keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Tuumailuja TET- harjoittelusta

Heippa!

Päätin nyt kirjoittaa teille vähän mietteitäni kahden viikon TET- jaksostani. Tosiaan viime viikolla loppuikin siis työharjoittelu ja oli aika palata koulun penkille. Itse olisin viihtynyt työelämässä vaikka viikonkin lisää, mutta tulevaisuudessa sitten ainakin pääsee olemaan työelämässä monenmonta ajanjaksoa. Kouluun palaamisessa yksi hyvä puoli on se, että pääsee aiemmin lähtemään, TET- harjoittelussa aika venyi iltapäivän puolelle, jolloin harrastukset väistyivät tieltä.

Missä minä sitten olin kaikenkaikkiaan tutustumassa työelämään? Päätin jo heti aluksi, kun oli aika hakea työpaikkoja, mennä kahteen eri paikkaan. Itse se tuntui paljon mielenkiintoisemmalta tutustua useampaan kuin vain yhteen paikkaan ja viikon vietto kahdessa paikassa toimi oikein hyvin. Ensimmäiselle viikolle sain bongattua koira-alan työpaikan! Menin nimittäin Espoon Koirakeskukseen töihin, joka sopikin minulle mainiosti. Ihanteelisena pidin, että olisin toisen viikon koirien parissa ja toisen viikon hevosten parissa. Hevosten osalta vaihtoehdoksi löysin HippoSportin, joka otti jopa kolme tettiläistä samaa aikaa. Niimpä kävin molemmissa paikoissa täyttämässä työsopimuksen ja innolla odotin TET- ajanjaksoa.


Ensimmäinen viikko starttasi siis käyntiin koirien parissa. Mutta mitä Espoon Koirakeskuksessa tarkkaan ottaen on? Sieltä löytyy koirahoitola ja koirakoulu! Heti ensimmäisenä päivänä astuttuani sisään kotoisaan rakennukseen pääsinkin lähtemään koiran kanssa ulos lenkille. Siitä tulikin tapa, että aina ensimmäisenä kun tulin töihin, oli koirien lenkityksen aika. Koirakeskuksessa oli myös superhauska nähdä kaikenmoisia koiria. Oli Dobermannista Chihuahuaan ja löytyi sieltä myös yksi tolleri! Koirien kanssa oli myös aivan erilaista työskennellä kuin oman koiran kanssa arkielämässä. Koirahoitolassa kaikki oli todella järjestelmällistä ja napakkaa, eikä koirille turhaan alettu lepertelemään (niin kuin kotona joskus on tapana...:D).

Espoon Koirakeskuksessa työtehtävät oli merkitty työtehtävälistaan, joka oli koneella. Siitä aina katsottiin, mitä minäkin päivänä oli tarkoitus tehdä. Enimmäkseen työ oli aika paljon siivoamista ja paikkojen siistimistä. Myös päivystelyä ja vapaa-aikaa oli paljon, silloin yleensä käytin ajan hyväkseni lukien vaikkapa kirjoja. Koirahoitolassa oli hauska huomata, miten erilaisia persoonia sieltä löytyikään. Oli laiskaa, haukkuherkkää, ylienergistä, pelokasta ja kilttiä koiraa, ja jokaisen kanssa piti toimia oikealla tavalla lenkillä. Esimerkiksi yhtä bokseria ulkoiluttaessani sen kanssa sai olla todella mustavalkoinen, ja kerran iso koira testasi minuakin alkamalla hyppimään päälle. Vieraiden koirien kanssa tosiaan pitää olla valppaana ja päättäväinen kun niitä ulkoiluttaa.


Toinen viikko starttasikin käyntiin sitten hevostelun parissa HippoSportissa. Ensimmäistä kertaa kun oltiin kurvattu pihaan ja käyty kysymässä TET- paikkaa, oli ihanan kotoisa rakennus jo hurmannut minut täysin. HippoSport on ihan erilainen kuin tavalliset hevostarvikeliikkeet. Ehkä kotoisa maalaisrakennus (joka itseasiassa on vanha riihi) luo omaa tunnelmaa liikeeseen. Joka tapauksessa, viikko alkoi todella vauhdikkaasti. HippoSportissa työtä riitti koko ajalle todella hyvin ja monipuolisesti. Sain kokeilla paljon erilaisia uusia asioita, kuten kuormien purkua ja kassakoneen käyttöä. Matkan varrelta tuli paljon hyödyllistä tietoa mukaan ja vaikka päivä alkoikin aina aamusiivouksella, ei Espoon Koirakeskukseen nähden siivousta HippoSportissa niin paljoa ollut.

Viikossa ehti kyllä mielestäni tutustua hyvin moniin paikkoihin. Kaksi viikkoa on jotenkin paljon mielenkiintoisempi vaihtoehto, kun pääsee katsomaan useampaa paikkaa ja näkee näin monipuolisesti eri alojen työrutiineja. HippoSportissa pääsi pyörimään niin tallissa, kuin järjestelemään tavaroita paikoilleen. Siellä nimittäin olikin menossa oikea remontti, joten hommaa riitti kun tavarat vaihtoivat uusille paikoille. Ennen TET- jaksoa en ollut kummassakaan paikassa ennen tainnut ollenkaan käydä, joten sain todella laajan kuvan molempien paikkojen työn arjesta.

HippoSportissa jopa pääsi antamaan kokonaan uuden ilmeen koristehepoille!

Hevosille annettiin ruoka ja siivoiltiin tarhoja
Työelämään tutustumisesta en mitään negatiivista voi sanoa. Molemmat viikot onnistuivat juuri niinkuin toivoinkin, tavoitteena oli saada laaja kuva työpaikasta ja oppia uutta, juuri niin tapahtuikin! Jos sinä siellä ruudun takana olet menossa TET- harjoitteluun tulevaisuudessa, kannattaa todella etsiä itselleen sellainen paikka, minne ei välttämättä normaalisti tulisi hakeuduttua. Esimerkiksi koirakeskus ei ollut koulun työpaikkalistoilla, mutta kun reippaasti vain menee kysymään eri aloilta paikkoja, voi hyvinkin päästä sinne työharjoitteluun. Ajoissa myös kannattaa alkaa pohtimaan paikkoja, sillä minulla kesän jälkeen tuli hieman kiirus lähteä etsimään vielä toiselle viikolle paikkaa. Eli kannattaa todella suunnitella minne menee jo etukäteen, ja sitten lähteä hyvissä ajoin hakemaan :D. Itse myös suosittelen kahta viikkoa kahdessa eri paikassa, ainakin se oli todella kannattavaa ja hyödyllistä minulle.

TET- paikassa myös oma-aloitteisuus ja reippaus ovat suuri plussa. Kannattaa todella muistaa asennoitua oikein työharjoitteluun, sillä vain yritteliäisyydellä ja iloisella asenteella voi saada toivottua tulosta aikaan. Itse viihdyin työpaikoissa hyvin, ja tutustuin ystävällisiin työntekijöihin, kun vain reippaasti osallistuin mukaan keskusteluun. Toivottavasti tekin saatte yhtä hyvät kokemukset tetistä ja löydätte itsellenne mieluisat paikat, jos se on vielä edessä! :)



~ Josku

2 kommenttia: