Maan vetovoima vetää puoleensa...

Täällä ruudun takana kiireisen viikon jälkeen istahdan alas. Toisaalta, paljon kiireitä on vielä edessä nimittäin lauantaina on koiran kanssa kisat ja sitten sunnuntaina jo estekisatkin suoritetaan. Mutta hyvä päästä viimein takaisin koneen ääreen kirjoittamaan teille vähän postausta tiistain tunnista. Nimittäin luvassa olisikin aika jännittävän tunnin kuvailut minun osaltani. Sunnuntain kisoja varten meillä oli yllätysyllätys esteitä taas! Rakennettiinkin maneesi täyteen puomia ja tolppia, tallille tulikin sillä viikolla uudet puomit, joten taidettiin päästä ensimmäistä kertaa kokeilemaan niitä. Värivalikoimaan kuului pinkkiä, kultaista, sinistä, liilaa ja hopeaa estettä. I liked!

Meidän tunnilla olikin oikein suurikokoinen ratamestariryhmä katsomassa ja kuvaamassa. Kuvia siis tuli paljon! Tunnilla meitä olikin vain neljä, joten ensiksi verkkailtiin vähän aikaa itsenäisesti. Vanilja oli hieman laiskanpuoleinen, joten laitoin sen jo alkuverkassa hereille. Tein muutamia pääty-ympyröitä ja pysähdyksiä. Kun saatiin ottaa laukkaa laukkasin pitkät sivut ja nostot sujuivat melko huvin. Sitten käveltiinkin hetken aikaa uraa pitkin.

Suurkiitokset kuvista Karoliinalle

Ensimmäiseksi tultiin pientä linjaa jossa oli kaksi pystyä. Vanilja vähän kyttäsi jälkimmäistä estettä mutta yli kumminkin sitten mentiin. Sain ohjeeksi varmistaa pohkeella että Vanilja menisi sen esteen yli, eikä saisi aikaa ajatella muita vaihtoehtoja. Parin verkkahypyn jälkeen jouduin tulemaan hetkeksi alas selästä kun satula oli liukunut taas liian eteen. Vaniljan satulalla tosiaan on tapana liikkua eteen, ja olisi niin kiva jos sille löytyisi hyvä keino estää tuo liukuminen. Noh, satulaan päästyäni lähdinkin suoraan matkaan ja tulin toisella sivulla innarin. Oltiin siis rakennettu kolmen esteen innari, jotka olivat pieninä pystyinä.

Ensimmäisellä kerralla ei niin hyvää istuntaa sarjalle tullutkaan. Esteen välissä istahdin satulaan nanosekunniksi ennen seuraavaa pomppua, kun olisi pitänyt olla kevyessä istunnassa. Tulin heti uudestaan ja sillä kertaa menikin sitten jo paremmin, kun tajusin miten innari piti tulla. Vanilja innostui aika paljon jumppasarjasta, ja kiihdyttelikin sille ehkä turhan kovaa.

Meillä oli erilaisia haasteita radalla. Radalta seuraavaksi lähdettiin harjoittelemaan ravilähestymistä kahden esteen sarjalle. Ensimmäiselle pystylle piti siis tulla ravissa ja sitten hypätä sarja, jossa taaempi pysty oli vähän korkeampi kuin etummainen. Ravilähestyminen on kuulemma yksi vaikeimmista estelähestymisistä, joten jännitys alkoi kasvaa kun katsoin edellisten hyviä suorituksia. Kun oli oma vuoroni, ravissa piti pitää huolta, että poni ravaisi reippaasti eteenpäin. Kun tulin esteelle, meni Vanilja ensimmäisellä yli, olin jo valmistautunut toiseen pystyyn, kun yhtäkkiä poni vetäytyi äkkiä oikealle. Luulin niin, että se olisi menoa nyt kohti maata, mutta sain hinattua sydän pamppaillen itseni takaisin selkään. Selästä se kyllä tuntui niin täpärältä tilanteelta kun huomasi yhtäkkiä halaavansa ponia kaulasta.

Ravilähestymisen otin sitten uudelleen ja nyt Vanilja kielsi jo ensimmäiselle pystylle. Vikahan lyötyi sieltä ratsastajasta sillä juuri ennen estettä olin jättänyt ponin yksin enkä antanut tarpeeksi pohjetta. Ongelma kasvoi koko ajan suuremmaksi, kun kiellettiin esteelle useaan otteeseen. Tuntui, että Vanilja oli päättänyt olla hyppäämättä koskaan enää noin pelottavia pinkkejä ja sinisiä uusia esteitä. Yrityksistä ja maiskutuksista huolimatta ei yli päästy hetkeen, kunnes sitten muistin laittaa ponin oikeasti kunnolla eteen ja pitää pohkeet kiinni. Ensimmäinen hyppy yli ja toiselle kaunis jättiponnistus, mutta yli mentiin! Hetki kesti kyllä sen jälkeen ottaa kiinni poni, kun toinen jalustinkin oli irronnut äskeisessä megaloikassa.

siellä se jalustin lentää...

 Sitten olikin aika tulla sama hommeli uudelleen radan muodossa. Aloitettiin ravilähestymisellä, mikä kyllä vähän hirvitti minua tuon aiemman kieltelyesityksen jälkeen. Radalla oli siis jo siinä vaiheessa minulle riittävästi haastetta sekä vauhtia ja vaaroja. Vuoroni koitti kolmantena ja lähdin matkaan yrittäen olla mahdollisimman päättäväinen, vaikka ääni pääni sisällä loi epäilyksiä ilmaan ääneen sanomattomana. Oli kumminkin turha alkaa panikoimaan, sillä kylmän päättäväisesti hyppäsimme ensimmäiset kaksi estettä ja lähestyimme kovaa vauhtia jo innaria. Vaniljalla on tapana kiihdyttää esteen jälkeen vauhtia ja meno tuntui vähän hallitsemattomalta aina joissain vaiheissa. Selvittiin kumminkin rata läpi ja huokaisin hetken helpoituksesta, ennen kuin olikin uuden harjoituksen vuoro.

Linjassa ollutta liilan esteen paikkaa muutettiin ja se laitettiin halkaisijan suuntaisesti. Tultiinkin seuraavaksi u- harjoitusta eli harmaan esteen jälkeen kaarrettiin liilalle jonka jälkeen tehtiin tiukka käännös oikealle. U- kohta lisättiin rataan ja lähdettiin tulemaan yksi kerrallaan rataa. Kun uusi radan osa oli aika tulla, huomasin että Vanilja tykkäsi lähteä kiihdyttämään ensimmäiseen esteen jälkeen hallitsemattomasti ja tuli kiire ottaa kiinni. Päästiin kumminkin rata ilman suuria kommelluksia.

 
Tultiin rata muistaakseni vielä toiseenkin otteeseen ja olin huomannut, etten oikeasti saanut Vaniljan vauhtia otettua kiinni niin nopeasti vaan poni meinasi karata välillä otteesta. Ensimmäisten esteiden jälkeen oli kumminkin aikaa rauhoitella Vaniljaa ja sainkin tahdin siinä välissä tasaiseksi. Innari sujui melko hyvin mutta kun lähestyttiin sen jälkeen harmaata estettä alkoi poni taas ottaa omia vapauksiaan. Ensimmäiselle esteelle tuli turhan suuri hyppy sisään ja sittenhän se oli menoa. Poni lähti täyttä vauhtia kohti liilaa estettä ja itse en ehtinyt hillitä ja valmistautua, ennenkuin Vanilja lähtikin kauempaa hyppyyn. Suuren hypyn jälkeen huomasin aivan liian nopeasti tapahtumasarjan hakeutuvan kohti maneesin maata. Esteen jälkeen poni jatkoi viilettämistään ja kun en hypyssäkään ollut mukana, niin esteen jälkeen se kostautui. En ehtinyt kiskaista itseäni ylös kaulalta ennenkuin tippua tumpsahdin maahan. Siinä vaiheessa ärsytti aika paljon ja pomppasin pystyyn vain sanoen; se oli oma mokani...

Mitä olisin voinut tehdä toisin, etten olisi tippunut? Ensiksikin, minun olisi pitänyt jo ensimmäisen hypyn jälkeen reagoida nopeammin ja ottaa Vanilja hallintaan. Muutenkin viiletettiin harjoitukselle tukka putkella ja näytti enemmänkin, että olisin ajanut Vaniljaa eteenpäin, vaikka tarkoitus ei kyllä niin ollut tehdä. Toiseksi toiselle esteelle olisi tosiaan pitänyt osata varautua siihen, että askeleet eivät sopineet ja poni joutui ponnistamaan kauempaa. Eli olisi vain pitänyt pysyä mukana hypyssä. Noh, virheistä oppii. Kun oltiin hetken päästä saatu Vanilja kiinni, tulin vielä u- harjoituksen uudestaan ja tällä kertaa mentiin paremmin yli, vaikka olisi vieläkin voinut olla vähän hillitympi.

Tippumisesta ei saatu kuvia, mutta sitten vain lähdettiinkin loppuravailemaan ja päästelemään höyryjä ulos. Itselleni tunnista jäi hieman huono fiilis, tuntui että en ollut saanut Vaniljan kanssa yhteistyötä mitenkään rullaamaan kun itse menin niin paljon mokailemaan. Enemmän olisi tarvittu päättäväisyyttä! Tunnin aikana muutenkin huomasin olevani epävarmempi kuin koskaan esteillä. Dexterillä tippuminen ja muutenkin melko vähäinen estekokemus oli nyt jotenkin saanut otteen muuten niin innokkaasta estehyppääjäminästä. Huomasin kysyväni itseltäni loppupuoliskolla, että olenko oikeasti niin huono ratsastaja ja muutakin epäilyksiä itseäni kohtaan.

Noh, päätin etten voi jättää tuollaista tilannetta viimeiseksi harjoitukseksi ennen kisoja. Niimpä varasinkin perjantaille tunnin, jotta pääsisin vielä toivon mukaan yhden onnistuneen tunnin menemään Vaniljalla ennen kisoja. Mutta juu, ensi viikolla sitten taas kakkukestit luvassa, tässähän ihan köyhtyy xD...

~ Josku