lauantai 13. helmikuuta 2016

Lauantain ratatreeniä

Perjantaina tallin seinältä löytyivätkin jo lähtölistat, jossa nyt sitten oli Domin nimi omani vieressä. Lauantaina oli siis oma tuntini, jonne lähdin innoissani hyppäämään. Meitä oli melko paljon tunnilla, mutta se ei haitannut. Rakensimme sitten siinä lauantaipäivänä vähän erilaisen radan. Laitoimme kahden kulman suuntaisesti esteet niin, että jälkimmäiseltä pystyisi kääntymään vastakaarrolla uralle. Tarkoituksena olikin siis tulla tätä kaarevaa linjaa. Lisäksi lävistäjällä H kirjaimeen päin oli yksi este ja toisella pitkällä sivulla sarja, jonka välissä oli 9m. Sarjan B-osa oli sininen okseri.

Tämä tunti oli oikein tehotunti vielä ennen kisoja. Haastetta riitti ja sai olla tarkkana monessa asiassa. Olin myös hankkinut uuden ihanan ratsastusliivin, joka pääsi nyt ensi kertaa testaukseen. Se ei ole aivan kylmimpien säiden liivi, mutta juuri sopiva tuollaiseen pieneen pakkaseen, kun alla on vaikka seuran fleece. Liivi osoittautui oikein kivaksi ja näytti kuvissakin hyvältä. Päätin ottaa tämän mukaan kisavetimeeksi seuraavan päivän kisoihin. Nyt kuitenkin oli estetunnin aika Domilla.

Kuvista kiitos Heidi ja Sonja


Aloitimme verkkailemalla tuttuun tapaan melko itsenäisesti kevyessä ravissa. Tultiin ravissa pinkit puomit kulman suuntaisesti ihan kevennellen. Domi vaikutti reippaalta ja innokkaalta päästessään hyppäämään. Puomeilla poni olisi kyllä saanut nostella vähän paremmin jalkojaan, mutta ihan mukavasti kuitenkin köpöteltiin niiden yli. Piakkoin jatkettiin uraa pitkin ja vaihdettiin suunta. Otettiin oikeaan kierrokseen laukka, jossa poni oli kivan aktiivinen. Alkuverkassa ei ollutkaan mitään ihmeellistä, pyysin ponia välillä eteen ja sitten taas otin kiinni. Aloin taas löytämään Domin kanssa oikeita apuja, kun tiistaina ne olivat olleet vähän hukassa.

Laukkaamisen jälkeen lähdettiin liukuhihnasysteemillä tulemaan pinkkiä ristikkoa. Oli hauska tulla vähän erilaista tietä kuin suoraa uraa pitkin. Ennen estettä piti tehdä kaarre ja ehtiä myös suoristaa poni ennen hyppyä. Hypyt menivät muuten tosi kivasti, mutta yhdessä kohtaan Domi pelästyi takaa kuuluvaa ääntä juuri, kun olimme parin askeleen päässä esteessä. Arvatkaas vaan minkä ratkaisun poni teki? No lähti aivan tuli hännän alla ja hyppäsi melko kovassa vauhdissa ristikon yli :D. Esteen jälkeen pöllähtänyt ratsastaja kysyi mitä juuri tapahtui.


viipotus



Ristikon jälkeen tultiin sitten pitkällä sivulla oleva sarja, josta okseri oli edestä ristikko ja takaa sellainen keskikokoinen pysty. Domin kanssa jo alusta asti askeleet eivät sopineet täydelliset okserille. Poni joutui joko hyppäämään hieman kauempaa tai ottamaan askeleen lähelle. Pienemmällä esteellä se ei kauheasti haitannut, mutta isommalla tuli myöhemmin hieman hassuja hyppyjä. Sinisen sarjan hypyt onnistuivat muuten kivasti ja Domi oli hyvässä, reippaassa laukassa. Piti vain muistaa olla liikaa varmistelematta jalalla ja ajaa ponia.

Tämän jälkeen lähdettiin tulemaan rataa niin, että pinkin pystyn jälkeen käväistiin uralla, jonka jälkeen käännettiin kaarevasti seuraavassa kulmassa olevalle ristikolle. Esteen päällä piti jo katsoa vasemmalle ja vaihtaa laukka. Siitä tultiin nimittäin vastakaarrolla suoraan uralle, jonka jälkeen jatkettiin lävistäjän suuntainen pysty B kirjaimen jälkeen kääntäen. Siitä kaarevasti tultiin uudestaan pinkki pysty. Tämän jälkeen vielä tultiin sitten sarja. Domin kanssa rata sujui tosi hyvin, poni jopa vaihtoi laukan vastakaartoa edeltäneen ristikon päällä. Vähän piti katsoa, ettei poni oikonut varsinkin lävistäjän jälkeen.




Tämän jälkeen muut tulivat niillä korkeuksilla ja oli minun aikani kokeilla vielä rataa 80cm korkeudella. Ravailin hetken sillä aikaa, kun esteitä nostettiin. Tälläistä pidempää rataa en ollutkaan ponin kanssa vielä mennyt sillä korkeudella ja oli hyvä päästä ennen kisoja kasvattamaan myös ratarutiinia. Kun esteet olivat nostettu, lähdettiin matkaan. Otettiin ensin kunnon laukka alle, siinä sai olla energiaa ja hyvä tempo. Ensimmäinen kaareva linja sujui hyvin, poni myös vaihtoi ihan hyvin laukan vastakaarron aikana. Lävistäjälle tuli ok hyppy, mutta tämän jälkeen poni teki etujalkavirheen. Ehkä tulimme hieman liian lähelle, tai jotain muuta siinä oli. Jatkettiin rata loppuun, mutta tultiin sen jälkeen vielä pinkki ja sarja uudelleen.

Nyt pinkki ylittyi ilman ongelmaa ja jatkettiin sarjalle. Niinkuin aiemmin tokaisinkin, tuli okserille hassuja hyppyjä. Poni ponnisti vähän kauempaa ja siinä olikin sitten keikkumista kyydissä eräässä hypyssä, kun en ollut aivan varautunut. Muuten sarja meni ihan hyvin, kunhan itse vain olin valmiina Domin ratkaisuun. Poni otti kyllä silloin lauantaina tosi hyviä hyppyjä, se jätti tarpeeksi ilmavaraa ja teki hyviä ratkaisuja. Domi on tosi paljon kehittynyt myös esteillä.

tiputus


ilmavaraakin löytyy :)
Tämän jälkeen saatiin vielä valita yksi este, joka hypättiin. Päätin valita sarjan, siihen kun oli tullut vähän hassuja hyppyjä. Tälläkertaa sujuikin sitten paremmin ja hypyt olivat hyvä jättää siihen. Lopetettiin hieman aikaisemmin nimittäin sen takia, että ehdittäisiin käväistä ulkona lumisella kentällä! Ja vitsi, miten kivoja kuvia sieltä tulikaan. Me ei usein olla talvella ulkona, mutta nyt haluttiin ottaa kivoja, valoisia kuvia. Ilmakin oli juuri sopivan kirkas, joten kuvat onnistuivat loistavasti. Ihanaa, että saa laitella blogin puolelle noita valoisampiakin kuvia jossain välissä. Niitä nimittäin on paljon! Eipähän materiaali lopu kesken, tästä kiitos kuvaajille :).




1 kommentti: