Ensimmäinen ja viimeinen kerta...

Nyt onkin jo aika kertoa tiistain tunnista. Olen vähän pitkittänyt tästä tunnista kertomista, koska siitä jäi todella huono fiilis. Menin nimittäin ponilla, jota ei olla yhdistetty minuun pitkään aikaan, ja jolla en kauheasti olisi edes halunnut mennä. Nyt puhutaan nimittäin Rufuksesta! Olen kerran aiemmin mennyt kyseisellä ponilla, nimittäin ensimmäisellä viikolla kun se saapui tallille. Silloin Rufus oli herkkä suustaan ja heilutteli päätään aika paljon. Se oli ihan eri poni kuin nykyään. Olen nähnyt, millainen Rufus on tunneilla ratsastaa, se on aika laiskanpuoleinen poni, mutta osaa myös mennä hyvin kun siltä tarpeeksi vaaditaan. Rufuksella meno ei niin paljoa haitannut, koska en sillä kumminkaan ole joutunut useaan otteeseen menemään. En myöskään ole laukannut Rufuksella ikinä, kun silloin ei ekalla viikolla vielä laukkailtu. Päätin asennoitua tunnille positiivisin mielin ja päätin myös yrittää parhaani minulle vieraan ponin kanssa.

Pitkästä aikaa nappasin mukaan pitkän raipan tunnille. En ole laiskemmilla poneilla hetkeen mennyt, joten pitkää raippaa harvemmin on tullut nyt käytettyä. Kun sitten nousin ponin selkään, huomasinkin kuinka massiivinen ja korkea se onkaan. Tuntui, etten millään saisi mitään kontrollia isoon poniin. Jo alkukäynneissä huomasin joutuvani patistamaan ponia eteenpäin, eikä Rufus lotkauttanut korvaansakaan pohkeilleni. Meillä oli pitkästä aikaa tavallinen koulutunti, ja otettuani ohjat mentiin lankkurivien alle kävelemään neliönmuotoista uraa.

Kun sain tietää, että ensimmäiseksi tultaisiin etuosakäännöksiä, ensimmäinen ajatukseni oli: "Onnistuukohan tämä Rufuksen kanssa?" No, ensimmäisen kerran kun tultiin, jäi Rufus seisomaan liikkumatta eikä millään meinannut kääntyä etujaloillaan. Sitten kun selkeästi tein puolipidätteen ja annoin hieman tomerammat avut, teki Rufus käännöksen yllättävän hyvin. Etuosakäännöksiä ehdittiinkin tulla monta kappaletta ja saatiin ponin kanssa muutamia oikein hienoja. Välillä menin itse kiskomaan sisäohjasta, kun poni ei olisi jaksanut millään kääntyä ja turhauduin kun se ei kuunnellut pohjetta. Onneksi pian siirryttiin raviin, sillä halusin saada matelevaan Rufukseenkin jotain liikettä aikaan. Oli jotenkin vaan niin outoa mennä tuollaisella laiskalla jätillä, jolla en ollut tottunut menemään.

Ravissa jouduin todella keskittymään siihen, että poni ravaisi eteenpäin. Välillä se yritti luistaa hommista hidastelemalla ja melkein siirtymällä käyntiin, mikä oli todella ärsyttävää. Ravissa käännettiin radan poikki ja tehtiin käyntisiirtyminen keskellä. Nyt yritin keskittyä todenteolla siihen, että saataisiin nopea siirtyminen takasiin raviin, eikä poni jäisi maleksimaan käyntiä. Heti aluksi sainkin yllättävän hyvin siirtymiset tehtyä, kun olin vain itse päättäväinen (melkeinpä vihaisen päättäväinen) Rufukselle. Välillä ei päästy heti raviin, kun tuli pientä tungosta. Mutta ainakin saatiin muutama onnistunut raviinlähtö ja poni ravasi reippaasti eteenpäin.

Etuosakäännöstä

Jakauduttiin pian pääty-ympyröille, joilla pienennettiin ja suurennettiin ympyröitä. Sehän ei sitten meiltä kauheasti luonnistunut, vaan enemmänkin väsyneenä tappelemaan annoin ponin oikaista pienemmälle ympyrälle. Voimia vielä tarvittiin kumminkin paljon, nimittäin seuraavaksi otettiin sitten laukkaa ympyröillä. Rufus oli arvatenkin aivan autuaan hidas, ja raippa kyllä pääsi kovaan käyttöön. Välillä tuli ravirikkoja, ja hikisenä siinä piti potkia ponia laukkaamaan, mikä oli suoraansanottuna aivan hirveää :D. Laskin oikein minuutteja, kun voitaisiin jatkaa jotain muuta harjoitusta, sillä tuo laukkaaminen ympyrällä ei oikein ollut se meidän juttu (en kyllä tiedä mikä meidän juttu olisi sitten ollut sen paremmin).

Hetken ympyröillä työskentelyjen jälkeen lähdettiin tulemaan meille todella vaikeaa harjoitusta Rufuksen kanssa. Siihen nimittäin sisältyi paljon taivuttelua ja volteilla työskentelyä. Harjoitus olisi ollut aivan mahtava, mutta jollain muulla ponilla. L kirjaimesta lähdettiin voltille, ja voltin jälkeen vaihdettiin seuraavalle voltille toiseen suuntaan. Voltteja mahtui pituushalkaisijalle neljä kappaletta, ja aina ennen uutta volttia vaihtui asetus. Tätä harjoitusta siis tultiin ravissa, mikä oli todellista kamppailua Rufuksen kanssa. Aluksi keskityin ja yritin täysiä saada ponissa pientä taipumista aikaan ja se alkoikin aika kivasti pyöristyä aika ajoittain, ja ihmettelin että Rufuksesta voisi löytyäkin jotain. Ilo kumminkin loppui lyhyeen, kun reippaasta ravin tahdista ei ollut tietoakaan ja Rufus röyhkeästi oikoi sekä yritti joka välissä siirtyä käyntiin.

Vaikka kuinka yritin, Rufus kuunteli vain hetken aikaa, ennen kuin taas vajosi takaisin mateluvaiheeseen ja otti omia vapauksiaan. Siinä oikeasti aloin olla jo ihan väsynyt ja välillä teki vain mieli heittää hanskat tiskiin ja ajoittain vaivuinkin vain satulaan, kun halua ei ollut yhtään ratsastaa. Viimeisen kerran kun tultiin, suoraan sanottuna valuin ympyräharjoitusten läpi puolikkailla ympyröillä enkä enää yrittänyt. Onneksi olin kumminkin hetken saanut huilahtaa välikäyntien aikana. Rufus oli kyllä ihan mahdoton tapaus, ja sai ratsastajan helposti ärtymään ja välillä suutuin ponille todella ja annoin napakasti raipasta epätoivoisesti. Vielä en kumminkaan vaipunut epätoivoon, kun otettiin uraa pitkin laukkaa.

Tosiaan, tunnin viimeiset laukat otettiin uraa pitkin, mikä sopi minulle paljon paremmin, kuin pääty-ympyrällä meno. Nyt päätin todella ryhdistäytyä ja laittaa Rufuksen täysiä työskentelemään. Raivoisasti laukattiin sitten siellä uralla kerrankin todella hyvää vauhtia! Rufus otti jalat vihdoin alleen ja laukkasi reipasta tempoa eteenpäin, saatiin aika paljon poneja kiinni, mutta paikkaa en viittinyt vaihtaa, kun kerrankin oli hyvä vauhti päällä. Hammasta purren siis laukattiin, todellakin siinä vaiheessa mentiin vain apinan raivolla eteenpäin. Laukkaamisen jälkeen ravailtiinkin vielä viimeisiä raveja.

Ainoa positiivinen asia, mikä tunnista jäi käteen, oli se että löysin oikean tavan Rufuksen kanssa toimia, jotta pääsisin toivottuun lopputuloksen. Olihan siellä muutamia onnistuneita pätkiäkin, kun poni antoi periksi edestäkin. Muuten meno oli kyllä aivan kauhistuttavaa, enkä ole pitkään aikaan tuntenut ratsastaessa niin suurta luovuttamisen tunnetta ja sellaista "Ihan sama, turha edes yrittää" raivonpuuskaa. Toivonkin, ettei minun paljoa tuolla ponilla tarvitse jatkossa mennä, me ei selvästikään kuuluta yhteen..xd No, onhan se hyvä oppia menemään erilaisilla poneilla, ja Rufuksesta löytyi todella paljon haasteita, ehkä vähän liikaakin. Se osaa kyllä luistaa kaikista hommista erinomaisesti, ja itseltäni ei kyllä yhtään intoa varsinkaan lopputunnista ollut enää laittaa ponia kunnolla töihin. No, siinä oli taas yksi kokemus :D

~ Josku