perjantai 5. helmikuuta 2016

Tarhailun riemua

Palattuani lomalta innostuin viikon kuluessa talvikuvista ja muutenkin lumihankiotoksista. Käväisin koiran kanssa ottamassa lumisia kuvia, mutta lisäksi tietysti tallillakin oli kiva päästä kuvaamaan. Niinpä kävin pariin otteeseen kuvailemassa tarhailevia poneja ja hevosia, joista tulikin tosi kivoja, iloisia kuvia. Niitä katsoessa välittyy kyllä talven riemu ja ponien energisyys. Vielä on hakusessa muutama kuva, minkä perään olen haikaillut, mutta katsotaan kun tulee sopivaa aikaa tarpoa tarhalle. Mutta tällä kertaa kuviin pääsee komeilemaan viisi tyyppiä, jotka sattuivat tarhailemaan sopivaan aikaan kuvaamista varten. Eräs sunnuntai nappasin kuvia kimotammakolmikosta, eli Cinnamonistaa, Tinjaminista ja Vaniljasta. Ponit olivat hyvin kiinnostuneita aidan vierellä kasvaviin puihin ja innostuivatkin nakertamaan niitä. Pari päivää myöhemmin otin kuvia Otosta ja Judesta ja päätin nyt laittaa nekin tähän.

Vanskusta ei nyt tullut otettua niin hyviä kuvia ja joo, kuvat ovat vähän Cinnamonpainoitteisia :D. Mutta minkäs sille mahtaa, kun hoitoponi kyseessä ja vieläpä niin kuvauksellinen <3. Kuvat on numeroitu, joten kertokaa toki mikä oli paras :D.

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

14.

15.

16.

17.

18.

19.

20.

21.

22.

4 kommenttia: