. Jos olisin oikeasti työskennellyt ja laittanut sen sisäpohkeen paremmin läpi, olisi ponikin varmasti alkanut pikkuhiljaa taipumaan paremmin. Nyt vain ajelehdin voltit puolihuolimattomasti ja suoristin. Lopetin harjoituksen sitten hetken päästä ja siirryin takaisin uralle.



Uralle siirryttyäni oli aika ottaa laukkaharjoitusta, johon innostuinkin jäämään suureksi osaksi tunnista. Halusin nimittäin oikeasti ponin läpi siinä askellajissa, mitä nyt olimme aiemmin perjantaina ensimmäistä kertaa koettu myös laukassa onnistumisia. Ei se Dexter ollutkaan tänä vuokrauskertana yhtä helppo. Jotenkin sitä sai uurastaa pitkän aikaa, jonka takia jäinkin laukkatyöskentelyyn. Laukkatyöskentelyn ideana oli minulla se, että laitoin ponia eteen pitkillä sivuilla ja otin kiinni lyhyillä. Lyhyillä myös saatoin tehdä pari pääty-ympyrää, jolloin sain lyhennettyä laukkaa paremmin.

Dexter laukkaa kyllä tosi kivasti eteen pyynnöstä. Nytkin tuo pikkuponi laittoi takajalkojaan liikkeelle kovasti pitkien sivujen aikana ja lyhyillä sivuilla sitten oli varaa vähän lyhentää jo valmiiksi pyörivää laukkaa. Poni oli kumminkin todella haastava, se olisi vain halunnut viipottaa pitkin maneesia kirahvina. Yhteen suuntaan todella vain laukkasin ja laukkasin, hain sitä yhteistä säveltä ja kun se hetken aikaa alkoi löytymään, päätin lopettaa laukat siihen.




Pari kertaa yritin vastalaukkaharjoitusta vielä lopputunnista, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Päätin, että vastalaukkoja on parempi Dexterin kanssa treenata sitten valvovan silmän alla. Ravissa poni alkoi lopputunnista tuntumaan jo kivemmalta. Dexter olikin laukkaamisen ja muun aktiivisen toiminnan jälkeen tosi vilkkaana menemässä eteen. Se on jännä miten poni muuttuu, että sitä saa ihan pidätellä. Mutta itse ajattelen sen ihan positiivisena juttuna, että Dexterillä on menohalua ;).

Vuokrauskerta ei ollut tälläkertaa niin hyvä meidän osaltamme. Jotenkin poni tuntui haastavalta, ehkä myös tuo välipäivä ja päivän ainoa ratsastus vaikuttivat asiaan. Huomasin myös, että tuossa itsenäisessä menossa ne ajatukset pääsevät harhailemaan muualle ja pian huomaa ajan kuluneen sellaiseen uraa pitkin hortoilemiseen. Nyt aion kyllä asettaa itselleni tavoitteen, että seuraavalla kerralla itsenäisesti mennessäni koitan keskittyä täysiä omaan tekemiseen. Mutta sellaista sillä kertaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti